Fa fa fa falling
Eiks oo jotenkin ironista, sanoin puolitutulle viime viikolla,
ainoa puisto jonka penkkejä ei ole teipattu istumiskelvottomiksi on Portugalin parlamenttitalon vieressä.
Samaisessa puistossa olen istunut miettimässä nykyistä elämää, kirjoittamassa blogipostauksia, laskeskelemassa työtarjouksia (en saanut niistä yhtäkään) ja sitten vain tuijottelemassa puiston lähimaastossa asuvan mustan kissan elämää.
Ja joka kerta miettinyt: näkeeköhän tuolta parlamenttitalosta tänne asti?
(No ehkä niillä on isompiakin huolenaiheita kun parit penkeillä istuvat ihmiset).
Piirrettyäni myös pahviseen kahvimukiin ajattelin ottaa kauniin kuvan siitä miten päivittäinen kahvikävely on pitänyt minut from falling off the edge, kuten juuri samaisena päivänä sanon lähikahvilan omistajalle.
Kunnes tuuli päätti puuttua asiaan.
Tällaista se on.
On jotenkin tosi tasaisia päiviä, jolloin teen aikalailla samoja asioita kuin muutenkin: vähän töitä, käyn kävelyllä, teen ruokaa, katson sarjoja ja kaikki tuntuu ihan hyvältä.
Sitten on päiviä jolloin olo on kuin tyhjällä pusikkoon pudonneella pahvimukilla: täysin hyödytön ja avuton, jonka pienikin tuulenvire voi kaataa.
Usein juuri niinä päivinä istun siellä penkillä ja ajattelen: minun osani tässä kaikessa on pysytellä (lähestulkoon vaan) kotosalla. Se on aika helppo osa. On myös paljon ihmisiä joiden on kaiken tämän keskellä yritettävä myös tehdä suuria päätöksiä siitä, miten kansakunnat selviävät tästä ja tämän jälkeisestä ajasta. Tai ihmisiä joiden osana on oikeasti olla siellä kaiken ytimessä: hoitamassa sairastuneita.
Silti tekee mieli valittaa. En jaksaisi tätä yhtään enää.
4 Comments
Sonnenblume
Hei Saara,
tässä luen sun blogia kera bretzelin ja vahvan kahvin parvekkeellani Münchenin etelälaidalla. Auringon ensisäteet lämmittävät ihanasti. Hetken on taas hyvä olla. Eilen teki mieli sukeltaa mun eukalyptusvaahtokylpyyn vähän niinkuin pidemmäksi aikaa. Ei kai ihan oikeasti, mut silleen hetkellisesti. Tuli se heikompi momentti.
Kiitos sun blogista. Varmaan pari vuotta olen sun postauksia lukenut, mutta koskaan aiemmin en ole kommentoinut. Nyt vaan jotenkin kolahti.
Valoa kohti. Ihanaa kevättä tai jo alkanutta kesää sinne Lissaboniin sulle Saara!
saarah
Kiitos ihanasta kommentista 🙂 Ja I feel you, tää viikonloppu oli kyllä täälläkin aika tunteiden vuoristorata mutta oikeestaan nykyisessä elämässä arkipäivät on helpompia kun viikonloput eli ehkä huomenna helpottaa.
Eukalyptuskylpyv on kyllä vaan ihanin, tosi ei sinne hukkuminen 😀
Laura256
Helpotus omantunnon tuskaasi: ainakin Suomessa on lääkäreillä vielä toistaiseksi ollut sen verran hyvä mahdollisuus hoitaa koronapotilaat hyvin että hyvin pyyhkii meilläkin. On oikeastaan helpompaa olla hoitamassa koronapotilaita kuin istua kotona (vaikkakin suojaimista on täälläkin pula niin että toki varmaan tässä ehkä seuraavassa altistumisessa sen koronan jo pian saa, mutta onneksi perusterveenä naisena ei pelota).
Joten todellakin saa valittaa just ne jotka vaan istuu kotona, tässä parin altistumisen aiheuttaman karanteenin aikana olen huomannut että se on kyllä se vaikein homma!
saarah
Oh tää oli niin mahtavan positiivinen kommentti, kiitos 🙂 Paljon tsemppiä sinne eturintamaan <3