Oma elämä

Tavallisen epätavallisia päiviä

 

IMG_3501.JPG

 

Jotenkin vähän outo olo, ajattelen. Mutta toisaalta, sitten on kuitenkin kiva istua keskiviikkoiltana baaritiskillä drinkin kanssa ja odottaa komeaa miestä. Esimerkiksi kivempi kun istua kotona rikkinäisissä legginsseissä ja odottaa teeveden kiehumista. 

Se tulee ja näyttää jotenkin erityisen hyvältä talvitakissaan. Yleinen mielipiteeni: näytän itse kesäisin paremmalta kun talviaikaan, mutta suurin osa miehistä näyttää takkikautena paremmalta. Ja mistähän tämä kertoo? En osaa päätellä.

On aluksi vähän vaikeaa, joskus on niitä päiviä kun ei osaa puhua mitään kieltä. Sanon väliin suomeksi, joo, niin, joo. Juon portotoniccini nopeasti, se tilaa viiniä. Halusin itse tulla tähän ravintolaan, mutta olisi pitänyt valita joku muu, tai ihan kiva tämä on muttei mikään maailman ihmeellisin. 

Seuraavana päivänä jomottaa päätä. Hemmetin gradu, kirjoita itse itsesi, kuvitustyöt, piirtykää ihan itseksenne,

minä menen ulos, ajattelen ja kiskon takin päälle. En saa tehtyä mitään, on jo ilta, ei ole kyse vaan siitä kirjoitelmasta, vaan ihan kaikesta tänään.

Ahdistaa vähän, ennen kaikkea vaan ärsyttää.

Kävelen pitkin katuja, on ihan pimeää. Siltä yhdeltä kadulta on kaikki valot pois, koska joka toinen talo näyttää olevan remontissa. Kävelen pimeässä ja mietin sitä miestä joka sanoi, että ei ne naisia kehtaa ryöstää, kävele ihan rauhassa vaan missä vaan täällä. Ja sitä iltaa kun oltiin illallisella ja oli niin sairaan kuuma, ettei voinut kun nauraa naamasta valuvalle hielle ja sitten nauraessa tuli entistä kuumempi ja oli pakko mennä kadulle viinin kanssa viilentymään, eikä sekään auttanut yhtään.

Ja kuinka sitten en halunnutkaan olla sen tyttöystävä, vaikka hetken kuvittelin haluavani, koska oli ihanaa kun oli joku, joka aina halusi tehdä kaikkea joka ilta. Oli viiniä ja auto jolla ajaa rannalle ja kauniisti pilkottuja vesimelonisiivuja jälkiruuaksi.

Ja sellainen riita, jonka jälkeen ei enää kiinnostanut mikään noista edellä mainituista eikä puhelimeen vastaaminen.

Aiemmin samana päivänä löydän vihdoin ihanan asunnon, johon haluaisin muuttaa, mutta kukaan ei tietysti vastaa puhelimeen kun soitan siitä. Ei yllätä.

 

IMG_3527.JPG

 

Keskusta on koristeltu jouluvaloin, joista kaikkien jouluun liittyvyyttä en ihan ymmärrä. Kyllähän täällä vettä sataa, mutta sateenvarjon malliset jouluvalot, hmm. Oiskohan Tigerissa glögiä, mietin yhtäkkisessä jouluinnostuksessani. Ei ole, kävelen ulos mukanani appelsiinilta tuoksuva käsisaippua ja pussi prezeleitä. Lissabonissa tuoksuu lähes aina appelsiineilta muutenkin, ne ovat vastustamattoman ihania ja tuoreita eivätkä maksa juuri mitään. Yhtäkkiä tajuan että tulen horisemaan noista täydellisistä tuoreista appelsiineistä todennäköisesti loppuelämäni Suomessa.

Nyt jos sataisi kaatamalla ja kastuisin kokonaan, se olisi niin tähän hetkeen sopivaa, ajattelen kiukuspäissäni siellä pimeillä kujilla.

Kotona yritän katsoa leffaa, josta Netflix minulle sanoi: saattaisit pitää tästä. Sitten vartin päästä puhisen kiukkuisena: Tällasestäkö sä luulet et mää tykkään! ETKÖ TUNNE MUA YHTÄÄN, vieläkään?

On kai paras mennä nukkumaan. 

 

—-

 

Se (minusta) ihan kiva ravintola on kaikkien muiden hehkuttama Bairro do Avillez.

 

—-

 

Netflix, we spend so much time together and still you don´t know me at all. 

 

 

 

10 Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *