Monet-mies (ja muita baaritarinoita)

Toi mies, kato, sen sivuprofiili on niin kaunis,

huokaisen eräänä lauantai-iltana ystävälleni valoisassa pikkubaarissa, jonne jostain syystä eksymme tosi usein.

Sitten kerron tarinan siitä, kun olin kerran ihastunut pelkästään erään miehen sivuprofiiliin. Se oli hämmentävää, mies kun näytti täysin eri henkilöltä sivusta ja edestä. Ei pahalta, mutta eri henkilöltä. Emmekä tietysti koskaan tutustuneet paremmin, jolloin olisin voinut hylätä tämän pinnallisen ajatukseni. Tuijottelin opiskelijaruokalassa kaksi vuotta sitä sivuprofiilia, enkä ikinä tehnyt asialle mitään.

Nojaa, ystäväni sanoo, toi on kyllä sivusta kivempi.

He´s a Monet, hän sitten toteaa.

En ymmärrä, niinkun siis sen ranskalaisen impressionistin maalaus?

Joo, kaukaa näyttää upeelta, sitten kun menee liian lähelle niin vaan sotkulta.

Samana iltana eräs mies arvioi meidät yhtä pinnallisesti. You´re like night and day, hän toteaa pöytämme vieressä. Minulla kun on vaalea tukka ja vihreät silmät, ystävälläni rusket silmät ja mustat hiukset. Tästä lähin tagaamme aina yhteiset muistomme #nightandday.

Baarielämä kun on tätä, vähän pinnallista, koska harvemmin sitä syntyjä syviä pohditaan tiskillä tai vessajonossa.

Parin tunnin päästä olemme kuin olemmekin siellä, vessajonossa nimittäin. Kurkkaan vapaaseen vessaan, aa, ei paperia ja sitten selvennän sitä takanani jonottavalle nuorelle naiselle.

Aah, ootas, hän sanoo ja kävelee takaisin baarin puolelle poikaystävänsä luo ja kiskoo minut mukaansa kädestä pitäen. Poika ojentaa minulle nenäliinan ja samaisen tytölle. Ja vielä yhden jonoon jääneelle ystävälleni.

Kuinka ystävällistä!

Monet:in maalauksen mies ja ystävällinen paperinhankkija, kirjaan myöhemmin ylös puhelimeeni tätä tarinaa varten.

Yöllä kotimatkalla kohdalle osuu vielä toinenkin onni:
joku on roudannut kadulle hienon kuvioidun arkun. Siis sellaisen, jota voi käyttää vaikka sohvapöytänä. Vahvoina naisina kannamme arkun kotiin asti, pitkin ylämäkiä.

Miksi tätä kutsutaan englanniksi, muuten, kysyn ystävältäni. Me kun Suomessa sanotaan arkku.
Arkku? Ootte hulluja. Arkku on se missä haudataan.

Kantamisesta tulee kamala nälkä. Onneksi yksi burgeripaikka on auki myöhäiseen yöhön. Istumme siellä ja yhtäkkiä vaan pullautan suustani ulos kaikki tulevaisuudenhaaveeni.

Tämä, tämä ja tämä asia. Nämä asiat haluaisin saavuttaa tässä lähivuosina, luettelen vähän arkaillen.

Teet noi kaikki, ystävä sanoo. Puolentoista euron viinimukillinen on juuri oikea näille ideoille kilistämiselle.

—-

Started wearing less and going out more