Ei ihan vielä
Yhä useammin kun olen ulkona, en enää tuijotakaan puhelimen näyttöä, en lue kirjaa, en näpellä jotain: tuijotan vain maisemaa, ohikulkevia ihmisiä, aurinkoa. Aurinkoa joka on jo polttavan kuuma, on laitettava aurinkosuojaa, enhän kaikesta tästä huolimatta halua polttaa naamaani. Huulipunaa…
Kuolema ja kiristävät farkut (sekä muut viime aikojen ajatukset)
Kai tässä ajassa on ihaniakin asioita, ajattelen neljännellä viikolla. Voi vastata kysymykseen siitä mikä on viikonloppusuunnitelma sanomalla että ajattelin istua alas tämän kahvin kanssa ja lukea kirjaa. Tai että juoksen aamuisin ja kävelen iltaisin. Ovatko nuo…
Ehkä hekin vain yrittivät selvitä
Sillä viikolla kun maailma tuntuu muutenkin menneen ylösalaisin, saan kaksi viestiä joista molemmat saavat itkemään. Rakas ystäväni, joka joutui muuttamaan Lissabonista pois viime kesänä ja joka oli vihdoin päässyt uuden elämän alkuun Belgiassa, sai ensimmäisten joukossa potkut töistä…
Ei kilpailla nyt siitä kellä on kamalinta
Karanteenitaivas, otsikoi eräs bloggaaja tekstinsä. Koska niillä jotka viettävät karanteenia tai siis tarkemmin korjattuna sosiaalista eristäytymistä yksin, on mahdollisuus kaikkeen tähän: Laittaa kahvi tippumaan, lukea hesari vaikka kahteen kertaan ja keittää lisää tuoretta kahvia. Syödä hidasta aamiaista ja…
Voi näitä aikoja
Lähes kaikki paikat ovat suljettuna. Kahvikioski on vielä auki, istun penkillä auringossa ja kerrankin kukaan ei istu viereen. Aukion reunalla seisoo poliisi, valvomassa ties mitä. Ei puututa edelleen jatkuviin poskisuudelmiin, eihän täällä puututa edes siihen että kävelee päin…
Helmikuu lukuina
1 uinti meressä 1 hieman palanut nenänpää (helmikuussa!) Aika hiton monta ajatusta siitä miten epäreilusti ilmastonmuutos kohtelee meitä (ikuinen marraskuu vs kesä helmikuussa) Sata ajatusta siitä mitä tälle blogille tekisin (tai no oikeastaan vaan yksi) 1 sellainen ilta…
Vältä: suolaa ja suruja
Salaa ihan vähän rakastan yhtä tutun makuista halpaa punaviiniä. Sitä jota ensimmäisen Lissabon-kesän pariisilainen kesäheilani ei voinut juoda. Minä voin, juon sitä eräänä helmikuisena maanantaiyönä lentokoneessa ja syön sen seuraksi pussillisen sipsejä. Mitään friteerattua ei saisi nyt syödä,…
Kun ahdistaa, mietin näitä asioita
Kun minua ahdistaa ja elämä tuntuu harmaassa tunnelissa tarpomiselta, mietin näitä asioita: Japani on edelleen olemassa, siellä, joka päivä. Voin mennä vielä joskus takaisin sinne: kauniisiin puutarhoihin, juomaan kahvia kaikkiin ihaniin kahviloihin ja nähdä siellä niin paljon kaikkea…
Kun universumi ilmaiset kahvit tarjosi
Kävin noin kahdeksan vuotta sitten selvännäkijällä, joka kertoi minulle seuraavaa: Tulet saamaan paljon rahaa hyvin yllättävällä tavalla. Mutta siis ai lottovoitto vai että löydän rahakätkön vai että saan jonkun hullun palkankorotuksen jota en pyydä, tivasin. En osaa sanoa, hän vastasi. Sitten…
Mistä kaikesta voi olla 100% varma?
Miten meni, se kysyy ja katsoo minua kahvikupillisensa ylitse. Vaiko ohitse. En aina muista miten suomea muotoillaan. Kahden mieheni kanssa, oli joku kirjoittanut facebookissa olevaan arvontaan vastaukseksi siitä miten hän lahjakortin oikeuttaman hotelliyön käyttäisi. Oho, ollaanpa Suomessa jo edistyksellisiä näissä polyamoriajutuissakin,…
Unettomuutta ja juurettomuutta
Harmaa Helsinki, jossa ei ole talvi eikä kevät enkä tiedä mikä vuodenaika. Eikä kukaan muukaan tiedä. On ihanaa, puhun pitkät lounaat kaikesta isosta ja tärkeästä ja sitten ihan hömpästä ja aina saa kahvin samaan hintaan ja vaikka se…
Tammikuu, vihakuu, aina ja ikuisesti
Vuoden ensimmäisinä päivinä ahdistaa. Voi helvetti että ahdistaakin, mutta sitten tajuan myös sen että minua ahdistaa aina, ihan saakelin aina tammikuussa, riippumatta siitä missä olen. Vihaan tammikuuta vuodesta toiseen niin paljon että se vie kaiken energiani. Eräänä iltana olen…
