Vuoden viimeisen viikon oppeja

Vuoden vikoina päivinä

opin juomaan valkoviiniä. Se oli suuri ihme, sillä kyseinen juoma on ällöttänyt minua yhdeksänkymmentäluvulta lähtien.

Opin, että lapsia omaavat joskus googlettavat ravintolasuosituksia  paikoista joihin voi mennä “kiljuvan lapsen kanssa”.

Opin myös että jos on taitava arkkitehti, pieneen vessaan voi mahduttaa aika hyvän saunan, jonne mahtuu kolme naista just hyvin puhumaan menneistä ja tulevasta ja siitä pitääkö yleisessä saunassa kysyä lupa löylyn heittämiseen.

Ja että enemmän kuin muilla mailla, naiset puhuvat miesten peniksistä Suomessa. Niistä kun puhuttiin lähes kaikissa illansitujaisissa joissa loppuvuodesta kävin.

Opin, että voi tavata vanhoja tuttuja ja menettää melkein äänensä kun on niin paljon puhuttavaa.

Ja tajuta myöhemmin, että se onkin ehkä keuhkoputken tulehdus. No parempi se kun virtsaputken, kommentoi optimistinen ystävä. Vai onko kaikki kuitenkin samaa putkea, mietti toinen.

Ja että Suomessa käytetään tuplasukkahousuja pakkasella. Konsepti jonka olin täysin unohtanut.

Minulla oli yhden ystävän pipo, toisen hanskat ja kolmannen sukkahousut, kun vuosi vaihtui uudeksi.

Vuoden vaihtuessa myös pussasin suomalaista miestä ja tajusin että se oli eka kerta ehkä niin moneen vuoteen etten edes osannut laskea.

Horisin vuodesta kaksituhattayhdeksäntoista ja esittelin itseni uudelle tuttavalle englanniksi. Kappas, ei aina voi muistaa kuka ja missä on,

tai missä vuodessa.

Sitten yöllä satoi räntää niin paljon, että muistin miksi asunkaan Lissabonissa.

Se kun muisto kun toisinaan alkaa hämärtyä kun on viikkotolkulla entisessä kotikaupungissaan.

Vuoden ekana päivänä tein uunitortilloja ja unelmakarttaa.

Tai no tavoitekartta se on,

nämä asiat mina hoidan elämässäni kesäkuuhun mennessä.

Unelmissani.

Ja ehkä todellisuudessakin.

Hyvää uutta, vuotta ja kaikkea muutakin!