Joskus vielä, muttei nyt
Aina kun lähden yksin johonkin, ja siis lähes aina lähden yksin. Aina on aamuyö ja sataa vettä. Kadut kiiluvat mustana. Kello neljältä tosin tällä kertaa kuuluu linnun laulua. Ja taksin radiosta toisenlaista laulua, joka jotenkin aina osuu juuri siihen…
Riskialueita ja rakkaudentunnustuksia
Saara tiiätkö mä rakastan sua, puolituttu viinibaarin omistaja sanoo minulle eräänä perjantaina kun elämään on palannut sen verran vapautta että perjantai-iltaisin saa humputella ulkosalla puoli yhteentoista asti. Olen nousuhumalassa enkä ollenkaan hämmentynyt, I love you too, sanon ja…
Maaliskuun suosikit
Vietin koko maaliskuun kissanhoitajana tuttavani luona, jonka koti on parisataaneliöinen lukaali, jossa on jättimäinen tv ja kaikki mahdolliset Amerikkalaiset suoratoistopalvelut. En ole ikinä katsonut niin paljon sarjoja ja leffoja, mikä oli tietysti ihanaa koska maaliskuu oli edelleen tiukkaa…
Eloon heräävä elämä
Ulkoterassit aukeavat. Huomaan etten osaa enää puhua enää portugalia sanaakaan. Sem açúcar, mumisen maskiini. Viereisen pöydän lounastavat portugalilaispapat näyttävät vapautuneen onnellisilta syödessään turskalounastaan. Yksi vanha mies on tullut puku päällä lounaalle yksin. Tuntuu jotenkin juhlavalta, vähän kun vapulta. Tosin minulla on ryppyinen…
Ikisuosikkini luonnonkosmetiikan merkeiltä
Yhdellä parhaimmista Lissabon-ystävistäni on maailman paksuin tukka, jota kadehdin aina kun näemme. Hän voi laittaa hiuksensa sellaiselle puolinutturalle päälaelle ja jäljellä olevat hiukset ovat silti seitsemän kertaa paksummat kuin omat hiukseni kokonaisuudessaan. Hän myös joutui etsimään Lissaboniin muutettuaan…
