Kaksi kolmekymmentä

Olen kokonaisen iltapäivän ärsyyntynyt siitä että entisen yliopistoni vieressä sijaitsevassa puistokahvilassa kahvi maksaa nykyisin 2,30€.

Järkyttävää, sanon varmasti vahingossa ääneenkin.
Kaksi vitun kolmekymmentä?! Mitä tapahtui yhdeksällekymmenelle sentille ja kaikelle järjellisyydelle?

Varmaan vuodet vierivät. Ja sitten myös korona vierähti kaiken päälle.

Suihk suihk kuuluu suihkupullosta jolla puhdistetaan viereistä pöytää. Osa aineesta lentää tuulessa naamalleni. Ehkä kaksi kolmekymmentä siksi että pitää puhdistaa nämä pöydät jokaisen asiakkaan jälkeen?

Mieti jos itse joutuisit desinfioimaan läppärisi ja wacomisi jokaisen taitto-ohjelmassa eri ikkunaan klikkailun jälkeen, laskuttaisit siitä takuulla enemmän kuin kaksikolmekymmentä, sanoo ystäväni, jolle kirjoitan tyrmistyneen viestin.

Ja toki sitten alamme muistella vanhoja aikoja: kun luuhasimme siinä maailman ihanimmassa kahvilassa monet iltapäivät, muistan miten sen samettisohvalle paistoi aurinko keskitalvellakin tosi lämpimästi ja kuinka tilasin usein kolmetuntisen gradunkirjoitusurakan päätteeksi lasin viiniä, ison lasin viiniä.Eikä tässä maassa tosin mittailla, paitsi joskus minua katseella. Koskaan ei tosin iltapäiväviineistä, se on ihan tavallista ja jokaisen oma asia.

Saisinko kuuma punaviiniä pahvimukiin ja kannen päälle, pyysin eräänä talviyönä puistokioskista kun olin kävelemässä elokuvista kotiin, hyvin harmaana tammikuisena yönä.

Voi kuinka helvetisti kaipaankaan elokuvia,
tajuan yhtäkkiä, sillä vaikka kuinka yritän laittaa puhelimen lipastonlaatikkoon Netflixin käynnistäessäni, mieleni valtaa hirvittävä levottomuus siitä etten ehkä näe jotain asiaa ekana tai että on joku tosi tärkeä viesti johon pitäisi heti muka reagoida.

Eräänä iltana kun olen vaipunut niin syvään apatiaan etten halua edes puhua kellekään, en edes katso kuka lähettää viestin vaikka puhelin piippaa, ihan sama mitä, ei voisi kiinnostaa yhtään mikään nyt.

Ja kun kahden tunnin päästä nousen peiton alta kaiken synkkyyden yläpuolelle, huomaan että joku on vaan ketonut minulle viestitse kuinka kasvattaa seuraajamäärää instagramissa, voi taivas. Kaksi kolmekymmentä, yhdestä hiton kahvista ja siitä päivänsä pilaamisesta, kuka tässä se hullu onkaan,
ajattelen ennen kun nukahdan.

Sitten seuraavalla viikolla julistetaan taas valtiollinen hätätila. Kohtahan ne kahvilatkin suljetaan taas kokonaan. Säästyypä rahaa sitten sulta, ystäväni sanoo hieman pirullisesti hymyillen.