Limittäisiä fiiliksiä

Eräänä iltana palaan suosikkiravintolastani puolenyön maissa, maha täynnä siitä lautasesta, joka sisältää juustoja, artisokkaa ja kaikkea niin hyvää että on otettava toinen proseccolasillinen ja sitten vielä toinen ja eksyttävä ehkä yhteen baariin vielä, koska eräs kiva tyyppi on kaupungissa, eikä huvita nukkua eikä kirjoittaa gradua aamutuimaan.

Silkkipaitahuitulani on ihan rypyssä, tukka miten sattuu ja rilleissä jotain mähmää. Ei se mitään. On peruskeskiviikko, ei mikään juhlapäivä, saa olla ihan arkinen, vähän kulahtanut luvan kanssa.

Me puhumme ihmissuhteista, siitä miten naiset muutuvat ja muutavat elämäänsä ihan liikaa alkaessaan seurustella. Jätämme paljon tippiä suosikkitarjoilijalleni, joka hinkkaa proseccopullon etiketin irti ja antaa tyhjän pullon minulle, koska kerroin haaveilevani sellaisesta kukkamaljakosta. Kotona varastan kämppikseni äidin ostamasta kimpusta pari kukkaa itselleni, laitan ne yöpöydälle siihen pulloon.

On ihana puhua suomea, vaellella pitkin kivoja katuja ja syödä ulkona.
(Ensi viikolla syön sitten pelkkää 28 senttiä maksavaa kesäkurpitsaa lounaaksi ja illalliseksi).

On vähän viileää öisin, muuten ihanaa, sellaista vähän arkea ja lomaa limittäin.

Joka puolella on kukkivia puita ja sellainen odottava alkukesäinen fiilis.

Paras aika vuodesta.

—-

I feel like I say this all the time: The best time of the year.