• Oma elämä

    Heippa hei 2016

      Uudenvuodenpäivänä, heti kun on herännyt, kuuluu mennä uudenvuodenkävelylle, sanoo ystäväni. Ihan vakavalla naamalla. Häh, minä kysyn, mikä uudenvuodenkävely? Menet yksin kävelylle ja mietit minkä kaiken aiot ottaa mukaan seuraavalle vuodelle.     Jaahas. Vuodesta 2016 haluan itse muistaa seuraavat: Helmikuisen…

  • Muu tyyli

    Pipo hyvin, kaikki hyvin

        Taas huutelen täältä etelästä:  Sovitin eräänä päivänä tekokuituneuletta ja kun kiskoin sen pääni yli, tukka ritisi tutun kuuloisesti. Muistin yhtäkkiä selkeästi Suomen talvet: sen sähköisen tukan, jonka oikeastaan tunki ihan mieluusti sinne pipon alle piiloon.      Tai…

  • Oma elämä

    Sano kyllä!

        Suomessa naapureille ei edes puhuta,täällä niiden kanssa voi viettää vahingossa pitkän baari-illan, kun törmää viattomasti tiistai-iltana teekaupan edessä.   Olen kirjoittanut tällaisen lauseen tullessani kotiin eräänä yönä kello kaksi. Onhan se vähän yleistystä, mutta tuohon aikaan yöstä kaikki…

  • Oma elämä

    Joulupiknik

        Ainiin, se oli se jouluaatto kun söin kylmää takeaway-pizzaa suoraa laatikosta,  voin joskus mummona muistella.  Me kun vietimme kaverijouluamme vasta joulupäivänä. Aattoiltaa vietin kotona facebookin chätissä erään toisen expatin kanssa, joka vietti aattoa yksin toisella puolella Eurooppaa. (Keskustelimme…

  • Suosittelen

    Katso nämä joululomalla

        Omiin jouluihini leffat eivät ole koskaan erityisesti kuuluneet. Edesmennyt pappani vaihtoi aina kanavaa uutisille kesken kaikkien lastenohjelmien ja myöhemmin elämässäni ei tullut kuulonkaan makoilla koko päivää pyjamassa teeveetä katsellen. Perheeni kun on enemmän ylös, ulos ja lenkille -tyyppinen.…

  • Oma elämä

    Kiitos tsempeistä, random-papat

        Viimeaikoina Lissabon on tuntunut pieneltä aurinkoiselta lintukodolta. Sellaiselta sympaattiselta pikkupitäjältä, jossa vanhat sedät hengaavat ulkosalla keskipäivällä samaan aikaan kuin graduaan välttelevät opiskelijanaiset.       Kun istuin puistopenkillä kahvilla ja aivastin, Saúde, terveydeksi, sanoi vanha setä ohikulkiessaan.      Kun odotin liikennevaloissa…

  • Elokuvat,  Suosittelen

    Mukaan Wes Andersonin leffaan?

        Oooh, jeee, jooo! Näitä ajattelin kun kuulin, että suosikkiohjaajaltani Wes Andersonilta on tulossa uusi leffa, animaatio tällä kertaa. Leffa on nimeltään Isle of Dogs ja siinä ovat mukana mm. Bill Murray (tietty), Scarlett Johansson ja Greta Gerwig. Lisäksi…

  • Ruoka & juoma

    Saako jouluna syödä sushia?

        Saattaisin haluta että joulupöytäni näyttäisi tänä jouluna tältä. Itseasiassa en vielä tiedä miltä se tulee näyttämään. Portugalilais-amerikkalais-suomalainen kaverijoulumme kun on tässä pari päivää ennen joulua asteella joo kaikki tuo jotain. Sopii, eipä tarvi stressailla etukäteen.  Glögiohjeita minulla on…

  • Opiskelu,  Työ

    Kiinnostaa: Microsoft (!?)

        Jaahas, tuli sekin päivä kun suht vannoutunut maccikäyttäjä jakaa blogissaan Microsoftin mainosvideon. Mutta koska Lissabon, koska komea mies ja koska toi laite nyt näyttää aika hiton hyvältä ja toimivalta. Juttelin männäviikolla graduuni liityen erään aivotutkijan kanssa siitä, miten…

  • Oma elämä

    Viimeaikoina olen…

        On ollut vähän kiireistä, mutta olen yrittänyt silti pyhittää jokaisesta päivästä tunnin kahvin juomiseen ulkona. On ollut myös surullista. Olen miettinyt kamalasti erään melkein vieraan ihmisen kuolemaa. On ollut myös aurinkoista. Olen saanut uuden ystävän, joka tuntuu ymmärtävän…

  • Sisustus

    Kissamaiset taiteilijat

        Frida Catlo, Wassily Catinsky, Henri Catisse… Haha, tällä taiteilijalla on sana hallussa.      Ihania taiteilijoiden inspiroimia kissatuotteita tarjoilee Niaski, jolla on kiva Etsy-kauppa.  MAU mitä juttuja!   —-   Loving this mix of cats and famous artists…