Ottaisin nyt shotin samppanjaa (ja muita maailmanlopun fiiliksiä)

 

 

Enjoy the last days of freedom, 

mies sanoo ja ojentaa minulle kahvin tutulla take away -luukulla. 

Hetkeä aiemmin hän sanoo joo kyllä mä muistan, mustana ja ilman sokeria. Aurinko paistaa lämpimästi naamaan ja olo on yhtäkkiä ihan hirveän kotoisa. Olen palannut hetki sitten Suomesta enkä tunnu pääsevän yli kaikesta tästä auringonpaisteesta. 

(Tai siitä että yöllä lämpötila tippuu lähelle nollaa. Tai että Madridissa sataa lunta. Tai että uusi lockdown alkaa taas). 

Edellisenä iltana pienessä venäläisravintolassa on pakko puhua dramaattisesti maailmanlopusta eli siitä millainen uusi lockdown onkaan. Viimeisiä viedään, sanotaan ja kohotetaan viinilasillisia. Upotan haarukkani kuumana höyryävään katkarapurisottoon. Ystäväni sanovat että he ovat päättäneet puolestani vastauksen siihen pitäisikö sittenkin muuttaa takaisin Suomeen. Sun on oltava täällä!!!! Mitä me tehtäis täällä ilman sua? Mutta mulla on usein sellainen olo että kaikki muut tekee mielettömiä asioita ja menee eteenpäin elämässä ja mä vaan täällä hengailen ja juon kahvia, sanon. Mutta ethän sä vaan juo kahvia, ystävä lohduttaa, juothan sä myös viiniä. 

Mä tarjoon teille nyt maailmanloppushotit, tuttu ravintolan omistaja sanoo loppuillasta. Mä haluan shotin samppanjaa, ystäväni lausuu dramaattisesti. Sitten juomme samppanjaa, niin monta lasillista tai ehkä pullollista että loppuillasta jonkun kummallisen päähänpiston saattelemana piirrän valkoisella tussilla ravintolan jätti-ikkunoihin suureellisen kuvan jossa ihmiset istuvat,

no tietysti juomassa samppanjaa. 

 

 

Maailmanlopun meininki on paikalla myös seuraavana aamuna, jolloin en todellakaan pysty nousemaan kellon herättäessä. 

Lockdown siirtyy yhdellä päivällä, joten ehdin samaiseen ravintolaan vielä toisellekin illalliselle sinä viimeisenä iltana. Törmään exääni, sitten toiseen puolituttuun, hei me ootetaan pöytää, siellä te vaan istutte meidän varauksella ja yhtäkkiä Lissabon tuntuu ihanan pieneltä lintukodolta. Nähdään kauppajonoissa sitten kun kaikki muu on kiellettyä, toivotellaan toisillemme. 

Kun ravintola sulkee, seisomme ystävieni kanssa tienhaarassa. En halua mennä kotiin kun sitten se alkaa, yksi meistä sanoo. En mäkään, nyt se ei vielä ole todellista.

On huono omatuntu siitä että halusin mennä ulos syömään kun siihen oli viimeisen kerran mahdollisuus. Yöllä herään hikisenä sellaiseen uneen jossa instagram-tilini on poistettu vastuuttoman käytöksen takia. Mutta kun halusin nähdä vielä ystävät, halusin vielä mennä kun kaikki muutkin menivät….

Mutta kävelisitkö sillalta alas muiden perässä jos kaikki muutkin, kysyy eräs paheksuva ihminen.
No itseasiassa kävelisin, jos toisena vaihtoehtona olisi jäädä tänne maailmaan ihan yksinään. 

(Kutsun tätä maailmanloppu-logiikaksi)