Paluupäivät
Olin niin kaivannut Lissabonin tuoksua.
Sitä helteen, vahvan kahvin ja ilmassa leijuvan vaimean tupakansavun yhdistelmää.
Tuijotan taksin ikkunasta hajamielisenä rätisevän radion soittaessa I´m an Englishman in New York-biisiä. No hei aika helpolta kuulostaa muuttaa Englannista Amerikkaan, siinähän on sama kielikin, kuinka helppo kuulua joukkoon, ajattelen.
Lentoni on Lissabonissa 9.30, 11.30 olen jo purkanut matkalaukun ja täyttänyt pyykkikoneen. Niskaa särkee erinäisillä sohvilla nukkuminen ja lentokoneen ilmastointi. Kuka nero keksikään buukata akupunktion juuri paluupäivälle, ajattelen myöhemmin samana päivänä maatessani hartiat täynnä neuloja.
Oon ollut niin sosiaalinen että nyt vaan aion olla yksin kaksi päivää, sanon kämppikselle joka on hermolomalla töistä ja pakkaa rinkkaansa vaelluskamoja. Sitten kuitenkin kurkistus jääkaappiin ja viesti samassa naapurustossa asuvalle ystävälle: ehtisitkö myöhäiselle lounaalle meidän paikkaan, tulin just tänä aamuna…
On kuumaa, kesämekko liimautuu hikisiin reisiin ja inkivärimehujää valuu sormille.
Maanantaina alan tekeen töitä, nyt tän kolmipäiväsen vaan oon, päätän. Ja fiilistelen vähän.
Sitten tilaan lounaalla lasin valkoviiniä ja aloitan:
Siis arvaa mitä tajusin Suomessa!!!!
6 Comments
NannaUSA
no voi hemmetti…..jatkoa parasta tulla huomenna!!!! 😉
saarah
😀
Lukija
Äh mikä cliffhangeri!! Kerro meillekin!
saarah
Haha, kerron ehkä joskus 🙂
HerttaO
Stingin biisi Englishman in NY kertoo osittain Quentin Crispistä, joka seitsemänkymppisenä muutti Yhdysvaltoihin. Hänen elämästään kertoo myös mm. Naked Civil Servant-elokuva, joka kronikoi avoimesti homoseksuaalisen Crispin elämää 30-70 luvuilla. Tuskinpa hänenkään elämänsä oli kovinkaan helppoa.
saarah
Kiitos sivistämisestä, enpä tiennyt 😀