Sunday blues
Eräänä sunnuntai-iltana puhun äidin kanssa puhelimessa. Äidin tietämättä samaan aikaan harjoitan silmäpeliä ikkunastani näkyvällä terassilla istuvan miehen kanssa.
MULTITASKING!
Se onkin viikonloppuni jännin osio. Edellisen vuorokauden halailen lähinnä vessanpönttöä ja mietin sitä, että joko alkoholinsietokykyni on poistunut kokonaan tai sitten sain lievän ruokamyrkytyksen. En tiedä kumpi, mutta olo on aivan järkyttävä.
Puoli yhdeksältä illalla kiskon vaatteet päälle ja menen ulos. Heikottaa, itkettää, paleltaa.
Maksaisin mitä tahansa nyt siitä, että pääsisin saunaan ja sen jälkeen joku tekisi iltapalaa (ja ehkä käärisi vilttiin ja laittaisi sohvalle katsomaan sarjamaratonia makuuasennossa), mietin kävellessäni muutaman korttelin ympäriinsä. Onneksi voi mennä nukkumaan ja herätä seuraavana aamuna suht normaaleissa voimissaan.
Tiedän että se on typerää, mutta välillä kaipaan takaisin suoritusarkeen. Siihen, jossa on jonkun muun tekemä aikataulu: on herättävä seitsemältä, jotta ehtii töihin, on maanantaipalaveri joka jumalan maanantai, nää on oltava valmiina keskiviikkoon mennessä, sit toiset deadlinet torstaina, muista hoitaa tää ja tää, sitten metrolla kaupan kautta kotiin ja illalla lenkille. Seuraavana päivänä sama, eikä edes aikaa maleksia katukahviloissa miettimässä että jaahas, kuinka saisinkaan itseni tsempattua kirjoittamaan tämän yhden esseen. Kun on itse vastuussa itselleen tekemisistään, voi kaikkea lykätä vähän myöhemmäksi: teen sen ensi yönä, huomenaamulla, ehkä perjantai-iltana. Ja kun ei saa mitään valmiiksi ja kaikki asiat roikkuvat puolivalmiina erilaisilla listoillani, silloin minä ahdistun.
Niinä hetkinä tunnen olevani yksinäinen luuseri, joka ei ole millään lailla kiinni normielämässä. Sunnuntaisin kaipaan aina myös ystävieni valoisia keittiöitä, iltateetä joka keskeytyy kysymykseen otatko sittenkin viiniä ja ennen kaikkea sitä, että tiedetään jo kaikki ne entiset tragediat ja murheet, kun niihin viitataan keskusteluissa.
Kaipaan myös sitä tunnetta kun on siivonnut koko kotinsa ja istuu sohvalle teemukin kanssa ja ajattelee: no ainakin mulla on kaunis asunto (ja hemmetin siisti). Nyt tungen hellevaatteita matkalaukkuun ja matkalaukkua pöytäliinan alle piiloon. Asun jo kolmatta kuukautta kodissa, jossa piti olla vain sen aikaa, kunnes löydän paremman. Keittiön pieni avohylly on liian täynnä tavaraa ja odotan kauhulla sen romahtamista…
Elämäni ei ole täynnä pelkästään vaaleanpunaisia auringonlaskuja, uutuuskahviloita ja kivoja tapahtumia, vaikka instagramini onkin niitä pullollaan. Välillä on helvetin ankeita päiviä, tunteita ja mietteitä. Monet niistä mietteistä on samoja, joita olen pohtinut vuosikausia, osa ihan uusia ahdistuksen aiheita. Ja usein minulla on tyhmä olo ja huono omatunto siitä, että olen toisinaan täällä(kin) onneton. Nauti nyt, tää on sitä mitä sit kaipaat joskus.
Sunnuntait voisi toisinaan vaan pyyhkiä kalenterista pois. Ihan turhia päiviä, asui sitten räntäsateessa tai auringossa. Usein näiden päivien jälkeen tosin olen maanantaisin tehokas, hoidan monta asiaa ja olen ihan hyvällä mielellä. Ehkä ne siis tulevat tarpeeseen.
Ja olen vahvasti sitä mieltä, että tällaiset blogikirjoituksetkin tulevat toisinaan tarpeeseen. Koska aina silloin kun itsellä on huono olo, huono päivä tai huono viikko, on lohduttavaa tajuta se, että niitä on myös muilla.
Siksi tilitän, siksi kirjoitan. En vain niistä täydellisistä vaaleanpunaisista auringonlaskuhetkistä, vaan vähän kaikesta.
—-
(Ahdistaviin päiviin auttaa yleensä myös vähän tämä tsekkilista: Oletko käynyt suihkussa? Käy. Kampaa tukka ja laita huulipunaa. Mene ulos, vaikka sataisi mitä tahansa. Juo kuppi kahvia. Soita, skypetä, viestittele tai edes juttele kelle tahansa, vaikka sitten kahvilan myyjälle. Älä yritä suorittaa vaikeita asioita tänään. Syö salmiakkia, katso jotain sellaista, mikä aina hymyilyttää edes vähän, oli se sitten joku vanha viestiketju tai hömppäleffa. Ja ole vähän armollinen itsellesi: ei aina voi olla vaan ihanaa. Välillä on pakko olla myös ankeita päiviä).
—-
Sometimes, very often, I hate Sundays.
Täydellinen Cat Eye -tutorial
16 Comments
Hanna Maria
Kuulostaa toimivalta toi viimeinen lista 🙂
saarah
Joo, se kyllä usein auttaa 🙂
mystery
Osaan samaistua näihin ajatuksiin niin paljon, itsekin vihaan sunnuntaita enkä oikein ole vielä opiskelujen jälkeen oppinut pitämään ihan yksin elämääni kasassa. Niin että juurikin hoitaisin jutut ajallaan ja kehittäisin itseäni jonkun verran joka päivä. Se on yllättävän suuri taakka mitä ei ihan niin vaan opi kannattelemaan!
Apua kun tuntuu että kommentoin sun joka postaukseen jotain, mutta tuntuu että mulla on niin paljon samanlaisia asioita mun elämässä nyt 😀
saarah
No huippua että kommentoit 🙂 Kiva tietää etten ole ainoa sunnuntaimasistelija!
Mahdoton Nainen
Tunnistan.
Nimim. Pitäisi tehdä gradua
saarah
No niin pitäis 😀 Mut tänään ei pysty!
miija
Itseään ja omia ajatuksiaan ei pääse pakoon vaikka muuttaisi kuinka kauas Suomesta. Sehän olisikin aivan liian helppoa. 🙂 Tuttuja fiiliksiä.
saarah
Hahaaa, niin totta! Ois jotenkin helppoa jos kaikki vanhat ajatukset ois vaan voinut jättää Suomeen ja tulla uuteen maahan tyhjän pään kanssa. Mut eihän se niin mene 😀
NannaUSA
Voih…..Näin on: paska päiviä on vaikka olisi kuinka kauniissa paikassa. Niin epäreilua 😉
saarah
No just näin! Hyvä kirjoittaa ja hyvä lukea, tulee sellainen olo et ei oo ainoa 🙂
Juliaihminen
Mä kerroin joskus terapeutille, että sunnuntaisin muhun iskee ahdistus, jonka syytä en osaa sanoa. Se kirjotti mun papereihin: “Määrittelemätön ahdistus.” Olin ihan et mit vit muija? Täähän on nimenomaan tarkkaan määritelty homma: sunnuntaiahdistus. Kyllähän kaikki nyt sen tietää!
saarah
Hahaa, no todellakin tarkkaan määritelty homma: sunnuntaisin ahdistaa!
Josie2
Kiitos tästä tekstistä. Oma päivä ollut harvinaisen syävältä ja on ihana lukea että joku siellä ajattelee ihan samoja ajatuksia. <3
Josie2
Kiitos tästä tekstistä. Oma päivä ollut harvinaisen syävältä ja on ihana lukea että joku siellä ajattelee ihan samoja ajatuksia. <3
saarah
Ole hyvä!
Etä-vertaistukikin auttaa aina joskus <3
Vierailija
Sunnuntai on paska päivä. Paitsi kesällä kun on ääniwallin sunnarit. Ehkä se on se, kun sunnuntai on viikon viimeinen päivä. Luulen että mua alitajuisesti masentaa että taas vähän lähempänä kuolemaa ja mitä järkeä tässäkin on, näin synkästi ajateltuna. Maanantai on mulle paljon kivempi päivä kuin sunnuntai, siinä ollaan taas alussa ja kiinni jossain