• Opiskelu,  Työ

    Kiinnostaa: Microsoft (!?)

        Jaahas, tuli sekin päivä kun suht vannoutunut maccikäyttäjä jakaa blogissaan Microsoftin mainosvideon. Mutta koska Lissabon, koska komea mies ja koska toi laite nyt näyttää aika hiton hyvältä ja toimivalta. Juttelin männäviikolla graduuni liityen erään aivotutkijan kanssa siitä, miten…

  • Oma elämä

    Viimeaikoina olen…

        On ollut vähän kiireistä, mutta olen yrittänyt silti pyhittää jokaisesta päivästä tunnin kahvin juomiseen ulkona. On ollut myös surullista. Olen miettinyt kamalasti erään melkein vieraan ihmisen kuolemaa. On ollut myös aurinkoista. Olen saanut uuden ystävän, joka tuntuu ymmärtävän…

  • Matkat

    Kauneimmat kaupat

        Usein kun kirjoitan Lissabonista, on hankala valita kategoriaa postaukselle. Mieli sanoo koti, oikeampi olisi kai matkat.  Törmäsin tällä viikolla tähän Designboom nettisivuston juttuun, jossa esitellään Lissabonilaisten kauppojen ihania julkisivuja. Osa oli ihan tuttuja, osa näytti vierailta. Mutta kaikki:…

  • Oma elämä

    Tavallisen epätavallisia päiviä

        Jotenkin vähän outo olo, ajattelen. Mutta toisaalta, sitten on kuitenkin kiva istua keskiviikkoiltana baaritiskillä drinkin kanssa ja odottaa komeaa miestä. Esimerkiksi kivempi kun istua kotona rikkinäisissä legginsseissä ja odottaa teeveden kiehumista.  Se tulee ja näyttää jotenkin erityisen hyvältä…

  • Muu kulttuuri

    Tahtoo hengata taidegalleriassa

        Tykkään taiteesta: museoista, gallerioista, taidekirjoista, ihan kaikesta.  Osaan puhua taiteesta suht uskottavasti: voi ihastella värjeä, muotoja, kekseliäitä nimiä, ihan mitä vaan. Mutta silti usein museoissa ja gallerioissa on vähän epämukava olo. Kuinka kauan yhtä teosta pitää katsoa ja…

  • Oma elämä

    Jokapäiväinen onni

        Kirjoitan tämän kaupungin valosta niin paljon, että on välillä esitettävä todistusaineistoa.      Ootko täällä sit onnellinen? Ootko? Ootko joka päivä, tivaan toisinaan itseltäni. En ole onnellinen joka päivä, tietenkään, paitsi aina sillä hetkellä kun näen tällaisen valoilmiön…

  • Muu muoti

    Lissabonin parhaat vintagekaupat

          Lissabon ei ole varsinaisesti mikään vintageshoppailijan taivas. Putiikkeja löytyy muutamia, tosin osa on hinnoitellut itsensä vähän turhan tyyriiksi. Mutta kivoja ne ovat, samoin kun kirpparitapahtumat, joita järkätään säännöllisin väliajoin. Tässä suosikkini: Feira das Almas Joka kuun eka…

  • Oma elämä

    Jumalan lahja: Kesä keskellä syksyä

        Portugalissa vietetään 11. marraskuuta St. Martins´s day:tä, eli São Martinhon päivää.  Tarun mukaan tämä keskellä sateista syksyä oleva päivä on aina aurinkoinen, koska se on pieni lahja Jumalalta. Ennenvanhaan tänä päivänä juotiin sellaista kauniin kuuloista alkoholijuomaa nimeltään Água-pé, eli jalkavesi.…

  • Oma elämä

    Paras (pukeutumis)aika vuodesta

        Lissabonissa elellään vielä parasta pukeutumisaikaa vuodesta. Päivisin on lämmintä, muttei enää ollenkaan kuumaa. Voi siis verhoutua farkkuihin, mutta sukkia ei tarvitse kun yöaikaan. (Vihaan sukkien käyttämistä, olen siis juuri oikeassa paikassa). On myös ihana pitää jo takkia, mutta…

  • Oma elämä

    Tunteita ja torakoita

        Sillä yhdellä viikolla on aika lämmintä. Juon jääkahvia ulkona ja kävelen sandaaleissa syksynlehtien ylitse. Siitäs saat syksy. Maanantai-iltana kävellessäni kiukkuisena koulusta kotiin, liikennevaloissa joku mies sanoo auton ikkunasta Boa noite ja minä kivahdan vahingossa takaisin kauniisti Fuck you.…

  • Oma elämä

    6 x mustavalkoinen ikisuosikki

        1) En käytä hajuvettä juuri koskaan arkisin, joskus satunnaisesti viikonloppuisin lähtiessäni ulos saatan sitä suihkaista. Arkena riittää hyvältä tuoksuva vartalovoide. Hajuveteni ovat yleensä aika mietoja ja kevyitä, mutta sitten kuitenkin se suosikkituoksuni on kaikkea muuta: mausteinen ja voimakas.…

  • Oma elämä

    Fuscaus

        On sellainen myöhäinen loppukesäinen yö,jolloin istun erään kivan aukion reunalla kylmä olut kädessäni ja kysyttäessä en yhtäkkiä muista kuka on Suomen pääministeri. Okei, voisin mumista minkä nimen tahansa, mutta vahingossa huudahdan: MÄ EN MUISTA KUKA SE ON! Normaali…