Rohkeudesta (ja heppapaidoista)
Mutta kuinka kauan aiot nyt sitten olla Lissabonissa vielä, minulta on kysytty monta kertaa viime kuukausina. Ihan ikuisesti vai nyt vaan vähän aikaa?
Olen vastannut etten yhtään tiedä. On päiviä, jolloin ajattelen että ihan takuulla ikuisesti, en enää näe itseäni mitenkään asumassa Suomessa. Sitten päiviä, jolloin kaipaan asioita ja ihmisiä, ennenkaikkea ihmisiä niin paljon että en usko pystyväni enää kauaa olemaan poissa sieltä.
Mutta onneksi on lentokoneet ja joskus jopa lentotarjoukset, puhelin, skype ja niin edelleen.
Entä ura? Entä eläke? Entä se, että sun cv:ssä tulee olemaan kolo, sellainen aukko jonka aikana sulla ei ole ollut työpaikkaa?
Jaa, olen vastannut.
Juuri nyt en ole aikonut uhrata ajatustakaan eläkkeeseen, tai siis siihen että sitä ei kerry nyt samallalailla kun päivätyössä ollessa. Enkä siihen, kiinnostaako ketään se, että olin freelancerina pari kuukautta, vuoden, viisi vuotta tai kenties ikuisesti.
Maanantaiaamut, jolloin teen töitä omassa sängyssä tai keskiviikkoiltapäivät, jolloin ei ole yhtään työsähköpostia ja voi mennä ulos ja juoda viiniä auringonpaisteessa tai sunnuntai-illat, jolloin voi innostua jostain työasiasta niin paljon että valvoo neljään asti.
Niitä minä olen lähinnä nyt miettinyt.
Minua ei enää pelota monikaan asia. Se on ollut iso muutos
Oikeastaan kaikki mitä olin pelännyt viime vuosina, on jo tapahtunut. Muutin ulkomaille ja oli ihan kamalaa, olin tosi yksinäinen, vietin joulun ja uudenvuodenaaton yksin rumassa yksiössä, särjin sydämeni, sairastuin homeallergiaan, riitelin ja menetin ystäviä, muutin asumaan ihmisen kanssa jonka olin tuntenut puolitoista kuukautta tietämättä miten homma toimisi. Ja sitten irtisanouduin unelmieni työpaikasta vaikken yhtään tiennyt miten kustantaisin elämäni jatkossa…
Done, done and done.
Olen päättänyt luopua sellaisesta turhasta stressaamisesta. Elää omannäköistäni elämää peilaamatta sitä muiden valintoihin.
No toki peilaan joskus edelleen, mutta olen tietoisesti yrittänyt opetella sanomaan itselleni: tämä asia ei ole sinulta pois. Haluatko varmasti sitä, mitä kadehdit muilta? Entä oma elämäsi, mieti millaiselta se näyttää muiden silmissä?
(Ja sitten tajuaa aika hyvin sen, että kukaan ei tiedä millaista kenenkään toisen elämä on, ihan oikeasti).
Olen ajatellut viime aikoina paljon sitä, että tämä on nyt tällainen ajanjakso, joka kestää niin kauan kun kestää. Elän juuri nyt tosi omannäköistäni elämää, omilla ehdoillani. En varmasti pysty tekemään tätä loputtomiin, ehkä en haluakaan. Ehkä kuukauden tai vuoden päästä haluan tehdä jotain ihan muuta.
Se on ihan ok. Tai siis enemmänkin kuin ihan ok.
Oikeastaan on ihana olla aikuinen, jolla ei ole kaikki vielä mietittynä valmiiksi. Pysyy sillälailla hyvin liikkeessä ja valppaana.
Viimeisen vuoden aikana olen entistä kirkkaammin tajunnut myös sen, että tässä elämässä ei ole rajattomasti aikaa. On ajateltava fiksusti: toimeen pitää tulla omillaan, mutta myös sitä, mitä asioita haluan ajatella sitten kun elämä vilisee silmien ohitse kuoleman hetkellä. Sitä että olin rohkea vai sitä, että tein kaiken aina ihan niinkuin muutkin.
Halusin pitkään sitä, että kaikki muuttuisi niin että mikään ei muutu. Se ei kuitenkaan ole mahdollista. Pitää uskaltaa, sillä tavalla saa muutosta aikaan.
—-
Sain heppapaidan Brave Enough to Ride -projektin mallistosta. BETR on Ulkoasiainministeriön ja This is Finlandin yhteistyöprojekti, joka haluaa tuoda esille keppihevosharrastajien rohkeutta harrastaa lajia, jolle ehkä naureskellaan sen outouden vuoksi. Oman tiensä kulkemista ja rohkeutta tehdä sitä mitä huvittaa – sellaisia asioita ajan mieluusti.
Kamppiksessa on mukana kotimaisia muotialan huippunimiä: Uhana Design, R-Collection, IvanaHelsinki, .TEBIAN, Liisa Riski ja WWOOLLFF. Jokaisesta tuotteesta menee pieni summa keppihevosyhteisölle.
Sain Ivana Helsingin heppapaidan bloginäkyvyyttä vastaan.
—-
(Minulla oli tarkka visio näistä kuvista. Minulla on aina visio kaikista kuvista, olenhan (entinen) art director. Näytät paremmalta livenä kuin kuvissa, on ehkä kohteliaisuus joillekkin, AD:lle se on loukkaus. Aina. Mulla oli visiona eräs kuvauspaikka, johon tämä paita olisi mätsännyt täydellisesti. Mutta sitten tuli flunssa, punainen nenä, sitten parantuminen ja kuvaajan yllärireissu ulkomaille.
Sitten dedis ja self-timer).
Joskus näinkin. Ei se maailma varmaan siihen kaadu.
12 Comments
tuuleehan
Vitsit mikä huippu kamppis ja ihana paita!
Ja siis joo, mä elän sen uskon varassa että esim. nykyistä eläkesysteemiä ei edes ole olemassa enää kun itse pääsen eläkeikään, joten pyörin yliopistolla viidettä vuotta ja opiskelen mitä lystään (ts. ihan toisiinsa liittymättömiä, mutta kiinnostavia aineita), kesätöitä löytyy turismin parista vaikka missä ja jos on onnekas niin opiskelujen ohessa ehtii tekemään myös osa-aikatöitä, joista kesätöiden lisäksi voi säästää siihen eläkkeeseen. Luotan siihen että elämä järjestyy tulevaisuudessakin, kun vain on tarpeeksi joustava ja hyväksyy sen ettei kaikki aina mene omien suunnitelmien mukaan – ja siinäkään ei tarvitse olla mitään väärää. Eihän koskaan tiedä miten hyviä tai huonoja ne omat suunnitelmat loppujen lopuksi on, ennen kuin kokeilee jotain muutakin.
Elämäni ei ehkä näytä siltä kuin normien mukaan “pitäisi” tai sellaiselta kuin vanhempani haluaisivat, tai samanlaiselta kuin lukioaikaisten kaverien elämät, mutta sentään sellaiselta että itse viihdyn aika hyvin. Vielä paremmin viihtyisin toki, jos ei joku koko ajan olisi tiedottamassa, miten elämä ei ole mitään ilman aikomusta hankkia lapsia ja työpaikkaa jossa suunnittelee pysyvänsä loppuelämänsä. Onneksi asenteet Ruotsissa sentään ovat vähän avoimemmat kuin Suomessa: yksi niistä syistä, miksi en Suomessa kestänyt asuakaan.
saarah
Kiitos 🙂
Oon kyllä aika samoilla linjoilla ton eläkeasian kanssa, systeemi ei varmaan oo ihan sama enää joskus 20-30 vuoden päästä.
Luotan siihen että elämä järjestyy tulevaisuudessakin, kun vain on tarpeeksi joustava ja hyväksyy sen ettei kaikki aina mene omien suunnitelmien mukaan – ja siinäkään ei tarvitse olla mitään väärää.
Tää on just se hyvä ajattelutapa <3
riik
iiiiiihahaan ihana paita!
saarah
No eiks ookki 😀 Ihahhaa!
Börlin
Mahtava teksti kiitos! Samastun näihin mietteisiin tosi vahvasti, näiden samojen teemojen kanssa painin minäkin, kaupunkina vaan Berliini. Oon nyt asunut tällä kuus vuotta ja samalla mentaliteetilla mennään, ettei yhtään pysty ennustamaan koska tulee se aika, että haluaa takas “kotiin”, jos ikinä.
Ja toi, vitsi miten haastavaa on tehdä valintoja ihan oman sisäisen äänensä perusteella, välittämättä siitä, miltä se muiden silmissä näyttää. Tuntuu, että oon käynyt tota samaa ajatusprosessia vuosia, ja pikkuhiljaa alan sisäistää sen, että en ole tilivelvollinen muille siitä, millä perusteella valinnat elämässäni teen. Tulevat eläkkeet, huoli urakehityksestä sun muut ei vaan oo mulle oikeesti tärkeimpiä onnellisuuden ja hyvän elämän mittareita, mutta jotenkin aina huolestun, kun muut ympärillä vauhkoaa. Pitää jatkuvasti muistuttaa itseään että hei, ei sun tartte, nauti nyt vaan tästä hetkestä ja elämästä ihan rauhassa. Suurimmat esteet ja haasteet on todellakin oman pään sisäisiä.
Ihanaa kevättä Lissaboniin (ihan mielettömän ihana kaupunki muuten, myös mun mielestä paras missä ikinä oon käyny!) ja kiitos kun kirjoitat, sun tekstejä on tosi kiva lukea! 🙂
saarah
Kiitos! Ja ihana kuulla että näitä ihan samoja keloja on muillakin 🙂
Suurimmat esteet ja haasteet on todellakin oman pään sisäisiä. Tää on NIIN totta, muuten!
Anna Vihervaarasta
Saara, tämä teksti oli jotain, mitä just nyt tarvitsin. Selkeä merkki universumilta.
T. Hörhö
saarah
<3
Universumi tietää 😀
Sanni Tee Tee
Brave Enough to Ride on upea juttu! Ihana tuo sun paita. Meillä asuu kotona yksi rohkea keppariteini, joka sai juuri joululahjaksi samasta mallistosta Uhana Designin Hobby Horse Gang t-paidan.
saarah
Oi, ihanaa! Mullakin oli lapsena muuten keppiheppa, ihan itse tehty tietty 🙂
lipe
Uaaah miten ihana postaus! Mulla nousee joka kerta kyyneleet silmiin, kun ajattelen kepparoijia. Uudesta sukupolvesta kasvaa timanttinen.
Olisipa mulla jotain yhtä hurjia unelmia toteutettavaksi kun sulla! Mutta sitten kun on, lupaan palata tähän tekstiin.
Olet kultaa.
saarah
Kiitos <3
Kepparoijat on kyllä ihania!