• Oma elämä

    Ahdistavia ja ilahduttavia asioita

        Asioita, joista ahdistun miehistä jotka pitävät minusta liikaa ihan liian nopeasti muoviroskan määrästä keittiössämme siitä että ostan aina vääränkokoisia roskapusseja suupielessäni olevasta toispuoleisesta rypystä (voisiko olla sitten vaikka molemmilla puolilla jos on ihan pakko olla) hedelmien kuorissa olevista…

  • Oma elämä

    Viime aikojen vihreitä

          Lissabonissa on uusia kahviloita, jotka ovat ihan liian trendikkäitä tänne.  Mutta usein niissä on kauniit lattiat ja hyvää kahvia ja käyn niissä kerran toteamassa etten mene toista kertaa (ellei joku muu maksa).  Ja kukapa maksaisi.     …

  • Oma elämä

    Historiaa ja havaintoja

      Eräällä viikolla Suunnittelin kaksi kirjan kantta neljässä päivässä.  Aloitin viisi kertaa yhtä tekstiä, joka ei ikinä valmistunut ja päätin jättää sen rauhaan ikuisiksi ajoiksi.  Kirjoitin treffeistä joilla kävin kaksi vuotta sitten. Se tuntui samaan aikaan terapeuttiselta ja turhalta vanhan…

  • Oma elämä

    Ajatuksia erään valoilmiön ääreltä

        Ajatuksia eräältä torstailta (joka olikin keskiviikko, kun illalla katsoin kalenteria) – Maailma on ihan älyttömän kaunis. – Googlaan: miksi auringonlaskut on joskus pinkkejä? – Miksi kuvaan edelleen iphone vitosella? (tästä muuten lisää myöhemmin).  – En voi lähteä kotiin…

  • Oma elämä

    Elämä

        Samalla viikolla on liikaa töitä ja sitten sellainen työjuttu jota en saa vaikka olisin kamalasti halunnut ja palaa epävarmuus siitä olenko ollenkaan hyvä. Missään, koskaan. Näytän omasta mielestäni vähän kamalalta, tietysti vielä poltan hiustenkihartimella otsaani punaisen läiskän ja…

  • Oma elämä

    Tunteita ja tuoksuja

        On sellainen tuulinen torstainen alkuilta. Olen ollut poistumatta kotoa koko päivän, tuijottanut näyttöä silmät kipeänä, haikaillut ikkunasta tuijottaen iltapäiväkahvia. Sitten pakkaan kirjan ja takin, kävelen yhdelle lempiaukiolle niiden kanssa. Mä oonkin tunnin ajoissa, viestitän, haha asun ihan väärässä…

  • Oma elämä

    Paterson (ja luovuttamaton)

        Astun ulos viileäastä elokuvateatterista ja ilta-aurinko sokaisee kirkkaudellaan. On pakko kävellä vähän, on niin monta asiaa mitkä sinä päivänä muuttavat ei nyt kaikkea, mutta silti vähän niin kuin kaiken kuitenkin. Ja sitten se elokuva. Viime aikoina elämä on…

  • Oma elämä

    Minulle tärkeintä: vapaus

        Haluan ikuisesti sen vapauden, että voin valvoa kolmeen asti tiistaiyönä, kun jumitun lukemaan erästä kirjaa ja avonaisista ikkunoista tulee sisään lämmintä kesäyön ilmaa. Kun tekee mieli vain lukea jonkun muun tekstejä ja oivalluksia, ei omiaan. (Ja oivalluksia ei…

  • Oma elämä

    Viimeaikoina olen…

          – Löytänyt paljon asioita kadulta. Kuten tuoleja ja pöytiä. – Löytänyt itsestäni sen sosiaalisen Etelä-Eurooppalaisen, joka tutustuu alakerran baarin omistajaan ja jää suustaan kiinni kadunkulmiin. (Vaikka aina kun sanotaan jää suustaan kiinni, mietinkin sitä, miten lapsena jäi…

  • Oma elämä

    Viime aikojen puheenaiheita

        Yksi suosikkitunteistani elämässä: se kun puhuu jonkun kanssa ja on aivan intona.  Siitä keskustelusta siis. Viimeaikoina olen jotenkin puhunut ihan hullun paljon, enemmän kuin toisinaan koko kuukauden aikana.     Olen käynyt pitkiä keskusteluita    – Sisusta, iltatähdistä ja…

  • Oma elämä

    Kehuja & kumppareita

        Eräänä tiistai-iltana kävelen kotiin kymmenen maissa, tukka likasena ja jalassa (city)kumpparit. Olo on rähjäinen ja väsynyt, mutta kahden viinilasillisen rentouttama. LINDA MADMOISELLE, kailottaa kadulla joku mies niin kovaa kohdallani, että viereisen ravintolan jonokin sen kuulee. Minua alkaa spontaanisti…