Illaksi kotiin, monellakin tapaa

Olen miettinyt viime aikoina sitä lehtijuttua jossa kerrottiin että Onlyfans-sivustolla miehet voivat tilasta peniksestään arvion kuvan perusteella ja sitten voi valita haluaako rehellisen arvion vaiko ylistävän. Ja portugalilaiseksääni joka tunnusti kerran että portugalilaismiehet rakastavat deittailla brasilialaisnaisia koska ne saavat kehuillaan perus-Pedronkin tuntemaan itsensä maailman kuninkaaksi.

Olen miettinyt sitä miten asun perse edellä puuhun -ajattelutapaa harjoittavassa maassa. Aina ensin tehdään päätöksiä ja sitten jälkikäteen ollaan ihan että kappas vaan, ei ajateltu että mitä tämä päätös sitten oikeastaan tarkoittaakaan. 

Olen miettinyt kuinka on jokseenkin irvokasta että samaan aikaan kun Finnair lennättää suomalaisia influenssereita Lissaboniin, täällä puhutaan jo uudesta lockdownista. 

#illaksikotiin, tosiaankin, mietin sitten pari viikkoa myöhemmin kun ulkonaliikkumiskielto alkaa taas yhdeltätoista joka jumalan ilta.

Olen miettinyt sitä miten Lissabon ennen houkutteli hyvin erilaisia ihmisiä tänne asumaan kuin nykyisin. Ja sitä että jostain syystä siinä vaiheessa kun kaupunki alkoi täyttyä henkiseen hyvinvointiin erikoistuneista life coacheista, expat-ystävyyksistä tuli yhtäkkiä paljon pinnallisempia ja toksisempia.

Olen miettinyt kuinka vaikea joitain suomalaisia sanoja onkaan tavuttaa ja kirjoittaa. Sitten yritän tavata omaa nimeäni puhelimessa kirjain kerrallaan ja ehkä onnistunkin. Ja samalla viikolla joku on tavannut asiakaspalvelussa nimeni muotoon Sara Itália. Siitä sulle uusi alter ego, sanoo ystävä jonka miehen nimen joku tavasi portugalilasessa terveydenhuollossa passista niin että hänen toinen nimensä on nyt Citizen. 

Sinä päivänä kun ystävä kertoo minulle kyseisen tarinan, nauran sille yksikseni ääneen tuntikausia ja mietin samalla nauranko oikeastaan tälle tarinalle vaiko vain kaikelle viimeisen vuoden aikana kohtaamalleni järjettömyydelle. 

Olen miettinyt myös paljon sitä kierrettä johon koronaväsymys ajoi minut kuukausiksi. En jaksanut urheilla, jolloin vaivun aina masennukseen josta pääsee yli vain urheilemalla ja hikoilemalla mutta jos yrittää urheilla, tietää jo etukäteen ettei jaksa sitten loppupäivänä enää mitään muuta ja masentuu ajatuksesta. Puuta koputtaen uskallan nyt sanoa että pahin on ohitse, kiitos rautatankkauksen tai jonkun mystisen muun voiman, tiedä tuota. 

Olen miettinyt kuinka nopeasti voi päättää ja hoitaa asioita, aina joskus. Sanon ystävälle lauantai-iltapäivänä että haluaisin just nyt alivuokrata asuntoni ja karata Suomeen. Kolme tuntia myöhemmin olen tavannut alivuokralaisen, sopinut päivämäärät ja buukannut lennot. 

Olen joskus aiemmin miettinyt sitä miltä näytän sitten vanhana kun hiukseni ovat harmaat. Eräällä viikolla saan asian selville, kun yksi aste tummempi -hiustenvärjäys epäonnistuu niin että hiukseni ovat violetinharmaat. Upea väri, sanoo kampaaja. Itse mietin miksen ole vieläkään oppinut sanomaan että ei tämä ole yhtään sitä mitä halusin.

Ystäväni sanoo että hän sai kerran aivan hirvittävän hiustenleikkuun ja jätti silti tippiä. Vihasin itseäni sen jälkeen monta päivää, hän tunnustaa mutta tippaa edelleen myös kaikissa kyseenalaisen palvelukulttuurin omaavissa portugalilaiskuppiloissa. 

Sävytän itse hiuksiani huuhtelemalla niitä omenaviinietikalla. Sitten pakkaan laukkuni ja lennähdän illaksi
jos nyt ei kotiin niin ainakin toiseen kotimaahan,

miettimään sitten varmaankin joitain ihan muita asioista.