Syystasaus

On ekaa kertaa sillä lailla vähän viileää
että keskellä päivää tarvitsee takin. Kävelen puistokahvilaan ja sitten kauppaan, illemmalla vielä keskustaan hakemaan muutaman asian. Maassa on syksynlehtiä, minulla on silti vielä sandaalit 

ja jotenkin keveä olo. 

Mietin sinä päivänä paljon kolmen vuoden takaista syksyä, ja sitten samaa aikaa kaksi vuotta sitten. Kolme vuotta sitten olin juuri aloittanut graduni kirjoittamisen. Suurin ongelmani oli se että tunsin itseni typeräksi joka ikinen kerta kun tapasin graduohjaajani. Pian ongelma kuitenkin poistui, graduohjaaja muutti Australiaan eikä kertonut minulle ettei voisi ohjata tekelettäni loppuun. Kas, sellaista on toisinaan ongelmien kanssa. Se mistä stressaan eniten tällä viikolla, voi olla ensi viikolla jo historiaa. 

Sinä syksynä join paljon viiniä erään miehen seurassa, jonka kanssa olen edelleen tekemisissä. Silloin olimme ihastuneita toisiimme, nykyisin voimme istua puiston penkillä vitsailemassa siitä miten englannin kielen sana taatelille on sama kun deiteille ja ah kuinka hirveää on deittailla portugalilaisia miehiä ja naisia. Katolilaiset äidit ja kaikki muu, huokaus, me sanomme yhteen ääneen. 

Kaksi vuotta sitten syksyllä taas elämäni oli ihanaa. Oli paras ystävä, joka ei enää ole elämässäni. Ja onneksi ei ole. Mietin instagramissa näkemääni mietelausetta joka menee jotenkin niin että jos olen joskus sinua rakastanut, on minulle sinulle edelleen rakkautta. But stay the hell away from me though enkä voisi samaistua juuri mihinkään nyt yhtä paljon. 

Vuoden vierivät, aina tulee kuuden kuukauden kesän jälkeen syksy ja se päivä kun on laitettava ikkunat kiinni, sukat jalkaan ja aloitettava sellainen iltarutiini että kuljeskelee kotona aina suuri teemuki kuin käteen liimattuna. 

En ole valmis syksyyn, huokaan samalla viikolla, mutta on kiva käyttää kyllä takkia ja farkkuja. Ei kai kukaan tosin koskaan ole valmis syksyyn, millaistahan elämä olisi jos aina olisi vaan kesää, huomaan miettiväni myös. Ja sitten sitä mitä muistelenkaan tästä syksystä sitten taas kahden ja kolmen vuoden päästä. 

Tai missä kävelen ensi syksynä tähän aikaan
ja mitä mietin kaikkein eniten. Tai ketä. 

Elämässäni on ihmisiä joiden kanssa käyn hullun avoimia ja syvällisiä keskusteluita aina kun näemme. Olen nykyisin hirveästi avoimempi kuin vaikka syksyllä 2016 ja ah se on ihanaa. Olen oppinut näinä vuosina, ehkä juuri syksyinä, aika paljon elämästä ja itsestäni. Kesän jälkeen kun tulee aina jotenkin tarve summata mennyttä ja miettiä että mitäs sitä sitten tekee kun ei voi vain loikoilla rannoilla kaikkea vapaa-aikaansa. 

Kesällä elää, syksyllä sit summaa asioita. 

Mennäänkö yksille meidän paikkaan, laitan viestin ystävälle. Hän ei pääse, oikeastaan ei sittenkään haittaa yhtään. Istun sohvannurkassa viltin alla, juon kurkumateetä ja kirjoitan yhtä sellaista juttua, joka ei nyt muuttaisi kaikkien syksyjeni suuntaa mutta edes vähän kuitenkin asioita.