Hiilarit & naapurit (+muut viime aikojen jännittävät tapahtumat)

 Girls-sarjan Desi on muuttanut yläkertaani. 

Törmään häneen eräänä päivänä tullessani kotiin ja olen niin hämmästynyt tästä näystä etten saa suustani mitään muuta ulos kun kiitokset oven avaamisesta portugaliksi. Sitten törmään häneen jatkuvasti naapurustossani ja tuijotan joka kerta varmistuakseni siitä että hän todellakin on kyseinen henkilö. 

Mä näin sen kerran kirpparilla täällä, portugalilainen kaverini kirjoittaa, kyllä se varmaankin on se. 

Mitään muuta uutta ei elämääni sitten kuulukaan. 

Haha, sut aina tunnistaa jo niin kaukaa kadulla,
sanoo tuttu mies johon törmään eräänä päivänä kun olen juonut liikaa kahvia paetessani (ja tämän sanan kirjoitusmuotoa googletellessani) velvollisuuksiani ulos aurinkoon kaksi kertaa työpäivän aikana. Aijaa miten niin, kysyn. Sulla on tollainen tunnistettava Don´t fuck with me -kävelytyyli. 

Kahta päivää aiemmin kun portugalilaiskaverini tivaa minulta mitä tämän maan kielistä sanaa tai lausetta käytän useimmiten, on pakko myöntyä sanomaan ettei se suinkaan ole por favor, vaan ihan oma hybridini com fucking licença, vähän niinkuin että voisitko saatana nyt väistää. Onneksi mumisen sitä nykyisin ainoastaan kasvomaskini takaa, onhan sellaista nykyisin käytettävä myös kadulla don´t fuck with me -tyyliin kävellessään.

Huokaus. 

Kävelen monena päivänä varastoon, koska tiedän vanhana kyynikkona että lockdown vaanii jo oven takana odottelemassa. En laita kelloa enää soimaan aamuisin, koska herään ihan omiin ajatuksiini (sekä yläkerrassa kolistelevaan Desiin).

Luen Hesarista artikkelia jossa kerrotaan että on ihan normaalia alkaa himoita hiilareita heti marraskuun saavuttua. Ei onneks päde muhun enää täällä etelässä, ajattelen vahingoniloisesti. Sitten eräänä maanantaina syön sängyssä ensin lasagnea, sitten kulhollisen Uber eatsilla tilattua pad thaita ja vielä puoli pussia sipsejä. 

Tällaista on.