Yleinen
Heinäkuun suosikkijutut
Mulla on ihan sellainen olo että oisin ollut täällä Suomessa tosi kauan, ainakin kuukauden, sanoin ystävälle elokuun alussa. Mutta siis, etkös sä oo ollut täällä… koko kuukauden? Oho joo, tosiaankin, tajusin sitten 😀 Kahden ja puolen viikon Suomivisiitti venyi kuukaudeksi,…
All the feels
Helsinki, 30.7.2021 Jos joku toisi kaiken omaisuuteni Portugalista tuohon ikkunan alle nyt nätisti pakattuna, en koskaan enää lähtisi täältä mihinkään, sanon.Tai siis en sano, ajattelen, koska en uskaltaisi sanoa sitä vielä ääneen. Olen muuttunut koronan sairastamisen jälkeen sellaiseksi että jos…
Kaikessa hiljaisuudessa
Kaikkialla Suomessa on kovaan ääneen tikittäviä seinäkelloja. Tik tik tik, ne tikittävät kun yritän nukkua. En tiedä onko tikittäviä seinäkelloja kaikkialla muuallakin maailmassa, niiden tikitystä ei vaan ehkä kuule koska on aina jotain muuta meteliä. Tik tik tik, Suomessa…
Illaksi kotiin, monellakin tapaa
Olen miettinyt viime aikoina sitä lehtijuttua jossa kerrottiin että Onlyfans-sivustolla miehet voivat tilasta peniksestään arvion kuvan perusteella ja sitten voi valita haluaako rehellisen arvion vaiko ylistävän. Ja portugalilaiseksääni joka tunnusti kerran että portugalilaismiehet rakastavat deittailla brasilialaisnaisia koska ne saavat kehuillaan…
Kesäkuun suosikit
Kesäkuu ja Gemini season on yleensä mun suosikkiaikaa vuodesta. Normaalisti kesäkuussa tässä maassa on myös erityisen kiva asua, on alkukesän kukkivien puiden lisäksi ekat rantapäivät ja viikon mittaiset katujuhlat suojelupyhimysten kunniaksi. Koronan vuoksi tämä kesäkuu ei nyt ollut…
Elämä, kuolema ja viininviljely
Pohjois-Portugalissa, Douro-joen laaksossa asuu kuusikymppinen viininviljelijä, nimeltään tietysti Maria. Miehet yrittävät aina tulla selittämään minulle kuinka asiat pitäisi tehdä, mutta en minä miehiltä ota neuvoja vastaan, hän sanoo ja korjaa helmin koristellun lierihattunsa asentoa. Marian maalaistalolle johtaa…
Ajatuksia nolostelusta
Toukokuu, 2021 Melkein kesäkuu ja edelleen pitää olla sukat jalassa sisällä, puhisen kiukusta eräänä sunnuntai-iltana. Kesä on ollut tänä vuonna myöhässä. Aiemmin samalla viikolla on hellesää yhden päivän ajan. Hellepäivän iltana naapurintyttö laittaa viestin ja pyytää ex tempore-viinille…
Toukokuun suosikit
Mitä ihmettä tein muka toukokuussa, ajattelin just pari päivää sitten? En mitään, koko kuukausi meni vaan hujauksessa, oli eka ajatus, mutta kun aloin muistella niin kaikenlaista kivaa oli sittenkin. Livekeikalla käynti! Kävin eräänä sunnuntaina ekalla livekeikalla sitten…
Viime aikojen asioita
Viime aikoina Olen halunnut sanoa jotain älä laihduta -päivästä, mutta minulle ei ole siitä mitään sellaista sanottavaa jota päivän nimi ei jo paremmin sanoisi. Olen nähnyt kolme kertaa viikonlopun aikana samaa naapurintyttöä sattumalta ja se on ollut…
Moments in love (eli vika Master of None -kausi)
Ensin rakastin Aziz Ansaria. Tietty. Master of Non:ia ja hänen kirjaansa Modern romance:a joka kertoo digiajan pariutumisesta niin hyvin että pää tulee kipeäksi nyökyttelystä. Sitten en enää tiennyt mitä mieltä koko tyypistä pitäisi olla. Oikein sille, ajattelin. Sai ansionsa mukaan, idioottimies. …
Tällainen olen (mutta olenko kuitenkaan?)
Käytän kerran kahdessa vuodessa korviksia, yleensä juuri alkukesästä tulee mieleen että olisinpa korviksia käyttävä nainen. Sitten yritän tunkea korviksia korviini, mutta reiät ovat ummessa. Au, sattuu ja pyörryttää. Makaan akupunktiopöydällä ja mietin voisinko pyytää että akupunktiohoitaja laittaisi neulan…
Olin kaivannut sinua
Matkustan viikoksi Madeiralle. Tuntuu että koko kaupunki haluaa parittaa minut erään pitkänhuiskean valokuvaajan kanssa. Kaikki ystäväni tutut sanovat selän takana ja naaman edessä te olisitte täydellinen pari. Eivät tiedä että olen jo kuluttanut menneisyydestäni vuoden päivät erään epävakaan…