Yleinen

Kaksituhattakaksikymmentäyksi

 

 

Ensin olen Helsingissä yhdeksän päivää. On samaan aikaan ihanaa ja sitten mietin että miksi ihmeessä olen täällä. On monta iltaa kun istun yksin tyhjässä asunnossa Vallilassa koska en jaksa kysyä ketään lenkille, en oikeastaan jaksa enää lenkkeillä, ajattelen ja katson kymmenen jaksoa putkeen jotain aika tyhjänpäiväistä ja teen ihan hirveästi ruokaa koska ruuanlaitto Suomessa on yhtäkkiä jotenkin eksoottista. 

Palaan Lissaboniin, on ihana olla takaisin, ehdin käydä ystävän kanssa lounaalla ja sitten hänen luonaan illallisella sellaisena iltana kun ulkonaliikkumiskielto alkaa yhdeltätoista ja yhtäkkiä kiljaisen apua mitä kello on PUOLI KAKSI YÖLLÄ kun emme ole vaan tajunneet ajan kulumista.

Petyn toiseen ystävään, epärehelliseen ihmiseen, mutta olo on jotenkin ehkä helpottunutkin: muistan ajatelleeni jo puoli vuotta sitten että ehkä tämä ystävyyssuhde ei tule sittenkään ikinä olemaan minulle kovinkaan merkityksellinen. Käännän mielessäni sanaa olosuhdeystävyys englanniksi. Yhtäkkiä tajuan että ajattelen nykyisin englanniksi. Puhun myös itse itselleni englanniksi. Mutta sitten kun eräänä päivänä saan käteeni verta vuotavan haavan kesken ruuanlaiton, kiroilen huomaamattani portugaliksi: FODA-SE!

Sitten saan koronan. Olen kaksi viikkoa samoissa heat tech -trikoissa, pesen hiukset välillä, kerran laitan jopa huulipunaa ja ajattelen yhtäkkiä että oho näytänpä hyvältä. 

Koronan mentyä ohitse olen onnellinen ehkä kaksi päivää, sitten tuleekin kaikkea ahdistavaa kerralla niskaan niin että en haluakaan enää olla ulkona, pelkästään piilossa peiton alla niissä samoissa trikoissa pesemättä hiuksia. 

Ahdistaa. Eräänä yönä katson Oikotieltä myytäviä asuntoja ja varaan pankkilainaneuvottelun. Aamulla perun sen. 

Sitten, taas vaihteeksi, päätän vain itse järjestellä omat asiani paremmalle tolalle. 

Se(kin) ahdistaa. 

Pari viikkoa koronan jälkeen huomaan kummallisia oireita: olen koko ajan vähän ahdistunut. En voi nukkua ellen laita huoneeni ovea lukkoon. En pysty kesittymään töihin jos puhelin on vieressäni, on aivan pakko laittaa se sekä äänettömälle että piiloon katseelta. Ruutuaikani tipahtaa 49% viikossa. Sydän hakkaa väillä kummallisesti, tuntuu kuin olisi koko ajan valmistautumassa johonkin kummalliseen stressitilanteeseen. 

Sitten alkavat väsymyskohtaukset. Ne iskevät yleensä kahdesti päivässä. Väsyttää puolen tunnin ajan niin paljon ettei eteensä näe. 

Keitän kahvia, teetä ja matchaa, mikään niistä ei auta. Lopetan kahvin juomisen, sekään ei tietty auta. Yritän nukkua päivällä, mutta ei minua oikeastaan väsytä, uupumuspuuskat vaan tulevat ja menevät. Teen töitä yöllä, noin puoli yhdeksästä yhteen asti. 

Ei tavallaan huvita mennä lenkillekään, oikeastaan ei edes kauppaan. Kun sitten menen kauppaan,  mietin koko kauppamatkan kotona päälle jäänyttä silitysrautaa ja räjähtävää kaasulämmitintä. En ole käyttänyt kumpaakaan viikkokausiin. 

En saa aloitettua ihanaa työprojektia, koska olo on kummallinen.

Googlettelen kaikkia koronan jälkioireita. Haluan kirjoittaa blogiin siitä keneltä sain koronan ja kirjoitankin mutta en jaksa painaa julkaise-nappia koska minua väsyttää jo etukäteen se keskustelu joka siellä saatetaan käydä. 

En jaksa selvittää mitään asioita. To do lista on päivästä toiseen sama. Makaan sängyssä ja katson keskinkertaista stand up:ia. Syön, jätän astiat lillumaan tiskialtaaseen, keitän taas lisää teetä. 

En saa otetta mistään, en oikein edes siitä kiitollisuudesta että vaikka onkin vähän kaikkea niin kuitenkin on kaikki ihan hyvin. 

Kai tää tästä. 

9 Comments

  • aemvee

    Kuulostaa näin “kyökkipsykologin” korvaan hieman post traumaattiselta oireyhtymältä. Jos on ensin vajaan vuoden päivät tietoisesti tai alitajuisesti pelännyt tartuntaa, kaventanut sosiaalista elämäänsä ja elänyt rajoituksien keskellä ja lopulta sairastettuaan koronan – On odotettavissa, että kaikki tilanteen aiheuttama patoutunut stressi ja ahdistus alkavat etsiä ulospääsyä. Yhtään toki vähättelemättä koko kirjoa koronan mahdollisista eri jälkioireista, joita ei kaikkia vielä edes tiedetä. Mutta positiivista, että päihitit pöpön ja nyt omaat luultavasti ainakin jonkin tason immuniteetin edes jonkin aikaa.

    • saarah

      Joo, diagnosoin ihan saman ja luin että on yllättävän yleistä koronan jälkeen.
      “On odotettavissa, että kaikki tilanteen aiheuttama patoutunut stressi ja ahdistus alkavat etsiä ulospääsyä”, tuntuu muuten juuri tältä! Toivotaan että menee ohi pian 🙂

  • ensimmäisen aallon potilas

    Itsellä ainakin koronan jälkeen kesti reilusti, ennen kuin olo oli taas “täysin” normaali. Ensimmäinen etappi kohti normaalia oli kun haju- ja makuaisti palasivat, mutta tuntui että siinä parin viikon sairastamisen aikana, kroppa otti aika kolauksen ja yleiskunto/jaksaminen tipahti.Pitemmän aikaa tuntui etten jaksa samalla lailla kuin normaalisti. Uuvuin nopeammin ja koiralenkit väsyttivät eri lailla. Varsinkin lihaskunto/voima tuntui vallan surkastuneen. Myös yhtäkkinen kova kehon stressireaktio sai hiukset tippumaan päästä, tämä alkoi jo kun itse tauti oli sairastettu, kesti muutaman kuukauden ja sitten hiipui, nyt päässä on paljon sellaisia puolipitkiä törröttäviä tuntosarvia ja odottelen kovasti, että ne saavuttavat muiden hiusten pituuden. Tauti oli kuitenkin ensimmäinen uusi tauti, jonka kroppani on joutunut aikuisiällä päihittämään, joten anna sinäkin aikaa ja lempeyttä palautumiseen.

    • saarah

      Kiitos vertaistuesta <3 Joo, vähän sama olo kyllä, ei ole vielä ihan täysin normaali olo. Väsyy selkeästi helpommin ihan päivittäisissä asioissa ja vaatii enemmän palautumista. Mutta kyllä täältä vielä noustaan 🙂

  • Kuuhun muuttanut

    Joka kerralla Suomessa käydessä tulee jossain vaiheessa tuo olo, että on ihanaa ja samalla mietin, että miksi ihmeessä olen siellä. Ei sitä tunnetta ymmärrä kuin toinen ulkosuomalainen. Jos sitä yrittää selittää Suomessa asuville, se katsotaan usein diivailuksi tai ties miksi, siltä ainakin itsestä on tuntunut eli enpä kertoile enää fiiliksistäni pahemmin.
    Toivottavasti koronan jälkioireet häviävät pian, tsemppiä!

    • saarah

      Kiitos 🙂
      Ja siis JUURI TÄMÄ “Jos sitä yrittää selittää Suomessa asuville, se katsotaan usein diivailuksi tai ties miksi, siltä ainakin itsestä on tuntunut eli enpä kertoile enää fiiliksistäni pahemmin.” 100% samaa mieltä! Kokisin itse ihan hirveän tärkeäksi puhua ulkosuomalaisfiiliksistä aina Suomessa mutta ei niitä jaksa kukaan muu kuunnella kuin toinen ulkosuomalainen!

      • mrht

        Olen huomannut saman. Takas tulee helposti sellaista “ai ei Helsinki enää kelpaa” -tyylistä asennetta, vaikka itse koittaa lähinnä purkaa tuntojaan, kun on niin irrallinen olo. Itsellä erityisesti viime reissuilla Suomeen alkoi hiertää suomalaisten kova valittaminen ja nihilistinen asenne, jota en ollut oikein huomannut ennen kuin olin pitkään poissa. Tästä en osannut yhtään puhua muita loukkaamatta, mutta onneksi on jokunen ulkomailla asuva ystävä jotka tajusi just mitä tarkoitan 😀

  • Anjah

    Hei, facebookissa on kuulemma ryhmä ihmisille joille on jäänyt koronan jälkeen väsymysoireita yms. Ystäväni sairastui lievään koronaan viime keväänä ja sen jälkeen jälkioireet kestivät monta kuukautta. Saa olla paha mieli ja ärsytys! Voimia!

Leave a Reply