Mieli & hyvä elämä,  Oma elämä

Tee hyvää – toisille naisille

 

naistenpankki-04.jpg

 

Olin lapsena tosi paljon sairaana. Muutaman kerran tosi vakavastikin. Itse en muista näistä ajoista oikeastaan mitään muuta kuin loputtomat verikokeet ja niiden jälkeen saadut palkkiotikkarit sekä sairaaloiden sukat, jotka olivat nyppyisiä kangasputkia. Ainoa asia, jonka muistan kristallin kirkkaasti, oli se mitä äitini sanoi minulla myöhemmin: Ole onnellinen, jos nimittäin olisit syntynyt vaikka parikymmentä vuotta aiemmin tai johonkin toiseen maahan, olisit luultavasti viettänyt koko elämäsi pyörätuolissa. Nyt lääketiede on kehittynyttä ja selvisit kaikesta lähinnä vain säikähdyksellä ja asiantuntevalla hoidolla. 

Olen miettinyt tätä asiaa luonnollisestikin todella, todella paljon. Siis sitä, millaiset lähtökohdat elämään saa. Ne kun ovat eri ihmisillä hyvin erilaiset. 

Me suomalaiset olemme monessa näistä asioista ihan hullun onnekkaita. Kyllä, meillä on erittäin korkealaatuinen ja halpa terveydenhuolto. Meillä on myös mahdollisuus kouluttautua vaikka kuinka pitkälle, ihan ilman vanhempien varallisuutta. Ja mahdollisuus valita, mitä teemme elämässä. Jopa meillä naisilla.

Niin kun ei tietysti kaikkialla ole. 

 

naistenpankki-06.jpg

 

Naisten Pankki on verkosto vapaaehtoisia, osakkaita ja lahjoittajia, jotka työskentelevät kehitysmaiden naisten hyväksi. Tavoitteena on tukea kehitysmaiden naisten toimeentuloa ja yrittäjyyttä kestävän kehityksen mukaisesti.

Koen vahvasti, että niiden jotka ovat hyväosaisia, kuuluisi auttaa muita. Ja sitten samaan hengenvetoon voin myöntää, etten ole kovin usein sitä tehnyt. Minulle, suht pienituloiselle freelancerille esimerkiksi kuukausilahjoittaminen ei tällä hetkellä ole kovin realistista, mutta vaikka yksittäinen 30€ on jo ihan mahdollista. Se kun on yksi pidemmän kaavan ravintolaillallinen, jonka voin ihan hyvin jättää väliin. Varsinkin kun katsoo vaikka tätä listausta, josta huomaa miten erilaisia asioita tuollakin rahalla voi saada. 

15 eurolla koulutetaan nainen oikeuksista ja tasa-arvosta.
20 eurolla saadaan possu, joka voi olla alkusijoitus pienkarjankasvatukseen.
30 eurolla nainen saa mahdollisuuden ammattiin

 

naistenpankki-09.jpg

 

Miksi Naisten Pankki sitten tukee vain naisia? 
– Naiset ovat maailmanlaajuisesti kaikkein köyhimpiä. 
– 
Maailman 800 miljoonasta äärimmäisessä köyhyydessä elävästä ihmisestä suurin osa on naisia. 
– 
Naisista osallistuu palkkatyömarkkinoille 47 %, miehistä 72 %. Kuitenkin naiset tekevät suurimman osan maailman palkattomasta tai epävirallisen sektorin työstä.
– Naisten heikko taloudellinen asema vaikeuttaa heidän ihmisoikeuksiensa toteutumista monella tavalla.

 

naistenpankki-08.jpg

 

Olen halunnut tehdä hyväntekeväisyystyötä jo vaikka kuinka kauan. Jotain sellaista, mihin uskoisin täysin, mikä toisi minulle sen tunteen että tekemälläni hommalla on merkitystä ja jotain missä voisin käyttää omaa erityisosaamistani. Siksi teenkin tästä lähtien aina toisinaan vapaaehtoistyötä Naisten Pankille. Niinkuin esimerkiksi tällaisia slogankuvituksia, joita tullaan näkemään muutamissa muissakin blogeissa tämän kesän aikana. 

 

Haluaisitko sinäkin osallistua tähän toimintaan? Lue lisää täältä. 

 

 

 

—-

 

 

If you want to do good for other, less fortunate women in this world, 
join Women´s Bank. 

 

 

 

 

 

 

 

 

3 Comments

  • Saranda

    Tosi hyvä postaus ja todella, todella tärkeästä aiheesta. <3 Mäkin mietin usein että jos vanhempani olisivat jääneet Kosovoon, emme olisi saaneet paljoakaan niitä asioita mitä olemme nyt saaneet. Siksi koen velvollisuudeksi auttaa heitä jolla ei ole ollut mahdollisuus parempaan.

  • Han_nele

    Tämän avustamishomman idea onkin juuri siinä, että pienistä puroista kasvaa virta.. Nää on näitä nykyajan ruokkimisihmeitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *