Yleinen

Viisivuotissuunnitelma

 
 
Culatra Portugal
 

Mä olin tällä saarella tasan viisi vuotta sitten, ystäväni sanoo ja ottaa kulauksen jääteestään.
Olemme juuri matkustaneet lautalla pienelle Culatran saarelle, joka sijaitsee eteläisessä Portugalissa.

Viisi vuotta sitten, olin silloin niin onneton ja katso meitä nyt, ei kovin huonosti voi mennä jos ollaan just tässä, hän sanoo ja tuijottaa pienen rantaravintolan vieressä kuohuvaa vaaleansinistä merta.

 

 

Kaksi päivää myöhemmin syömme reissun vikan illallisen ja ah kuinka täydellinen se onkaan!
Kukaan ei halua koronakesänä istua sisällä, joten ravintola on vallannut pienen aukion, johon on aseteltu pöytiä ristiin rastiin. Syömme tuoreita viikunoita, oliivihummusta, paahdettuja minipaprikoia, tuoretta tonnikalaa, kekseliästä punakaalisalaattia. Aperitiividrinkki maksaa kaksi ja puoli euroa, sen jälkeen juomme huumaavan kylmää vinho verdeä ja jälkiruoaksi tarjoiltu appelsiini-inkiväärikakku syödään kauniin kaakelin päältä.

 

 

Tiiätkö, tehdään sellanen sopimus että mitä tahansa tapahtuukaan, tullaan aina viiden vuoden välein tänne, sanon yhtäkkiä. Varmaan ollaan jossain eri mantereilla mutta silti, heinäkuun toka viikko, joka viides vuosi, se vietetään täällä.

Ystävä kaivaa puhelimen esille ja merkkaa jo kalenteriinsä tulevat kesälomaviikot.
Eli siis 2025, 2030 ja niin edelleen?

 

 

Kun istun auringonlaskun aikaan lautalla takaisin main landille, minulla on vain yksi valituksen aihe.

Kaikki on aika täydellistä, mutta en haista merta tän maskin alta. 

 
 

6 Comments

Leave a Reply