• Yleinen

    Toukokuun suosikit

      Mitä ihmettä tein muka toukokuussa, ajattelin just pari päivää sitten? En mitään, koko kuukausi meni vaan hujauksessa, oli eka ajatus, mutta kun aloin muistella niin kaikenlaista kivaa oli sittenkin.     Livekeikalla käynti! Kävin eräänä sunnuntaina ekalla livekeikalla sitten…

  • Yleinen

    Asioita joita olen oppinut kasvovedestä

    Tuntuisi oudolta kirjoittaa jostain muusta kun koronasta, sanoin pari viikkoa sitten. Nyt taas tästä poikkeusajasta on tullut jo niin uusi normaali, että tekeekin mieli kirjoittaa jostain muusta. Niinkuin vaikka kasvovedestä.  Kun joskus neljä-viisi vuotta sitten lisäsin kasvoveden ihonhoitorutiiniini, olin hieman…

  • Iho,  Meikki

    Hehkuva iho (näin meikkaan sen)

        Musta on aina ihanaa lukea muiden ihonhoito – ja meikkirutiineista. Vaikka meikkaankin itse aika vähän ja samalla lailla joka ikinen päivä, luen silti aina mielenkiinnolla muiden tavoista meikata. Ja myös kaikista muista aamurutiineista.      Omat (arki)aamuni kuluvat…

  • Iho,  Muu kauneus

    (Luomu)apu maksaläiskiin

        Peiliin, josta näen itseni aina ekana aaauisin, olen kiinnittänyt kortin, jonka sanomaa on toisinaan hankala uskoa. First of all, you´re really pretty. On hyviä ulkonäköpäiviä, aamuja ja aikakausia, sitten taas niitä ihan muita. Iloitsin pitkään siitä, että kas,…

  • Iho,  Testatut

    Japanilainen jämänaamio (ja muut suosikit)

        On yksi asia kauneudenhoidossa, josta en IKINÄ luopuisi: KASVONAAMIOT! Mieluiten laittaisin naamion lauantaisaunan jälkeen, mutta koska sellaiseen ei ole mahdollisuutta, hiippailen naamio naamassa ihan normaaleina arki-iltoina kotosalla. Käytän yleensä naamiota kahdesti viikossa, talvisin useamminkin.  Ihoni on herkkä, kuorin…

  • Iho,  Testatut

    Suomalaista luonnonkosmetiikkaa

    Tutustuin Flow kosmetiikkaan alunperin shampoopalojen merkeissä. Kun viime syksynä tukkani alkoi yhtäkkisesti käyttäytyä oudosti ja rasvoittua todella nopeasti, sain sen normalisoitumaan juurikin Flow:n shampoopalaa ja hiushuuhtelua käyttämällä. Suomalainen ja Suomessa valmistettu luonnonkosmetiikkasarja alkoi silloin kiinnostaa enemmänkin.  Postasin hetki sitten instaan kuvan…

  • Hiukset,  Testatut

    Tukka hyvin (kaikki vähän paremmin)

    Olen tunnettu siitä, että valitan tukastani lähes aina.  Tottahan se on. Hiuslaatuni on ohut, melko suora, helposti rasvoittuva mutta myös kuivuva, tylsä maantien värinen… Ei siis mikään unelmatukka. Mutta kun siihen laittaa pari raitaa (tai on paljon auringonpaisteessa), löytää oikeat…