Iho,  Testatut

Punoittavan ongelmaihon pelastaja

 

IMG_5875.jpg

 

Ihoni voi paremmin Portugalin talvessa kun Suomen vastaavassa, mutta tänä talvena on kiristänyt niin ihoa kuin päätäkin.

Iho on ollut selkeästi pintakuiva, vaikka olen kuinka kosteuttanut ja kosteuttanut. Varsinkin posket ovat olleet kuivat ja punoittavat ihan jatkuvasti eikä niihin ole auttanut yhtään mikään: ei seerumit, ei voiteet, ei ylenmääräinen vedenjuonti, ei mikään. Kokeilin jopa hetken ajan puhdistaa kasvoni iltaisin oliiviöljyllä, koska ystävä suositteli sitä. Ei toiminut sekään. 

 

IMG_5877.jpg

 

Kokeilin vasta nyt tätä viime syksynä markkinoille tullutta Madara-uuttuutta nimeltään
Pihlaja Drops Glow Booster*.
Tuote kuuluu samaan Pihlaja-tuoteperheeseen, joka on Kemikaalicocktail-blogin Nooran suunnittelema. 

Nämä tehotipat sisältävät mm. E-vitamiinia ja provitamiini-A:ta ja rauhoittavat ihon punoituksen hetkessä. Tuote on myös siitä ihana, että sitä voi käyttää yövoiteen tavoin tai meikin alla. Se antaa ihanaa hehkua iholle, mutta ei tee siitä rasvaisen näköistä. Tipat voi myös sekoittaa suoraa päivävoiteeseen. 

Totta puhuen haluaisin kuitenkin eniten että kevät tulisi ja voisin heivata kaikki tehoaineet pois käytöstä ja nauttia niistä kesäkuukausista kun iho voi vaan hyvin ihan omana itsenään. Vielä ei ihan ole sen aika, joten tämä tuote pysyy ihonhoidon iltarutiinina ainakin toistaiseksi. 

 

—-

 

*Sain tuotteen testiin blogin kautta. Kiitos!

 

—-

 

This product has saved my winter skin. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *