Vi**ujen kevät
On vaikea kuvitella että vielä kaksi viikkoa sitten suunnittelin lähteäväni kevätlomalle Lontooseen ja matkustavani sieltä junalla Brysseliin tapaamaan ystävää joka muutti alkuvuodesta kaupunkiin.
Nyt suunnittelen sitä että ehkä viiden päivän päästä pääsen käymään taas kaupassa.
Instagram kertoo että vuosi sitten olen ollut pahalla päällä koska sataa vettä. Voi kyynel, Saara.
Kasvovesistä kirjoittaminen tuntuisi nyt irvokkaalta, mutta toisaalta: tällaisina aikoina ei voi vaan puida kaaosta ja maailmanloppua. (Mietin kasvovesiä siksi että suosikkini loppui juuri enkä saa sitä mistään lisää).
Olen edelleen aamuisin harjannut hiukset ja laittanut huulipunaa. On pakko, mutten en pysy järjissäni.
En ole ollenkaan varma kyllä pysynkö järjissäni muutenkaan. Olen ollut eristäytyneenä kotiin nyt suunnilleen viikon niin että olen ollut ulkona ehkä puoli tuntia joka päivä, tosin muutamana päivänä en sitäkään.
Ihoni on oudon punertava, en tiedä johtuuko se stressistä vai sisäilmasta, huomaan sen kun katson omaa naamaani videopuhelussa. Sitten huomaan että siihenkin saa filtterin päälle.
Olen jotenkin luottavainen siihen että tähän vallitsevaan tilanteeseen tottuu jossain vaiheessa. Ihminen on kuitenkin hullun sopeutuvaa lajia, niin sitä aina sanotaan. Mietin monia ahdistavalta tuntuneita asioita, joihin on sitten vaan tottunut ajan myötä. Mutta mikään niistä ei vedä vertoja tälle.
Onko tämä nyt se Vittujen kevät, kirjoittaa entinen työkaverini facebookiin. Meinaan tukehtua kahviin sen lukiessani. (Kyllä, tämä on selkeästi juuri se, olenkin aina miettinyt tuon kirosanan merkitystä).
Olen aina ollut ihminen, joka tarvitsee kaikelle päättymispäivämäärän. Lissabon-elollenikin olen aina antanut tarkan dediksen. Vuosikausia ajattelin sen olevan 4/2020. Nyt tavallaan toivon että se olisi ollutkin.
Nykyisessä tilanteessa ei ole päivää, jonne asti pitää kestää. Eikä ketään halaamassa ja sanomassa kyllä sinä tästä(kin) selviät.
Aamuisin on vaikea muistaa millaista elämä onkaan. Tai miksi ihmeessä pitäisi päästä sängystä ylös.
Silti nousen, teen aamupalan, laitan sitä huulipunaa ja ajattelen
joskus tämä on ohitse ja saat kävellä kaduilla niin paljon kun sielu sietää.
Ja valittaa vaikka juurikin niistä sadepäivistä, kuten tavallisessa elämässä voi.
21 Comments
saranda
Tsemppiä, Saara! <3
saarah
Kiitos Saranda <3
Mammalia
Kyllä sinä tästäkin selviät. ❤️
saarah
Kyllä, pakko on!
Ludmila
Ihan hyvää tekee itsekullekin se, ettei viuhdota maasta toiseen.
Suosittelen matkaa itseen, ei maksa mitään.
saarah
Suosittelen sulle kyllä kans matkaa itseesi ja varsinkin miettimään tällaisten kommenttien tarpeellisuutta.
Kelpperi
😆
Rinkeli99
❤️
saarah
<3
Vilpe
Tykkäsin jo pelkän otsikon perusteella tästä jutusta! Kaikki järjestyy, ja tästäkin selvitään 💖
saarah
Kiitos 🙂 Ja kyllä, TÄSTÄKIN helvetti selvitään!
sanph
Olen pohtinut itsekin, mistä tuo v*ttujen kevät kertoo. Piti näköjään elää 2020 kevät, että siihen sai vastauksen. Mutta. Kyllä me tästä(kin) selvitään ❤️ Ite en ole harjannut hiuksiani 1,5 viikkoon tai laittanut huulipunaa. Pitää ehkä ottaa nuo molemmat taas päivärutiineiksi, ettei tunnu niin homsuiselta.
saarah
Kyllä, nyt selvisi sekin sit 🙂 Se on ollut kyllä aina mun suosikkitapa kirjoilla silloin kun yksittäinen sana ei riitä 😀
Ee
Nyt minullekin selvisi tuo vittujen kevät! Nauratti, kyllä.
saarah
😀
iidis
<3 Vittujen kevät tosiaankin! Onpa ihana välillä nauraakin tälle paskuudelle. Mua myös risoo, kun en tiedä milloin pääsen takaisin normaaliin arkeen. Jos olisi edes joku dedis eikä vaan tällaista epämääräistä vellomista! Tsemppiä Saara <3
saarah
Kiitos <3 Just toi, oispa joku dedis tälle et tuonne asti kestetään! No kai tässä voi itse asettaa sen jonnekin kesäkuulle :O
Maggggie
Sä selviät täskin(kin) Saara – ihan varmasti! Oot sellainen, että aina selviydyt. Todellakin. Paljon paljon voimia sinne vittujen kevääseen! (Toivotaan, että tätä ei seuraa kyrpien takatalvi. Ei vaan, kyllä tän on pakko tästä, ainakin tottumisen ja sopeutumisen kautta, siihen uskon.)
saarah
Hahaaa, kiitos, toivotaan todella 🙂 Kyllä selviydyn, ei tässä muukaan auta!
NiinaKaroliina
Kiitos ihanasta blogistasi, olen seurannut sitä vuosia! Mulla on jotenkin helpottanut parin ekan paniikkipäivän jälkeen. Mutta vaan jotenkin sillä tasolla että sydän ei hakkaa vimmatusti ja ahdista hulluna. Ranskassa nyt oltu sisällä 9 päivää. Yritin ajatella että selviän kaksi viikkoa kun keskityn siihen. Mutta sitten ne alkoi tänään varmistella että varmuudella ollaan sisällä Toukokuulle asti ja nyt taas ahdistaa enemmän. Toimeentulo huolettaa, mitä koko maailmalle tapahtuu. Haluan myös vaan miettiä jotain viikonloppumatkaa tai uuden huulipunan väriä! Voi kun voisikin! Kesiktyn nyt sitten juoksemiseen, yritän nyt tehdä sitä kun ei muutakaan voi. Ja on kiva tehdä apero eli viini-ilta Skypen tms Zoomin kautta monen kaverin kanssa yhtäaikaa… se ainakin mulla on helpottanut yksinäisyyttä…nauru piristää! Ehkä me kaikki juostaan maratooni kun tää loppuu? 😀
saarah
Samat asiat mielessä! Ois niin ihana miettiä nyt jotain keväisiä asioita mutta ajatukset kiertää kehää vaan tän homman kanssa. Mulla on kans parempia päiviä ja sit niitä vähän huonompia, mutta kyllä tästä selvitään. Tsemppiä sinne Ranskaan <3 !