• Yleinen

    Ihania mielenmaisemia

        Yksi lempparimerkkini Suomessa on ehdottomasti turkulainen Saana&Olli.  Tänä syksynä sain kivan viestin heiltä, jossa kaksikko kertoi matkaavansa Lissaboniin junalla (Respect! Haluan tehdä saman vielä joskus!) ja kysyivät lähtisinkö heidän kanssaan viinille joku ilta.     Emme olleet koskaan…

  • Yleinen

    Hello possible

      Kreuzberg, Berliini, lokakuu 2019 Eräänä iltapäivänä muistan yhtäkkiä millaista on olla yksin ja vähän eksyksissä koko ajan, on pidettävä puhelin ladattuna, osoite kirjoitettuna paperilapulle ja ehkä matkarahaakin taskussa. Berliinissä tuoksuu joku aivan samalle kun Tokiossa. (Miten siitä reissusta voi…

  • Yleinen

    Syystasaus

        On ekaa kertaa sillä lailla vähän viileää että keskellä päivää tarvitsee takin. Kävelen puistokahvilaan ja sitten kauppaan, illemmalla vielä keskustaan hakemaan muutaman asian. Maassa on syksynlehtiä, minulla on silti vielä sandaalit  ja jotenkin keveä olo.  Mietin sinä päivänä…

  • Yleinen

    Viime aikojen asioita

        Puhuin erään viikonlopun aikana niin paljon ja niin suurista asioista etten edes ehtinyt juoda viiniä.  Viinittömän viikonlopun jälkeisen maanantain aamulenkki oli niin helppo että melkein voisin lopettaa viininjuomisen kokonaan.  (En kuitenkaan lopeta) Mietin kahvinjuomisen lopettamista ja monien suomenkielen…

  • Yleinen

    "Näytät extra-hehkuvalta tänään"

      Näytät erityisen hehkuvalta tänään, sanoi ystävä taannoin eräänä aurinkoisena päivänä. Aijoo, kävin lenkillä aamulla, sanoin. Eikun myös: mulla on uutta highlighteria. Tai siis mulle on ihan uutta käyttää highlighteria! Olen aika laiska meikkaamaan kasvojeni ihoa, ajattelen aina että mitä…

  • Yleinen

    Hortonomin paratiisi Madeiralla

        Mistä tuntee keski-ikäistyvän ihmisen? Hän haluaa nähdä lomamatkalla kukkia ja luontoa mielummin kuin baareja.  No tosiasiassa itse tykkään nähdä molempia, mutta viime kuussa tekemälläni Madeiran reissulla keskityimme enemmän luontoon kuin baareihin. Ja syystäkin: Madeira on tietty jokaisen kasvi-intoilijan…

  • Yleinen

    lx, air, cbd ja 0710

      Seitsemäs päivä lokakuuta eräänä maanantaina nukahdan pienelle lissabonilaiselle rannalle. Siinä kello 14, kuulokkeissa Air:in vanha levy jostain kaksituhattaluvun alkupuolelta.  Kun se levy ilmestyi, olin toivottoman ihastunut erääseen mieheen ja kuuntelin levyä tosi usein kuulokkeilla pakkassäässä kävellessäni. Lähes aina se…

  • Yleinen

    Female Support System

        Ah nerokas nimi ja ihanat naulakot!     Kayle Blegvad on tän nerokkaan naulakkokonseptin takana.     (Ajattelin ensin kirjoittaa että mahtava joululahjaidea. Seuraava ajatus: varmaan liian aikaista puhua joulusta, olinhan tänään vielä biitsillä. Kolmas ajatus: apua siis…

  • Yleinen

    Just näitä aikoja

        Niin no joo, silloin kun asuin Suomessa, enhän mä silloin miettinyt joka kerta kun oli huono päivä tai huono viikko että ratkaisen tän asian MUUTTAMALLA POIS MAASTA (!!!) sanon ja juon samaan aikaan kahvia ja matchasmoothieta erään hikisen…