Yleinen

Asioita joita olen oppinut kasvovedestä

Tuntuisi oudolta kirjoittaa jostain muusta kun koronasta, sanoin pari viikkoa sitten.
Nyt taas tästä poikkeusajasta on tullut jo niin uusi normaali, että tekeekin mieli kirjoittaa jostain muusta.

Niinkuin vaikka kasvovedestä. 

Bybi beauty kasvovesi

Kun joskus neljä-viisi vuotta sitten lisäsin kasvoveden ihonhoitorutiiniini, olin hieman skeptinen. Taas yksi lisätuote, tarviiko mun iho todella tätä, onhan se ihan hyvässä kunnossa muutenkin. 

Nyt voin skipata puhdistamisen jälkeen kaikki muut ihonhoitorutiinit, mutta kasvovettä en. Hyvä kasvovesi kun on kosteuttavampi kuin kosteusvoide ja käytän sitä aamuin illoin, joka ikinen päivä. Tai siis en sitä vaan NIITÄ. Omassa rutiinissani kun on useampi erilainen kasvovesi, joita käytän surutta sekaisin.

Tärkein asia muistaa:
Säännöllisyys. Ei auta tehdä joka kolmas päivä hyvää puhdistusta, kosteutusta ja ravita ihoa sisältäpäin. Se pitää tehdä joka ikinen päivä.

Tokaksi tärkein oppi:
Laita kasvovettä aina hieman kostealle iholle, ei täysin kuivalle. Kasvoveden idea on sitoa kosteus ihoon, eli jos laitat sitä täysin kuivalle iholle, tämä ei tapahdu.

Ja kolmas oleellinen asia:
Muista järjestys! Laitan itse illalla ensin kasvovesikerrokset, sitten seerumin ja vikaksi päälle kosteusvoiteen. Päivisin teen saman mutta jätän seerumin pois.

hada labo gokujyun

Ja sitten ne mun kasvovesisuosikit:

Muji Light toning water

Mujissa myydään laadukasta Japanissa  suunniteltua kosmetiikkaa, jota onneksi saa nyt Suomestakin. Ostin tän kasvoveden  alunperin Tokion reissulla ja nyt on menossa ehkä viides pullo. Tämä on mun luottokasvovesi: hajuton, kaunis pullo ja sen verran edullinen hinta, että tätä voi surutta laittaa iholle monta kerrosta joka päivä. Käytän tätä usein aamuisin koska tuote on aika kevyt.

muji kasvovesi

Jostain syystä mulla on kova luotto kaikkeen Japanissa suunniteltuun, varsinkin ihonhoidossa. Tokiossa kun saattoi viettää kaikki tunnin mittaiset metromatkat vaan tuijottamalla ihmisten upean hehkuvia ihoja.

Googletin vikalla viikolla Tokion reissullani mitkä ovat japanilaisten suosikkituotteita ja sitten päädyin kuvankaappausten kanssa kosmetiikkakauppaan. Hada Labon Goku Jyun kasvovesi oli yksi kaikkein suosituimmista, joten päätin hamstrata sitä muutaman pullon. Ja olisi pitänyt ostaa enemmänkin, tässäpä paras kasvovesi vaan ikinä.

hada labo gokujyun

Suosin yleensä luonnonkosmetiikka, jota tämä tuote ei ole. Onko se siksi tehokkaampaa, sitä en tiedä. Kasvovesi sisältää tuhdin annoksen hyaluronihappoa ja käytän tätä pari kertaa viikossa tehohoitona. Yleensä laitan tätä kasvovettä illalla sen jälkeen kun olen tehnyt kasvoille kuorinnan. Aamulla peilikuva on hehkuva. Pakko siis päästä joskus vielä takaisin Japaniin…

(Tätä kyseistä kulttituotetta saa toki ostettua vaikkapa Amazonin kautta. Siellä tällä tuotteella on myös hirveä määrä hehkuttavia arvioita). 

flow probiootti kasvovesi

Flow kosmetiikan* Kamomilla ja probiootti-kasvovedestä olen kirjoittanut aiemminkin. Oma ihoni on atooppisuuteen taipuvainen ja kova reagoimaan lähes kaikkeen. Tätä kasvovettä käytän aina kun iho on ärtynyt ja punoittaa, esimerkiksi urheilun ja kuuman suihkun jälkeen tai kun jostain mysteerisyystä naama vain punoittaa vaikka sitä olisi hoitanut kuinka hyvin.

Suomalaisen Flow kosmetiikan tuotteista mulla on jatkuvassa käytössä muitakin, myös merkin hyaluronihappo & probioottiseerumi on parhaista testaamistani. Se sopii erityisen hyvin käytettäväksi tän kasvoveden kanssa koska molemmissa on ihoa rauhoittavia probiootteja.

hada labo gokujyun

Uusin tulokas mun kokoelmissa on Bybin Mega mist*, jonka itseasiassa korkkasin juuri ennen kun elämä meni koronan takia uusiksi. Olen tykännyt kaikista testaamistani Bybin tuotteista hurjan paljon, erityisesti Bakuchiol seerumista, joka on varmasti tuttu lähes kaikille jotka seuraavat kosmetiikkamaailmaa. Mega mist -kasvovesi jättää ihon todella kosteutetun näköiseksi ja tuoksuu myös ihanalta!  Sekin sisältää hyaluronihappoa ja sen lisäksi mm. ruusua, appelsiininkukkaa sekä merilevää. Myös kaikkien Bybin tuotteiden pullot on vaan niin kivan näköisiä!

Mutta sitten se päivän polttava puheenaihe:
kannattaako kaikkia superhyviä ihonhoitotuotteita käyttää nyt kun oikeastaan kukaan ei pääse hehkuvaa ihoa näkemään :D? Tästä aiheesta juttelin juuri eräänä päivänä ystävän kanssa ja hän oli sitä mieltä että tietysti kannattaa. Itse taas ajattelin nyt käyttää ne kaikki käyttämättä jääneet ihan ok-tuotteet ja ottaa parhaat käyttöön vasta sitten kun pääsee taas kunnolla ihmisten ilmoille. Mutta kumman logiikka on järkevämpi :D?

*Bybin ja Flow:n tuoteet sain testiin blogin kautta. Kiitos!

10 Comments

  • Jonkun kummi

    Kun joutuu kamppailemaan vaikeuksissa, huolta täynnä, tietenkin täytyy kaivaa voimansa sieltä, mistä sen voi saada. Eli kannatan tinkimätöntä itsensä hoitamista, oli näkijöitä tai ei.

    • Jonkun kummi

      Tarkennus: minusta on tietenkin ok käyttää ihan ok -tuotteitakin tänä aikana ja muina vaikeina aikoina. Niin teen itsekin osittain. Pointtini oli, että hoitaa kuitenkin itseään.
      Kun taannoin sairastuin vakavasti, eräs ihminen ikään kuin vannotti: kyllähän nyt tajuan lopetta kaiken. Siis ihonhoidon, meikkaamisen, kampaajakäynnit. Miksi ihmeessä? Tuhkaa ja säkkiäkö olisi pitänyt käyttää – ja hypätä suoraan arkkuun?

      • saarah

        Joo ehdottomasti kannatan samaa, itsestään huolehtimisesta ei kannata tinkiä! Olen kyllä normaaliin tapaan tehnyt naamiot ja kuorinnat, mutta ihan parhaita tuotteita vähän säästelen parempiin aikoihin 😀 Ja huulipunaakin olen laittanut kyllä joka päivä 😀
        Tsemppiä sinne sairauden ja tän tilanteen kestämiseen <3

        • Jonkun kummi

          Sairaushan meni ohi – ainakin toistaiseksi. Kaikella on tapana mennä ohi. Niin koronapandemiakin menee, joskus, tai talttuu edes jotenkin.
          Tsemppiä sullekin näihin ohi meneviin hetkiin.

  • Mhmh

    Minä taas opin, että kasvovoidetta kerrostetaan kasvoille. Sitä siis kaadetaan kymmenille ja taputellaan iholle. Sama toistetaan useamman kerran. Tosin, minä laitan normaalisti vain 2 kerrosta. Pärjäsin (olemattoman) talven ilman kasvoöljyä.
    Toinen asia mitä japanilaiset osaa on aurinkovoiteet kasvoille. Antti Holman vinkkaamana käytän nykyään japanilaisia markettiaurinkorasvoja kasvoille. Ohuita ja hyvinlevittyviä; en kestä fysikaalisia aurinkorasvoja kasvoilla, ne on kaikki ällöttävän tönkköjä.

    • saarah

      Joo, japanilaiset osaa kyllä myös tehdä hyviä aurinkosuojatuotteita, mulla on kans käytössä. Tokiosta ostin myös kevyen viimeistelypuuterin jossa oli suojakerroin 50 ja se oli todella hyvä 🙂

  • iidis

    Mulla on näinä päivinä hiukset vähän miten sattuu (ei tosin ero kauheasti mun normaalista tämä, kiitos luonnonkiharoiden niin hyvässä kuin pahassa) ja meikit on saaneet maata pääosin kaapissa. Mutta kasvojen ihoa olen hoitanut pieteetillä ja tulokset alkaa todella näkyä. Käytän samoja tuotteita kuin aina. Normaalista poiketen olen kuitenkin tehnyt joka ilta kevyen gua sha -hieronnan kasvoille. Iho hehkuu ja on kerrankin täysin sileä.

      • iidis

        Mä hankin mun gua sha -kamman viime kesänä, mutta vasta nyt oon saanut sen osaksi rutiinia. Mun mielestä kivi on tosi miellyttävän tuntuinen iholla ja sillä tulee helpommin hierottua kasvoja vähän enemmän ajatuksella kuin pelkästään käsillä hieroessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *