Yllättäviä kohtaamisia (ja kesäpäiviä)

Eräänä sunnuntaiaamuna herään ystäväni kodin yläkerrasta,

ison huonekasvin alta, pehmeästä sängystä. Alakerrasta kuuluu kahvikuppien kilinä ja tiskikoneen täyttö eilisten juhlien jäljiltä. Kaivaudun peiton alta, avaan ikkunan ja katson ihanaa palmumaisemaa. Seuraavat kaksi tuntia vetelehditään sohvalla syömässä eilisen illallisen jämiä ja puimassa sitä, kuka sanoi mitäkin ja kuinka ärsyttävä se yksi olikaan.

Siinä vaiheessa kun on ystäviä, joiden yläkerrassa nukkua ja joiden aamukahvipöydässä juoruta, voi sanoa sopeutuneensa uuteen kotimaahansa täysin, on pakko ajatella.

Sitten saamme spontaanin biitsikutsun, onhan yhtäkkinen helleaalto ja sunnuntai, se päivä kun kaikki lissabonilaiset menevät rannalle, riippumatta krapulan asteesta.

Emmää voi, mun pitää mennä kotiin ruokkimaan kissa, eikä mulla oo ees biitsivaatteita, yritän ensin jostain syystä. Ei meilläkään oo, mennään vaan, koukataan sun luota ruokkimassa sun lapsonen.

Ulkona on kaksikymmentäkuusi astetta ja ystäväni ystävä hakee meidät autollaan. Hauskinta tässä automatkassa ja eilisessä illallisessa on se, että ystäväni miespuolinen ystävä ei ole mikään tall dark stranger, vaan portugalimiehen mittainen ja tuttu minulle kesältä 2015. Siinä vaiheessa huomaa myös kotiutuneensa uuteen kaupunkiin kun alkaa tavata dinnereillä tyyppejä, jotka on tavannut jo aiemminkin.

Onneksi tilanteet hoidetaan aika sujuvasti nauramalla ja parilla sanalla keittiössä viininhakureissulla. Näin se menee. Sitten voikin ihan rennosti hengailla yhdessä ja puhua kaikkien suosikkiaiheesta: miehistä ja naisista.

On ihanaa päästä kaupungista pois. Kun otan sukkikset ja kengät pois jalasta ja kastelen varpaat meriveteen, on ihan pakko tsekata Helsingin säätila. 2 astetta. (Ja antaa itselleen Barney Stinson tyylinen self-five). Joskus osasin tehdä hyviä päätöksiä, kuten Lissaboniin muutto.

Pojat menevät uimaan, me makaamme pyyhkeillä auringon porottaessa naamaan. Rantakahvilassa on kallista kahvia, maailman hitain palvelu ja niitä kovia kahvinmakuisia karkkeja, jotka melkein halkaisevat hampaat.

Sinä sunnuntaina menen nukkumaan kello 20.45.

Olen aivan uupunut siitä, että on ulkoilmaa, koko ajan joku keskustelu menossa vieraalla kielellä (yllättävän paljon aivokapasiteettiä vie edelleen se, kun puhuu 24 tuntia putkeen englanniksi kaiken ja varsinkin kaikki ne kolmen tunnin mittaiset keskustelut) ja ihan vain sunnuntaista.

Kahdentoista tunnin päästä herään aivan jumissa. On maanantai, on harmaata, on velvoitteita. On mentävä hoitamaan asioita ja oltava tehokas.

Viikonloppu tuntuu lähinnä unelta, mutta kylppärin lattialla oleva hiekkavana todistaa maaliskuisen biitsireissun todeksi.

—-

Beach season came early to Lisbon.

Normally in April it rains a lot, this year summer came already in March. Can´t complain.