Nuoruuden maisemat (ja epämääräiset olotilat)
Olen siellä vähän liian ajoissa, ehdin katsoa ensin kadulta suurista ikkunoista että näkyykö niitä vielä siellä, ei näy, menen silti sisälle. (Vaikka yleensä odotan ihmisiä mielummin aina baarien edessä kuin sisällä, entä jos tilaankin suuren lasin viiniä ja se peruu, sitten joudun juomaan sen ihan yksin siellä. Kas tässäkö on luottoni ihmisiin?).
Tämä oli ensimmäinen baari, jossa koskaan kävin. Paikassa on edelleen sama valoteksti seinällä, sellaiset valkoiset kattolamput ja boheemi fiilis, vitsi onko Helsingissä mitään tällaista paikkaa enää, kysymme toisiltamme, no niin Coronahan on vähän tällainen (ei yhtään näin kotoisa tosin), sanomme lähes yhteen ääneen. Niin ja se lopetetaan.
On joulunpyhät, olen niin lopen kyllästynyt harmaisiin päiviin, sukulointiin, suklaan syömiseen ja itseeni, että on lähdettävä ulos talosta, teinitakautumisesta ja saatava iso lasi viiniä jossain seurassa jossa voi olla vähän enemmän oma itsensä. Ei helvetti, kiroan myöhemmin yöllä kun en löydä bussipysäkkiä ja joudun odottamaan seuraavaa bussia TUNNIN kylmässä pakkasessa. Kävelen teini-iän kotikaupungin katuja ja ajattelen vain että mitä ihmettä minusta olisi tullutkaan jos olisin jäänyt sinne. Ehkä olisin sata kertaa onnellisempi kuin olen nyt (viime aikoina kun en ole ollenkaan ollut), mutta olen sata kertaa onnellinen sen tunnin aikana myös siitä etten asu siellä enää. Yksi katu, rumat jouluvalot ja en muista mitään muuta hyvää siitä paikasta kun sen sympaattisen baarin. Tai no kun alan vähän kaivella, kas tuossa ensimmäinen oma kotini, tuossa se kiinalaisravintola jossa kävin syömässä kun en osannut tehdä muuta ruokaa kun pinaattipastaa ja toasteja, tuossa tuo puisto jonka nurmikolle kokoonnuimme aina kesäisin. Kas tässä tämä kaupunki jossa elin silloin kun kellään ei ollut mitään oikeita huolia ja saattoi erota ihan kivasta suhteestakin ihan vaan siksi että maailma oli niin avoinna ja elämä niin kamalan alussa.
Ei tarvinnut ajatella aikajanaa, mitä ehtii ja mitä ei. Rahaa oli aina sen verran että sai ostettua ruokaa ja kellään ei ollut mitään kallista, ei tarvinnut vertailla. Muistan kadehtineeni ihmistä jolla oli varaa ostaa aurinkokuivattuja tomaatteja, minulla kun ei koskaan ollut.
Lumen peittämän valkoisen puiston läpi loikkii yhtäkkiä suuri rusakko. Yritän ottaa tästä eksoottisesta näystä instastoorin, mutta puhelimeen tallentuu vain videonpätkä hämärästä metsästä, joka muistuttaa lähinnä Blair witch projectia. Jään bussista pois pilkkopimeässä väärällä pysäkillä, keskellä ei mitään ja suomalaisen talviyön pimeys ja autio maisena pelottavat vähän. Tokiossa minua ei pelottanut mikään, pikkukylän raitilla vähän enemmän.
Kaiken yllä Suomessa velloo sellainen melankolinen harmaa pilvi, sanon myöhemmin. En tiedä olenko se minä, onko se Suomi vai mikä se on. En halua tänne takaisin, näihin talviin ja pieniin piireihin ja siihen olotilaan että harmaa arki vaan vyöryy eteenpäin sellaista vauhtia etten kohta edes huomaa olevani viisikymmentä, kuusikymmentä ja sitten itse se suvun vanhin, joka puhuu jotain kolmekymmentä vuotta vanhoja asioita viittaamalla niihin sanomalla: niin no jonkin aikaa sitten.
Mutta olen viime aikoina ollut ihan kamalan kyllästynyt myös elämääni Lissabonissa. Minä en ollenkaan tiedä missä haluaisin asua, mitä tehdä ja se kirkastuu kaikkein eniten juuri joululomalla Suomessa.
Ahdistaa. Haluaisin että kaikki kirkastuisi ihan yhtäkkiä ja voisin sanoa hymyillen että juuri tämän haluan, sataprosenttisen varmasti.
Tosin olenko mitään koskaan halunnut sataprosenttisen varmasti?
Ja olenko ainoa, joka kyllästyy ihan kaikkeen parin vuoden välein ja haluaa suurta muutosta kaikkeen jatkuvasti?
—-
30 Comments
Milja Johanna
EN KESTÄ miten oikeessa oot kaikessa just oikeella hetkellä tän postauksen kanssa! Puit sanoiksi suurin piirtein kaiken, mitä päässäni on pyörinyt epämääräisesti kuukauden ajan.
Oon vaihtanut kaupunkia vuoden välein muutaman vuoden ajan, ja aina välillä entisen kotikaupunkiin palatessa mietin, millainen olisin ellen olisi koskaan lähtenyt. Vaikka totta puhuen olen parin kuukauden kuluessa ja uuden kotikaupungin myötä todennut, että taidan vaan olla levoton ihminen. Ja sitten kun ei ole oikeastaan vielä ystäviä uudessa kaupungissa, opiskelee etänä, eikä harrastakaan mitään kiintopistettä antavaa harrastusta (siis joku ryhmäharrastus, jonka kautta pääsee vähän sisään koko kaupunkiin, kuten jalkapallo) miettii että mitä helvettiä sitä tänne päätyi muuttamaan. Mutta samaan aikaan kyllästyttää se entinen kaupunki ja vähän ihmisetkin, ettei ne asiat varmaan siellä sen paremmin olisi kuin siihenkään mennessä. Sitten ärsyttää oma itseni, koska oon niin nuori ja voisin periaatteessa tehdä mitä tahansa, mutten saa mitään aikaiseksi. Ja sitten sekin, kun huomaan tipahtaneeni ajatusmalliin jossa ikä määrittäisi sen mitä voi tehdä vaikkei siinä oo mitään järkeä. Välillä vaan haluisin olla taas 16-vuotias mutta samaan aikaan en kyllä haluisi mennä päivääkään taaksepäin. Ja sitten kun saa otteen kaupungista, siis että osaa liikkua muutenkin kuin sen yhden lenkkipolun ja reitit keskustaan, mieli tekeekin jo muualle. Ja olisipa niin ihanaa, että haluis jotain 100%. Siis mieti, olisi joku selkeä tavoite, johon pyrkisi ja jonka eteen työskentelisi sen sijaan että kyseenalaistaa kaikki omat valinnat.
Mutta vähän vähemmän ahdistuneena lopetuksena: sun blogi on muutenki niin hyvä! Aina saa inspiraatiota ja sarjasuosituksia ja kirjotatkin niin hyvin. Kiitos, että pidät blogia! <3
saarah
Kiitos! Ja ah, NIIN samoja ajatuksia meillä 🙂 Allekirjoitan noista mainitsemistasi ihan jokaisen. Mutta kyllä mä ajattelen että tietynlainen levottomuus on myös hyvä, eipähän tule ainakaan jämähdettyä jonnekkin ihan vaan tavan vuoksi, tai sen että se on helpoin ratkaisu.
Veeerrushka
Apuapua! Aina niin samoja keloja sulla. Luen sun juttuja satunnaisesti, mut pitäis kyllä lukea useemmin kun taas samaistun. Tein mun kandin Hollannissa ja muutenkin kiertelin jotain 7v. Vieläkin, mutta päädyin Lappiin sesonkiduuniin koska olin äärettömän kyllästynyt kaikkeen. Elämääni Hollannissa, mutta Helsinkikään ei oikein nappaa. En just vaan tahtoisi tyytyä tohon harmauteen joka nielaisisi mut ja kohta olisin 44 (nyt 27, mutta ihan varmana toi vanheneminen tapahtuisi vuoden tuntuisessa ajassa jos painaisin sitä sellaista tyytymisnappulaa/allekirjoittaisin tyytymis- tai Suomeen “vaipumis”sopparin, en voi paremmin kuvailla mun mielikuvaa siitä miten se tapahtuisi) oon niin ristiriidassa kaiken kanssa. Tahdon olla terveellinen ja tasapainoinen, mutta kaikkeen kyllästyy hetkessä. Ja mun elämä Suomessa on jotenkin jo niin etäinen, vaikka mä oon ollut Suomessa vuoden. Tuntuu, että kattelisin vaan vierestä. Aikomuksena on tosiaankin lähteä pois taas, mutta tuntuu pakoilulta. En tiedä onko se. Mitä paikoilen? Onko minulla ongelma? Onko ok syyttää Suomea? Jestas. Oon terapeuttini kanssa aina palannut tähän mutten oikein saa mitään vastauksia siihen, miten ois hyvä elää. Tiedän vaan, että on parempi olla ulkomailla. Kunhan en oo samassa paikassa viittä vuotta, ilmeisesti ja liiasta ravaamisesta sitä taas uuvun.
Emsku
Et ole ainut, mutta sä sentään olet uskaltanut lähteä ennenkin, miksetpä siis myös uudestaankin. Ei kai sulla sinänsä Lissabonissa ole kovin paljon sellaista, mitä et voisi viedä mennessäsi muuallekin? Jos ymmärrän oikein työsi luonteen.
Itse esimerkiksi olen jankannut vissiin kolme vuotta, että muuta vielä juurikin Lissaboniin, mutta en mä oikeasti muuta mihinkään ikinä, en edestunnin matkan päähän Helsinkiin.
Mutta osuva ja samaistuttava postaus, ja lisäksi opiskelunostalgiat tuosta kaupungista ja tuosta baarista. Silloin oli kyllä elämä niin helppoa. Tietyllä tavalla sen tiesi jo silloin, toisaalta ei.
saarah
Silloin oli kyllä elämä niin helppoa. Tietyllä tavalla sen tiesi jo silloin, toisaalta ei.
Just toi! Oon monesti miettinyt noita aikoja ja sitä miten just tavallaan tajus sen helppouden ja huolettomuuden mut ei kuitenkaan, koska silloin stressas jostain muka suurista asioista jotka ei ollu niitä 😀 Mutta niin kai se menee aina. Joskus viiskymppisenä voi katsoa taaksepäin ja ajatella taas samalla lailla.
Vierailija
Minusta taas nuorena ei ollut helppoa, vaikka nyt ne sen aikaiset ongelmat tuntuukin ehkä pieniltä ja jopa turhilta ja niiden vatvomiseen käytti liikaakin aikaa. Se vaihe oli kuitenkin aikuistumisen kannalta tärkeää. Aikuisten ei myös koskaan pitäisi liikaa vähätellä nuorten ongelmia vaan ehkä opettaa perspektiiviä ja sinnikkyyttä antaa myös ajan auttaa (varsinkin ne ekat sydänsurut tuntuu näin aikuisena niin laimeilta :)).
ps. haluatko paljastaa missä kaupungissa on tuollainen baari vai haluatko jättää asian niin, että ne tietää jotka tietää (mikä on ihan ok sekin). 🙂
Vierailija
Samaistuttavia ajatuksia ja hieno teksti! Valintojen suhteen uskon myös siihen, että asioille kannattaa antaa aikaa kehittyä. Mulla on sellaisia kokemuksia, että vaikka en ole halunnut juuri mitään heti 100% varmasti, niin sitoutumalla juttuihin pidemmäksi aikaa varmuus on kuitenkin ajan kanssa muodostunut. Esim ala jolle päädyin vähän vahingossa alkoikin tuntua omalta ja innostavalta, ja ihmisestä, josta en ollut yhtään varma tapailun alussa tuli puolisoni. Saman voisi kuvitella tapahtuvan myös kaupungin kohdalla; sinne mihin kodin ja elämän päättää itselleen rakentaa, se ajan kanssa rakentuu. Mut jokainen tilanne ja ihminen on erilainen, ja jos intuitio sanoo joistain jutuista vaan EI, niin se on selvä homma sitten…!
saarah
Joo, toi on totta! Intuitioon kannattaa luottaa ja myös antaa asioille aikaa. Ja helppoja tällaiset päätökset ei tosiaan oo. Huomaan vuosi vuodelta itsessäni sellaista kaksoselle ominaista hullua ailahtelevaisuutta ja just sitä että tuntuu etten osaa juurtua mihinkään kunnolla. Tavallaan se on hyväkin ominaisuus, mutta aina toisinaan miettii että entä jos ois osannut olla onnellinen vaikka siellä nuoruuden maisemissa just. Ois ollu helpompaa tai ainakin ihan toisenlaista… ehkä. Mistäs sitä tietää 😀
Vierailija
Ei kai horoskooppi tuohon vaikuta 🙂 Olen aivan eri aikaan syntynyt ja kelaan samoja juttuja, vaikka en enää niin rauhaton olekaan. Siskoni on syntynyt samassa kuussa ja jäi omasta halustaan kotiseudulle.
Psykologisi
Milleniaalien ongelmat:
-Narsismi
-Liian suuret kuvitelmat itsestä
-Sosiaaliset paineet omasta kaveripiiristä vastaavanlaisilta “siskoksilta” kasvattaneet tämän huimiin mittoihin jota lisätään vain blogi/some alustoilla
-Yllä olevista syytetään kuitenkin näiden mielessä “mediaa” tai “yhteiskuntaa” vaikka vika on itsessä ja oman kaltaisisssa
-Ei tyydytä mihinkään eikä mikään koskaan riitä ei edes vaikka “saavuttaa” kaiken
-Nihilismi kaikkea kohtaan ellei kyseessä ole jotain muka kuviteltua suurta idealistista narraatiota
-Kyvyttömyys rakastaa inhimillisesti joten esimerkiksi toisista ihmisistä etsitään vain sitä mitä heistä saa irti omaan elämäänsä, hyläten heidän välittömästi kun ei ole enää tarvetta
-Pelko kuolemasta joten juoksu tästä hetkestä pois kohti jotain elämää suurempaa
-Samalla käydään läpi kuitenkin vanhoja menneitä hetkiä loputtoman tuskattuvassa nostalgisessa hengessä
-Perhe ja lapset menettäneet merkityksensä koska *laita tähän mikä tahansa syy urasta tai maailmanpelastamisesta kunhan et mainitse kyvyttömyyttä olla äiti kenellekään muulle*
-Parisuhderakkauden merkitys menetetty koska nuorena juostu yleensä kullibuffetissa ahkerasti
Varsinkin milleniaalinaiset eli noin 95 jälkeen syntyneet ovat tässä kategoriassa.
Näitä vaeltavia otuksia löytyy usein baareista helppoina täkyinä.
Lopputulos on yleensä kitisevä feministi (usein intersektionaalinen) jossa vika on kaikkialla muualla paitsi itsessä koska ajatukset että vika on itsessä johtaa ahdistukseen ja loputtomaan epätoivoon sekä huonoon itsetuntoon.
Osa hankkii parisuhteen tai perheen, mutta kitisee kuoliaaksi ne ja kumppaninsa muutamassa vuodessa.
Sairauteen nimeltä millenialismi ei ole todettu olevan parannuskeinoa.
Ehkä ette nuorena vaan oppineet sitä mitä piti.
Pessimisti pettyy aina
Jos elämä on tehnyt sinusta kyynisen, mieti miten voisit tuoda siihen jälleen iloa.
http://www.hyvejohtajuus.fi/11954/kuinka-ilo-katoaa-elamasta-kyynisyyden-lapileikkaus-2/
Jes
Mulle toi paljon iloa elämään edellisen kommentoijan lanseeraama kullibuffet-käsite. Lisää kullibuffetia milleniaaleille 2019!
.....
Tunnetaan myös nimellä cock carousel.
https://cdn2.desu-usergeneratedcontent.xyz/r9k/image/1425/16/1425169908711.jpg
https://lolcow.farm/ot/src/1454032353086.jpg
t. eri kirjoittaja
Jes
Ja buffethan on suomeksi seisova pöytä 😮
Desmond Tutun tuttu
Suosittelen myös milleniaalien ongelmista kirjoittaneelle kommentoijalle kullibuffetissa juoksemista. Se voisi helpottaa päänsisäistä ummehtuneisuutta ja parhaimmillaan jopa lievittäisi toksisen setämieheyden aiheuttamaa kitinää.
saarah
Ai kauheeta, mitähän tähän vastais 😀 Mä en edes ole milleniaali että siinä sulle. Kullibuffetissa olen kyllä vieraillut, siinäpä selkeästi syy kaikkeen 😀 😀 😀
Vierailija
Katoppa googlesta milloin milleniaalit ovat syntyneet 🙂 Ja niinkö on maailma muuttunut sitten omien nuoruusvuosieni että nuoret miehet haluaisivat perustaa perheitä mutta naiset ne vaan matkustelevat, luovat uraa ja juoksevat baareissa. Hieman kyllä epäilen. Väittäisinpä että on sukupuolesta riippumatonta tuo nuoruuden levottomuus. Mitä jos antaisit ikäisillesi naisille vähän aikaa, kyllä sä jonkun löydät rauhoittumaan rinnallesi 🙂
Tabibito
“Ja olenko ainoa, joka kyllästyy ihan kaikkeen parin vuoden välein ja haluaa suurta muutosta kaikkeen jatkuvasti?”
Et! Olen jo itse vuosia tiedostanut oman kyvyttömyyteni “juurtua”. Jo pienestä saakka (samaistuin vahvasti Disneyn Arieliin, kun hän lauloi “jospa vain vois lähtisin pois”) halusin pois maailmalle, vaikka olenkin aina ollut hyvin arka. 🙂 Ensin tie vei opiskelijana Kiotoon, sitten takaisin koti-Helsinkiin noin vuodeksi kunnes painuin takaisin Japaniin töihin useaksi vuodeksi, sitten puolestaan Ruotsiin tekemään maisterinopintoja. Ruotsissa olen nyt asunut kolmessa kaupungissa noin neljän vuoden aikana. Pelottaa, että haluan taas jossain vaiheessa lähteä muualle, enkä ikinä löydä sitä omaa paikkaani. Toisaalta kaipaan omaa, pysyvämpää kotia (poikaystävän kanssa on ollut puhetta asunnon ostamisesta parin vuoden sisällä), toisaalta haluaisin vielä asua muuallakin ulkomailla.
saarah
Ah ihanaa että muitakin levottomia on olemassa! (Enkä viittaa tässä nyt samannimiseen elokuvaan :D)
Ymmärrän ton tunteen tosi hyvin! Mä kans janosin aina ulkomaille ja kauas pois jonnekin suurkaupunkiin asumaan jo lapsena vaikken ollut edes koskaan missään edes käynyt. Jotenkin oli vana sellainen olo että mun on päästävä jonnekkin muualle. Kun mä luen vaikka tota sun asumispaikkalistaa, ajattelen että vau ja jes, noin monta paikkaa vaikka moni vois ajatella just että se ei osaa nyt olla missään 😀 Nää ei oo helppoja asioita. Mutta onneksi myös mikään ei ole lopullista, voin muuttaa vaikka Ranskan kautta Suomeen takas ja jos se ei tunnu hyvältä niin sit jonnekin muualle taas.
Jani
Saara, olisi sitten parempi vaihtaa Lissabon sellaiseen kaupunkiin, joka näyttää huipulta kameran linssin kautta. Toinen vaihtoehto on tietysti miettiä mikä sinua itseäsi inspiroi ja missä olisi jotakin kehittävää tekemistä. Jos siitä vielä maksettaisiin, mikäs siinä.
Ihailen rohkeuttasi. Olen varma, että päädyt vielä uusiin upeisiin seikkailuihin.
Itse muutin 2018 kaupunkia opiskelijana. Aluksi kaikki oli suurta juhlaa: mielenkiintoiset opinnot, uusi ura ja uudet mahdollisuudet, jännittäviä ja lämpimiä ihmisiä, viehättävä pikkukaupunki lähellä kaikkea. Nyt kaikki se alkaa tuntua jo nähdyltä – mutta kaiketi se aikuisopiskelijan aikuinen osa yrittää sanoa sille opiskelijaosalle, että pitäisi tehdä se tutkinto nyt kuitenkin. Ja sitten karata jonnekin maailmalle tutkinto taskussa.
saarah
Saara, olisi sitten parempi vaihtaa Lissabon sellaiseen kaupunkiin, joka näyttää huipulta kameran linssin kautta.
Hah, Lissabon on juuri sellainen paikka joka NÄYTTÄÄ huipulta kameran linssin kautta, mutta totuus saattaa olla vähän toinen. Tai no, mikäpä paikka olisi täydellinen, ei MIKÄÄN. Mutta allekirjoitan myös ton, että jossain vaiheessa kai joka paikka alkaa tuntua vähän nähdyltä ja uutuudenviehätys on poissa. Lissabonissa on myös se puoli, että kaupunki on muuttunut hurjan paljon viime vuosina eikä tunnu enää samalta paikalta jonne muutin 2015. Mutta saattaa olla että jos palaisin Helsinkiin, olisi fiilis sama: muuttuvathan muutkin kaupungit kuitenkin koko ajan.
Jes
Ihanaa, että kirjoitat näin rehellisesti! Asun itsekin ulkomailla ja välillä tylsistyttää lukea suomalaisia blogeja, jossa vähän yli kolmikymppisenä on pakko olla asuntolainat ja sijoitukset ja toka vauva tulossa ja kaikki suunniteltu pitkälle tulevaisuuteen.
saarah
Hahaa, joo tiedän tunteen! Tavallaan on ihanaa miten avoinna tulevaisuus vielä onkaan, en edes tiedä missä asun vuoden päästä. Mua ainakin ahdistaa liika suunnitelmallisuus. Se joille se sopii, hyvä heille. Onneksi nykyisin saa olla jo erilainen eikä kaikkien oo ihan pakko elää täysin samanlaista elämää 🙂
kuukuu
“On joulunpyhät, olen niin lopen kyllästynyt harmaisiin päiviin, sukulointiin, suklaan syömiseen ja itseeni, että on lähdettävä ulos talosta, teinitakautumisesta ja saatava iso lasi viiniä jossain seurassa jossa voi olla vähän enemmän oma itsensä. Ei helvetti, kiroan myöhemmin yöllä kun en löydä bussipysäkkiä ja joudun odottamaan seuraavaa bussia TUNNIN kylmässä pakkasessa. ”
Ajattelin joululomalla kotokaupungissa käydessäni täsmälleen samoja ajatuksia. 🙂
Tämä blogi <3 . rakastan!
saarah
Kiitos <3
tuulen
Ah Jyväskylä ja vakkari! Niin samaistuttavaa. Meni kyllä syvälle sisuksiin tämä.
tuulen
Tai siis kai tää oli 😀 Tuntui siltä
Vierailija
Vakkari-nostalgiaa kirjan muodossa: http://voima.fi/blog/kulttuuriartikkeli/kunnianosoitus-vakiopaineelle/?fbclid=IwAR1WFO-gEkkSB1c9warDiHu2QHFwNmZnBUhH0bRtVKyMmoJAojYLUVeG3qg
Joskus tylsyyttä tarvitsee, jotta löytäisi uuden suunnan. Tai sitten omat ajatukset ja rauhan. Ja jos malttaa pysyä siinä missä on, kehittyy esimerkiksi ammatillisesti joskus enemmän kuin vaihtamalla. Olen luonteeltani vaihtelunhaluinen, mutta huomasin äitiysvapailla, että tylsyydessä on hyviäkin puolia.
komal2
And will the benefits of this information.
http://freegiftcardgenrator.com
http://onlinefreegiftcodesgenerator.com
http://onlinefreegiftcardgenerator.com
Jimmy
And will the benefits of this information.
https://www.losungenapp.com/losung/codycross/
https://www.losungenapp.com/losung/wort-guru/