Ihania ja ärsyttäviä asioita
+ Kun on mennyt yksin puistokahvilaan juomaan lasin viiniä ja juuri saatuaan sen eteensä, saa yllätysviestin: mitä teet just nyt? Kun istuu lattialla hiki päässä facetime-puhelussa eikä voi nousta mutta yhtäkkiä ikkunasta käy tuulenvire juuri siihen kohtaan Kun…
Unelmien mattoja (ja kivoja pikkumerkkejä)
Kun koronakevään aikana tuli lähinnä vaan istuttua kotona seiniä tuijottamassa, mietin paljon sisustusasioita. Sitä miten tärkeältä oma, itse sisustettu koti ulkomailla asuessa tuntuukaan. Kuinka paljon iloa saan kauniin näköisistä asioista kodissani. Viherkasveja, joiden heräämistä kevääseen oli jotenkin terapeuttista…
Onneksi jäin
Start digging for the real story, lukee horoskoopissani, joka pullahtaa instagramfeediini eräänä keskiviikkoaamuna. Samaisena päivänä kuulen että suosikkikahvilani on jo uskaltautunut avaamaan ovensa. Heti saatuani työt jonkinlaiseen välivaiheeseen, pukeudun nopeasti, sivelen pikakerroksen aurinkorasvaa ja kipaisen päiväkahville. Paperinen kangasmaski hiostaa, siirrän…
Ja päähäni tipahteli kukkasia
Tuntuu kummalliselta ajatella kuinka paljon surua ja ratkaisua odottavia ongelmia maailmassa juuri nyt onkaan. Se tuntuu erityisen kummalliselta lauantaipäivänä jolloin istun jakarandapuun alla lukemassa kirjaa, aurinko lämmittää, olisi voinut olla mekossa (paitsi alkukesästä mekot tuntuvat aina oudolta, liian vähältä).…
Viime aikojen suosikit
Olen fiilistellyt viime aikoina monia pikkuasioita. Tässä niistä parhaimmat. Kasvi: PULLONHARJAKUKKA! Keväisin Portugalissa kasvaa tätä kummallista kasvia puistoissa ja olen oikeastaan vasta viime vuosina herännyt sen suurimmaksi ihailijaksi. Kasvia on myös keltaisena versiona ja hitto kun tekeekin mieli…
Maskarapakko sekä muita sekalaisia ajatuksia
Olen miettinyt sitä amerikkalaisnaista joka leikkasi kasvomaskiinsa reiän, jotta olisi helpompi puhua. Olen miettinyt itseäni, koska ensimmäistä kertaa maskia pitäessäni mietin vain ja ainoastaan huulipunan tahrautumista. Portugaliksi kasvomaski on máscara ja minua on huvittanut nyt päivien ajan se,…
Niin tylsää, niin tavallista
Yhtäkkiä koronapäiväkirjan kirjoittaminen tuntuu jo vähän turhalta. On aika tavallista. On kiireisempiä työpäiviä, voitko tehdä tän tänään, sitten niitä ettei ole kahteen päivään yhtään sähköpostia. On tylsää, sitten ihan kivaa. Luen luonnehoroskoopista että ailahtelevaisella kaksosella on erityisen hyvä…