Yleinen

  • Yleinen

    Joskus…

    Joskus En käy vessassa katukahvilassa vaikka pissittää koska en halua kysyä vessan avainta portugaliksi. Joskus en myöskään sano mitään jos minulta veloitetaan väärin tarjousviinistä ruokakaupassa. Ihan sama, mumisen ja olen loppupäivän pahalla päällä jonkun kahden euron vuoksi. Joskus vaan poistelen…

  • Yleinen

    Eipä tässä mitään (siis kirjaimellisesti)

    Olin somelomalla, tai no puolilomalla. Laitoin puhelimen sohvatyynyjen väliin enkä postannut yhtään instagramstooria moneen päivään. (Tai no kolmeen).  Kävin lounaalla ulkona, joku viereisen pöydän mies pyysi drinkeille, sanoin ei, sitten mietin myöhemmin että ironia soikoon, olen juuri se joka aina…

  • Yleinen

    Katuja ja ajatuksia

    Istun katukahvilassa jonka penkit on aseteltu optimaalisesti niin että on ihana vaan tuijotella ohikulkevia ihmisiä. Tuijotella ja miettiä asioita. Kuten vaikka: Portugalissa voi ihan hyvin kävellä kadulla keskellä päivää olutpullo kädessä. Sitä juodaan kuin vettä, mutta koskaan ei olla silti…

  • Yleinen

    Ärsyttäviä asioita

    Terassituolin äänekäs raahaaminen kahvilan katukivetyksellä ärsyttää minua. Ohi kulkevat lyhyet naiset joilla on pitkät miehet ärsyttävät minua. On sunnuntai ja minua ärsyttää tänään näemmä kaikki. Myös se että kauppalistallani on viikosta toiseen suolakurkkuja joita myydään vaan niin isoissa purkeissa etten…

  • Yleinen

    Tästä lähtien AINA

        Asioista joiden tekemisestä tulee niin hyvä fiilis että ajattelee: tästä lähtien teen näin AINA ja KOKO AJAN – ryppykankaisten vaatteiden silittäminen suoraan pyykkitelineestä ottaessa – kasvissosekeiton tekeminen jääkaapin jämäkasviksista ruokahävikin estämiseksi – sähköposteihin samantien vastaaminen -tunteistaan suoraan puhuminen…

  • Yleinen

    Syyskuun suosikit

      Syyskuu oli tänä vuonna jotenkin kummallisen… haikea. Tuntui koko ajan siltä että joku kuiski korvaan kesä on ihan just ohi ja täällä istut vaan sisällä. Tosin koko kuukautta en onneksi istunut sisällä 😀     Tässä siis syyskuun suosikit:…

  • Yleinen

    Ilahduttavia asioita

        Asioita jotka ilahduttavat aina Pukumiehet taluttamassa koiria aamuisin lähiaukiolla.  Portugalissa miesten puvut ovat aina hyvin istuvia. Tosin täällä suositaan myös liiankin istuvia (kireitä) kauluspaitoja joiden ylimmistä napeista jätetään turhan monta auki. Istun usein aamukahvilla arvioimassa miesten pukeutumista rikkinäisissä…

  • Yleinen

    Elinkö nyt varmasti varastoon?

    Elokuu 2021 Heinäsirkat sirittävät. (Vai ovatko ne heinäsirkkkoja?) Ilma tuoksuu helteelle ja kahville jo heti aamusta.  Aren’t they crickets, sanon ystävälle edellisenä viikonloppuna kun kuuntelemme samaa korvia huumaavan kovaa siritystä. Eikun niillä on joku muu nimitys, hän sanoo ja googlettaa.…

  • Yleinen

    Elokuun suosikkijutut

    Elokuu oli kummallinen kuukausi, joka tuntui kahden kuukauden mittaiselta ja siltä etten tehnyt mitään. Tässä kuitenkin kuukauden suosikit: Energian paluu (pikkuhiljaa) Heinäkuussa koronan sairastamisesta tuli kuluneeksi 6kk ja elokuussa sain tokan rokotteen. Ilmeisesti kumpi vain näistä voi auttaa mystiseen long…

  • Yleinen

    Unohdan aina kirjat ja miehet

    Katukahvilassa tuoksuu jonkun miehen partavesi. Mietin ensimmäisen poikaystäväni partaveden tuoksua. Mietin tätä kesää ja sitä miten en ole tehnyt mitään muuta kun istunut tässä lukemassa kirjoja ja sitten kun joku kysyy mitä kirjoja olen lukenut, en muista niistä yhtäkään.  Se…

  • Yleinen

    Mitä olen oppinut long covidista?

    Siitä on nyt noin seitsemän kuukautta kun sain koronatartunnan. Joko lentomatkalta Suomesta Portugaliin, vikasta ravintolaillallisesta ennen lockdownia tai sitten ihan siitä kerrasta kun likaisilla sormilla repäisin näpyn naamasta tullessani kaupasta. (Tähän se apina jolla on kädet silmillä). Koskaan en tule…

  • Yleinen

    Helteen pehmittämä pää

    Istun vinokattoisessa ylimmän kerroksen asunnossani ja kirjoitan. Kirjoitan, kirjoitan, kirjoitan. Ja oikeasti saan aikaiseksi ehkä kaksi sivua. Kuuntelen ranskankielistä räppiä ja sitten suljen kiukkuisena ikkunat kun joku kailottaa espanjaa kadulla kovaan ääneen.  Voinko sanoa että kovaääninen espanjan puhuminen ärsyttää minua…