Yleinen

Kaikessa hiljaisuudessa

 

Kaikkialla Suomessa on kovaan ääneen tikittäviä seinäkelloja. 

Tik tik tik, ne tikittävät kun yritän nukkua. 

En tiedä onko tikittäviä seinäkelloja kaikkialla muuallakin maailmassa, niiden tikitystä ei vaan ehkä kuule koska on aina jotain muuta meteliä. 

Tik tik tik, Suomessa en kuule kun kellojen tikityksen kun makaan erinäisissä sängyissä valveilla miettimässä mitä tulikaan tehtyä loppuvuodesta 2014 kun päätin että on aika muuttaa Suomesta muualle.

Tik tik tik itsellesi, ajattelen kiukkuisesti ja kiskon patterit kellosta pois vain huomatakseni että seuraavassa majapaikassa on samanmoinen tikittäjä. 

En sano kelloasiasta mitään kenellekään. Olen huomannut ettei Suomessa saa huomioida tai kritisoida mitään jos on maasta kerran muuttanut pois.

 

 

Kummipoikani kysyy olenko maahanmuuttaja siellä Portugalissa. No siis tavallaan joo, sanon. 

Pääsen kuitenkin onneksi rokotettavaksi kuin kuka tahansa muukin Suomessa oleileva maan kansalainen. 

Tik tik tik, kuuluu jostain tikitys kun istun odottamassa aiheuttaako rokotus minulle jonkun hirvittävän allergisen reaktion. Tosiasiassa rokotuspisteellä ei ehkä edes tikitä kello, ääni on saattanut iskostua omaan päähäni ja tikitys kuuluu sieltä. 

Tiedätkö mä meinaan aina tervehtiä kaikkia Suomessa kun kaikki näyttää niin… no siis tutuilta, niin suomalaisilta, yritän selventää ystävälle. Sillai kun ollaan jotenkin, öö, samaa heimoa, jaarittelen ja huomaan etten osaa muodostaa järjellisiä lauseita enää tuosta vain. 

 

 

Hän ostaa ison lasillisen viiniä joka maksaa kaksikymmentä euroa ja tuo minulle vähän pienemmän version.
Tik tik tik, ajattelen pankkitililtäni kovaa vauhtia hupenevia rahoja. 

 

Muutoin Suomessa on kyllä aika ihanaa.

 
 

2 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *