Muu hyvinvointi,  Terveys

Vältä kesäflunssa (ja darra)

 

IMG_8942.JPG

 

Luen aina kiinnostuneena juttuja siitä, mitä vitamiineja ja lisäravinteita ihmiset käyttävät.
Jossain vaiheessa Lissaboniin muutettuani tajusin, että kun en syö enää d-vitamiinia (260 aurinkoista päivää vuodessa, nimittäin), en käytä itse juurikaan mitään kyseisiä tuotteita.

Hurahdan kausiluontoisesti tiettyihin terveysasioihin, välillä elän terveellisemmin, välillä sitten vähemmän. Yritän kuitenkin aina syödä perusterveellisesti: lihaa olen syönyt viimeksi 90-luvulla, syön pääasiassa proteiinipitoisia kasvisruokia ja toisinaan kalaa. Syön paljon hedelmiä ja lehtivihreää ja aina kun on varaa (täällä kalliisiin) marjoihin, ostan niitä. Onneksi mansikkasesonki on täällä pitkä ja niitä saa halvalla. Muutenkin nykyinen varallisuustilanne suosii kasviruokavaliota. Kasvikset ja hedelmät on Portugalissa onneksi ihanan halpoja.

 

IMG_8940.JPG

 

Toki käytän edelleen joitain lisäravinteita ja vitamiineja. B12-vitamiinia syön yleensä kuukauden tai kahden mittaisen kuurin, pari kertaa vuodessa. Sen lisäksi syön Chlorellaa, tablettien muodossa. Kärsin jossain vaiheessa tosi alhaisesta hemoglobiinista, jonka takia söin monta kuukautta rautatabletteja. Nyt tilanne on parempi, mutta Chlorellan sisältämä rauta tulee silti tarpeeseen.

Chlorellalla on myös toinen hyvä ominaisuus: sen sanotaan vähentävän krapulaoireita. Jos edessä on viinipitoinen ilta, otan yleensä Chlorellaa ennen ja jälkeen. Chlorella sisältää myös mm. beetakaroteenia, kalsiumia ja magnesiumia.

B12:sta olen syönyt nyt taas kuukauden verran ja heti alkaa huomata pieniä eroja: ripset ovat kasvaneet, iho on paremman sävyinen ja olo muutenkin energisempi. Käyttämäni Wild Nutrition Food-Grown B12* -vitamiinilisä on myös edullinen: päiväannoksen hinta on noin 50 senttiä.

 

IMG_8943.JPG

 

Näiden lisäksi olen vuosikausia luottanut kahteen muuhun asiaan: vihreään teehen sekä inkivääriin. Syön inkivääriä joka päivä, pilkon tai raastan sitä smoothieen, puuroon tai jogurttiin. Vihreää teetä juon vähintään pannullisen päivässä.

Ja sitten appelsiinit: niitä söisin vaikka kymmenen päivässä, jos joku vaan kantaisi säkeittäin kaupasta kotiin ja kuorisi! Luotan myös kauniiden asioiden mieltä piristävään voimaan: siksi pitää ostaa ainakin pari kertaa kuussa kukkia.

 

—-

 

*Sain tuotteen testiin. Kiitos siitä!

 

—-

 

Stuff I use to stay healthy: B12 (since I don´t eat meat)  Wild Nutrition Food-Grown B12*,
ginger, green tea, oranges and Chlorella.

*gifted

4 Comments

  • Vierailija

    Oletko havainnut krapulaa vähentäviä vaikutuksia jatkuvasti siitä Clorellasta? (vai vain ekoina kertoina kun testasit)

    • saarah

      Joo, kyllä se vähentää mun kokemuksen mukaan. Sitä pitää vaan ottaa tupla-annos ennen ja jälkeen. Chlorellassa on vaan se, et jos elimistö ei oo tottunut siihen, tulee aluks helposti tosi huono olo, eli kannattaa aloittaa aika varovasti 🙂

      Googlettele tutkimustuloksia tästä aiheesta jos kiinnostaa tarkemmin!

       

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *