Unohdan aina kirjat ja miehet

Katukahvilassa tuoksuu jonkun miehen partavesi.

Mietin ensimmäisen poikaystäväni partaveden tuoksua.

Mietin tätä kesää ja sitä miten en ole tehnyt mitään muuta kun istunut tässä lukemassa kirjoja ja sitten kun joku kysyy mitä kirjoja olen lukenut, en muista niistä yhtäkään. 

Se yksi missä oli sininen kansi ja käsinkirjoitettu nimi, ajattelen. Muistan kaiken aina niin. Ai siis se ravintola jonka logossa on pinkkiä ja vihreetä ja isot kirjaimet, mikä se onkaan, sanon graafikkoystävälle joka tietää heti mistä on kyse. Mennään sinne! 

Mietin vihreiden kaakelien baariksi nimeämääni baaria ja sitä miten tuskin kukaan muu kuulemma muistaa kaakeleiden värejä niin hyvin kuin minä. Tai sitä iltaa kun kuvittelin tavanneeni unelmieni miehen juurikin siinä baarissa. Tai no kahta kertaa…

Jostain tulvahtaa taas partaveden tuoksu. Mietin ystävää joka sanoi että portugalilaisten miesten parta kasvaa korvien yläreunaan asti ja kasvoista on enemmän parran peitossa kun ei ole. 

Mietin jääkaapissani nahistuvaa pinaattia ja kesäkurpitsaa. Eilen juomiani viinilasillisia. Miksi sanoinkaan voin kyllä tarjota. Tai no miksi ei. 

Mietin vuosien takaista ranskalaista kesäheilaa, toista samanmoista joka on tänä  kesänä halunnut samalle paikalle. 

Mietin kaikkia tekosyitä joita olen ladellut ihan kivoille miehille jotka eivät kuitenkaan kiinnosta minua tarpeeksi vaikka tuoksuvat ja näyttävät hyviltä, 

kun en jotenkin jaksa muuttaa kaikkea taas jonkun miehen takia. 

Mietin miksi en ole jaksanut järjestää yhtään etelänlomaa tälle kesälle. Joo mennään, sanon enkä ikinä palaa asiaan. 

Luen uudestaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjan ja omassa kesässäni mikään ei muutu vaikka selvännäkijäni sanoikin että heinä-elokuussa on isoja muutoksia. 

On viimeinen elokuuta. Kas vaan, ehkä jään sitten tänään auton alle? 

Tai ehkä jaksan vihdoin tutustua kunnolla siihen ranskalaismieheen joka sanoo ridicilöös niin ranskalaisittain että minua naurattaa niin että unohdan että oikeastaan heinä-elokuussa tapahtuikin iso muutos, josta en vaan halua puhua. 

Paitsi että tuskin jaksan ketään ja mitään uutta just nyt. Nyt haluan ehkä sittenkin vaan taas ja aina istua tässä lukemassa kirjoja jotka sitten unohdan 

ja luen parin vuoden päästä uudestaan, 

samalla kun mietin keneen tältä tuoksuvaan olinkaan joskus rakastunut ja miten kaiken voikin unohtaa.

Paitsi että niin kirjojen kuin miestenkin kanssa,
kaiken muistaa heti kun joku asia aktivoi sen muistiosion aivoissa.