Keltaisen funikulaarin kulkeman jyrkän kadun alareunassa on pienenpieni aukio. Siihen paistaa ilta-aurinko juuri sellaisella lissabonilaisella tavalla että kauempana siintävä vaalean turkoosi kaakelitalo hohkaa epätodellisen kauniina. Sillä tavalla että vielä seitsemän vuodenkin jälkeen toisinaan huokaan: oi miten näin kaunista voikin olla.…