Ajattelin tänään

Sydäntä lämmittäviä asioita eräänä aamuyönä

Sydäntä lämmittäviä asioita eräänä aamuyönä:
kasvomaskinsa takana ujosti musiikin mukana laulava taksikuski.

Hän luulee minua takuulla turistiksi, ajattelen, varsinkin sen jälkeen kun kajautan kuuluvasti kadulla BOM DIA, kello neljä aamuyöllä. Lähden ystävän luota yökylästä soittamalla ovikelloa valokatkaisimen sijaan. Sorry 4 am brain, laitan viestin perään. Edellisenä iltana juomme viiniä ja sitten hän halaa minua kolmesti. Mennäänhän jollekin kesäreissulle sitten kun kumpikin ollaan takas, sanotaan yhteen ääneen.

Nothing but love, sanovat amerikkalaiset joskus ja olen aina ajatellut ettei kukaan ihminen ole mulle nothing but love mutta paras Lissabon-ystäväni melkein on, mietin edellisenä iltana kun ehdimme tilittää kaikki viime viikkojen kuulumiset ja puhua taas kaikista pienistä ja suurista asioista.

Oikeasti en haluaisi lähteä aamuneljältä kentälle enkä edes Suomeen. Lissabonin alkukesät kun ovat ihanin aika vuodesta. Joo tiedän, se on kuin sellainen alkuparaati kesälle, ystävä sanoo, emmäkään haluis lähteä. Vaikka ihanaa on että on toinen kotimaa jonne odotetaan kylään. Yritän kirjoittaa paraati ja puhelin yrittää ehdottaa parsaa. Parsarisotto, muistan yhtäkkiä! Kevään ihanin ruoka!

Aamuneljältä kenenkään aivot eivät toimi. Meinaan unohtaa laittaa matkalaukkuni hihnalle, seison vaan tiskillä ojentamassa passiani. Usein mietin miten on mahdollista että voin ostaa lentoliput, ottaa taksin, hoitaa kaiken, ILMAN AIKUISEN VALVONTAA?!? Viime aikoina olen puhunut paljon kaikkien kanssa siitä miten ihanaa on olla aikuinen, mutta ilman vastuuta muista kun itsestään. Joo musta on ihana laittaa läppärin luulku kiinni perjantaisin ja ajatella että kukaan ei tarvi mua nyt kahteen päivään, jos haluan, voin laittaa puhelimen pois päältä kokonaan ja vaan kadota, sanon.

On ollut jotenkin kiva viettää aikaa yksin viime aikoina. Yhtenä keskiviikkona alan laskea että hetkinen, milloin oon viimeksi nähnyt jotain ihmistä, öö lauantaina olin koko päivän vaeltelemassa ystävän kanssa. Yksin hengailu, sanon juurikin hengailu eikä yksin oleminen kun on usein ei yksinäisen oloista: lähden joka päivä kaksi kertaa ulos talosta, vaihdan kuulumisia kahvikioskien työntekijöiden kanssa, istun penkillä ja viestittelen vaikka kenen kanssa… enkä jotenkin aina muista edes järjestää tekemistä ja livekohtaamisia jokaiseen päivään. Aina ei ole tarvetta olla kauhean sosiaalinen koko ajan. En edes usein tunne olevani yksin. Paitsi sitten toisinaan tunnen ja se oikein vyöryy päälle.

Lentokentällä katselen maailman hitainta kahvilan poikaa joka tekee minulle kello viiden aamukahvin tuttuun portugalilaiskahvibrändin kuppiin. Näin portugalilainen sä jo oot, ystävä sanoo edellisenä iltana ja osoittaa matkalaukussani olevaa kahvipakettia

Joo, portugalilaiseen kahviin, viiniin ja ilmastoon mulla on kyllä NOTHING BUT LOVE -asenne. Mutta ihana mennä silti Suomeenkin.

2 Comments

  • Minna

    Voi ihanaa, kun teit näin hienon blogisivun, kiitos! Sinua on ollut ikävä.
    Samaistun tuohon yksin olemiseen, tekemisene ja etenkin hengailun – olen erityisesti nyt korona-aikana ja sen jälkeen havainnut itsessäni samaa. En kaipaa seuraa, en vilinää, en vilskettä. Viihdyn oikein kivasti itsekseni omien touhujeni parissa. Toki tässä nyt on tämä perhe, mutta….

    Minna

  • Katja

    Oon vasta löytänyt sun blogin, niin ihana ja aito <3
    Ja ihana, kun kirjoitat sun ajatuksista etkä vain asioista ympärilläsi. Voin samaistua niin moniin sun ajatuksiin, että naurattaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published.

*

code