Yleinen

Ihanat julkkarijuhlat

 

 

Varoitan jo etukäteen: aion kirjoittaa vielä ainakin viisi postausta kirjastani. 

Tämä postaus tosin keskittyy enemmän kirjan juhlimiseen kuin itse kirjaan. Kun postasin joskus kesäkuun alussa instaan kuvan kirjani valmiista kannesta, eräs ystävä kysyi: Kai nyt järkkäät julkkaribileet? En ollut ajatellut asiaa ollenkaan, mutta koska taskussa oli jo lentolippu Suomeen muutenkin, miksipä ei.

 

 

Tosin sitten en muistanut oikeasti alkaa järkkäillä juhlia ajoissa ja lähetellä kutsua ihmisille ja kun vihdoin tein sen vähän yli viikkoa ennen juhlia, tajusin että heinäkuussa kaikilla on ihan hulluna ohjelmaa eikä läheskään kaikki kutsutut pääse paikalle.

Vapaata ja spontaania freelancerin elämää eläessä unohtuu se tosiasia miten monella on kesälomallakin täysin buukattua lähes koko ajan. Mutta ei se mitään, olin hyvin onnellinen että noin viisitoista ihmistä pääsi kuitenkin paikalle.

 

 

Puhetta en muistanut pitää ja meno oli muutenkin hyvin rentoa. Sateisen viikon jälkeen Koffariin paistoi ihana ilta-aurinko ja muistin yhtäkkiä todella tarkasti kuinka ihania valoisat kesäyöt Suomessa ovatkaan.

(Kunhan muistaa takin ja huivin).

 

 

Kuvat otti suosikkikuvaajani Minna Lehtinen (joka kuvasi puolet kirjankin kuvista).
Ihanan raikkaan Divici-proseccon lahjoitti Solera. Suuri kiitos molemmille!

JA SITTEN: Onko joku ostanut kirjaa? Miltä se vaikuttaa?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *