Onneksi jäin
Start digging for the real story, lukee horoskoopissani, joka pullahtaa instagramfeediini eräänä keskiviikkoaamuna. Samaisena päivänä kuulen että suosikkikahvilani on jo uskaltautunut avaamaan ovensa. Heti saatuani työt jonkinlaiseen välivaiheeseen, pukeudun nopeasti, sivelen pikakerroksen aurinkorasvaa ja kipaisen päiväkahville. Paperinen kangasmaski hiostaa, siirrän…
Ja päähäni tipahteli kukkasia
Tuntuu kummalliselta ajatella kuinka paljon surua ja ratkaisua odottavia ongelmia maailmassa juuri nyt onkaan. Se tuntuu erityisen kummalliselta lauantaipäivänä jolloin istun jakarandapuun alla lukemassa kirjaa, aurinko lämmittää, olisi voinut olla mekossa (paitsi alkukesästä mekot tuntuvat aina oudolta, liian vähältä).…
Maskarapakko sekä muita sekalaisia ajatuksia
Olen miettinyt sitä amerikkalaisnaista joka leikkasi kasvomaskiinsa reiän, jotta olisi helpompi puhua. Olen miettinyt itseäni, koska ensimmäistä kertaa maskia pitäessäni mietin vain ja ainoastaan huulipunan tahrautumista. Portugaliksi kasvomaski on máscara ja minua on huvittanut nyt päivien ajan se,…
Niin tylsää, niin tavallista
Yhtäkkiä koronapäiväkirjan kirjoittaminen tuntuu jo vähän turhalta. On aika tavallista. On kiireisempiä työpäiviä, voitko tehdä tän tänään, sitten niitä ettei ole kahteen päivään yhtään sähköpostia. On tylsää, sitten ihan kivaa. Luen luonnehoroskoopista että ailahtelevaisella kaksosella on erityisen hyvä…
Salaviiniä ja selviämisen merkkejä
Hymyilen kahvijonossa naiselle joka hymyilee takaisin, poltan kielen espressoon joka on niin vahvaa että yhtäkkiä pilvet liikkuvat korkeiden pastellitalojen päällä oudosti. On aurinkoista, sitten taas kaatosadetta. Samaa vaihtelevaa sekoilua ovat tunnetilat: välillä rauhallista ja helppoa, joskus jopa hymyilyttää…
Fa fa fa falling
Eiks oo jotenkin ironista, sanoin puolitutulle viime viikolla, ainoa puisto jonka penkkejä ei ole teipattu istumiskelvottomiksi on Portugalin parlamenttitalon vieressä. Samaisessa puistossa olen istunut miettimässä nykyistä elämää, kirjoittamassa blogipostauksia, laskeskelemassa työtarjouksia (en saanut niistä yhtäkään) ja sitten vain…
Ei ihan vielä
Yhä useammin kun olen ulkona, en enää tuijotakaan puhelimen näyttöä, en lue kirjaa, en näpellä jotain: tuijotan vain maisemaa, ohikulkevia ihmisiä, aurinkoa. Aurinkoa joka on jo polttavan kuuma, on laitettava aurinkosuojaa, enhän kaikesta tästä huolimatta halua polttaa naamaani. Huulipunaa…
Kuolema ja kiristävät farkut (sekä muut viime aikojen ajatukset)
Kai tässä ajassa on ihaniakin asioita, ajattelen neljännellä viikolla. Voi vastata kysymykseen siitä mikä on viikonloppusuunnitelma sanomalla että ajattelin istua alas tämän kahvin kanssa ja lukea kirjaa. Tai että juoksen aamuisin ja kävelen iltaisin. Ovatko nuo…
Ehkä hekin vain yrittivät selvitä
Sillä viikolla kun maailma tuntuu muutenkin menneen ylösalaisin, saan kaksi viestiä joista molemmat saavat itkemään. Rakas ystäväni, joka joutui muuttamaan Lissabonista pois viime kesänä ja joka oli vihdoin päässyt uuden elämän alkuun Belgiassa, sai ensimmäisten joukossa potkut töistä…
Ei kilpailla nyt siitä kellä on kamalinta
Karanteenitaivas, otsikoi eräs bloggaaja tekstinsä. Koska niillä jotka viettävät karanteenia tai siis tarkemmin korjattuna sosiaalista eristäytymistä yksin, on mahdollisuus kaikkeen tähän: Laittaa kahvi tippumaan, lukea hesari vaikka kahteen kertaan ja keittää lisää tuoretta kahvia. Syödä hidasta aamiaista ja…
Voi näitä aikoja
Lähes kaikki paikat ovat suljettuna. Kahvikioski on vielä auki, istun penkillä auringossa ja kerrankin kukaan ei istu viereen. Aukion reunalla seisoo poliisi, valvomassa ties mitä. Ei puututa edelleen jatkuviin poskisuudelmiin, eihän täällä puututa edes siihen että kävelee päin…
