Yleinen

Helteen pehmittämä pää

Istun vinokattoisessa ylimmän kerroksen asunnossani ja kirjoitan. Kirjoitan, kirjoitan, kirjoitan.
Ja oikeasti saan aikaiseksi ehkä kaksi sivua.

Kuuntelen ranskankielistä räppiä ja sitten suljen kiukkuisena ikkunat kun joku kailottaa espanjaa kadulla kovaan ääneen. 

Voinko sanoa että kovaääninen espanjan puhuminen ärsyttää minua ja että en halua ikinä enää puhua yhdellekään portugalilaismiehelle ilman että kuulostan rastistilta? Mietin sitä usein. 

En tee mitään järkevää. Kirjoitan vain. Kävelen kolmeen eri paikkaan päiväkahville, päivästä riippuen. Luen muiden kirjoittamia kirjoja. 

Sitten taas kirjoitan. Yritän olla kirjoittamatta heidän tyylillään. Välillä onnistun.

Eräänä iltana menen parhaan lissabonystäväni kanssa illalliselle. Tuulee niin kovasti että naapuripöydästä lentää tuulen mukana viinilasi. Me tilaamme silti rohkeasti pullollisen valkoviiniä.

Haluaisin kasvisburgerin mutta se ei ole gluteeniton. Mutta nämä muut leivät kyllä ovat, tarjoilija sanoo. Mutta voisiko sen burgerin sitten tehdä vain siihen gluteenittomaan leipään, ystäväni kysyy tarjoilijalta joka ärsyyntyy kysymyksen loogisuudesta ja mietin kuinka usein ystäväni on ratkaissut lähes kaikki ongelmani. Mutta joskus  ärsyttää se, miten jotkut ihmiset ovat hyviä ongelmanratkaisussa lähinnä siksi että ne eivät koskaan ole heidän omia ongelmiaan. 

Pian hänellä on lumoavan kaunis omistusasunto ja minulla tuskin varaa maksaa vuokraa. Olen onnellinen puolestasi, sanon ja melkein tarkoitankin sitä. Sitten juomme viiniä ja puhumme kaikesta niin kauan ettei mikään enää ärsytä. 

On ollut yli viikon reilusti yli kolmekymmentä astetta joka päivä. En tiedä olenko uupunut long covidin, helleaallon vaiko vain oman itseni takia.

Kävelen taas juomaan kahvia. Long time no see, missä olet ollut, kysyy kahvikioskin poika. Kävin Helsingissä miettimässä haluaisinko asua siellä, vastaan. Mihin lopputulokseen tulit, hän kysyy ja ojentaa minulle kahvin.

Että minulla ei olisi varaa juoda edes kahvia siellä, vastaan. 

Sitten kirjoitan lisää vaikka hiki valuu sormistakin.

Yritän pitää öisin kattoikkunaa auki, mutta havahdun vartin välein hereille miettimään voisiko sieltä pudota päälleni hiiriä tai lepakoita. Sitten taas joku mölisee kadulla ja suljen ikkunan ja mietin miksi kaikki ärsyttää minua.

Ja kirjoitan lisää. Koska tiedän että sitten joskus kun kaikki on taas paremmin, en saa kirjoitettua mitään.
Niin se menee aina.

11 Comments

  • minnis

    Moi,
    oli ihana päästä kurkistamaan lissabonilaiseen viikkoosi. Vaikka ärsyttää, rivien välistä sain poimittua onnenhippuja ja ihania oivalluksia (kahvikioskikohtaus).
    Olisi kiva lukea enemmän Lissabonin arjesta näin suomalaisessa syksyviimassa.
    Minna

    • saarah

      Kiitos Minna! Oon miettinyt itse kirjoittaessa usein samaa: vaikka tuntuu että pitäisi kirjoittaa jostain suuresta ja niin että on mielettömiä oivalluksia mukana, usein kivoimmat tekstit on just arkea ja jotain pientä 🙂

  • Essi.

    Hei Saara!
    Ensinnäkin, ihanaa ja kiitos kun kirjoitat tätä blogia. Saan niin paljon vertaistukea, asun itsekin ulkomailla ja käyn usein läpi samoja keloja ulkosuomalaisuuteen liittyen. Halusin nopeasti vaan kommentoida, että jos oikeesti joskus mietityttää miksi ärsyyntyy helposti, niin suosittelen veri-arvojen tsekkausta! Itselläni todettiin tosi matalat ferritiiniarvot, jotka kuulemma selittävät jatkuvan alakuloisuuden ja noh, vitutuksen. Rautakuuri saattaisi olla siis edes pieni piristys. Toki viini on itselleni ollut myös usein hyvä apu, heh.
    Mukavaa elokuun loppua 🙂

    • saarah

      Kiitos kun luet <3
      Hei itseasiassa mulla on ollut viimeisen viiden vuoden ajan hieman heittelevät veriarvot ja olenkin välillä joutunut tankkaamaan rautakuureja. Ja siis korona ja varsinkin long covid laskevat niitä entisestään eli nyt oon taas aloittanut saman. Voi hyvinkin olla että liittyy siihen 🙂 (Tosin olin kyllä jo lapsena tosi helposti ärsyyntyvä, meidän perheessa kerrotaan aina sitä tarinaa jossa heitin Afrikan tähden pelilaudan lattialle aina kun hävisin 😀 😀 )

      • Tuulim-

        Hei mulla sama! Nimittäin tuon Afrikan tähden kanssa. Mun vanhempien piti jopa piirtää uusi afrikan tähti, kun lopulta onnistuin jopa tuhoamaan sen varsinaisen pelinappulan 😀 Enkä voi sanoa että vieläkään olen erityisen elegantti häviäjä.

  • Vierailija S

    Jaa-a, tulin vaan kommentoimaan, et tääl Suomessa on nyt (lähestulkoon) syksykeli, n. +15c ja sataa vähän väliä. En tiiä luokitellaanko tää siellä jo talveksi? Tarkoitin tällä, että on niin viileetä, että alkaa (melkein) kaivata sitä hullua helleputkea.
    Tsemppiä!

    • saarah

      Haha, ymmärrän! Sama se on kyllä täällä että heti kun tulee syksy, alkaa kaivata helleputkea ja miettii että miksi siitä joskus valitti 😀 Täällä onneksi hellepäiviniäkin on viileät ja tuuliset yöt, toisin kun Suomessa oli esim. nyt heinäkuussa!

  • RoosaOlivi

    Jotenkin ihanaa sanailua. Pidän paljon sun tavasta kertoa ja ylipäätään koko blogista. Kiitos tästä! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published.

*

code