Kivaa ja tavallista

 

 

Tää performanssi näyttää ihan samalta kuin se epätoivoinen päivä kun yritettiin sisustaa meidän olohuonetta, kuiskaan ystävälleni oudon hippigallerian takanurkassa. Hän purskauttaa sangriat nenästään ja takanamme istuva koira katsoo meitä pää kallellaan.

Olemme eksyneet outoon kaupunginosaan ja juhliin erään uuden tuttavan johdattelemina. Sitä ennen kiertelemme kivaa kirpparia, ostan mustan silkkihameen, joka on kuin omien mittojeni mukaan tehty. Ystäväni löytää mustavalkean mekon, joka solahtaa hänen päälleen kun olisi siinä ollut aina. Oho, aika hyvä, vaikka ei pitänytkään ostaa mitään.

Taittelen hameen laukun pohjalle, tilaan katkarapucurrya ja uppoudun keskusteluun siitä, onko oikein kirjoittaa Tinder-profiiliin ettei halua tavata itseään lyhyempiä miehiä. On ja ei, on lopputulema. Omasta mielestäni kyllä on.

 

 

Mulla on ikävä mun sänkyä, kuiskaan ystävälleni parin tunnin päästä. Kello on vasta kymmenen lauantai-iltana, mutta unelmoin paksusta peitosta ja kolmituntisesta hömpääsarjojen parissa. Aiemmin samalla viikolla portugalilainen kämppiksemme sanoo, että hänen mielestään omassa huoneessa Netflixin tuiijottaminen on hukkaan heitettyä aikaa jää näkemättä niin paljon kaunista maailmassa. Just joo. Sinä iltana laitan kuulokkeet korviin, valot pois ja katson Netflixiä kolme tuntia, vaikka instagramini mukaan olenkin jossain ihan muualla
näkemässä kaunista maailmaa.
Aina joskus niinkin.

Sunnuntaina matkaan kauas metrolla, kohteena sellaiset markkinat joista saa kymmenellä eurolla kaksi mangoa, ison ananaksen, pussillisen porkkanoita, ison nipun tuoretta tilliä, kaksi parikaa, pussillisen sipuleita ja toisen chilejä, kaksi munakoisoa, kahdeksan tomaattia, kolme pientä mantelikakkua, ison pätkän inkivääriä ja kaksi limeä.

On aika tavallista ja aika kivaa.

 

—-