Yleinen

Selvisit niistä, selviät näistä


 

Querida,
huutaa mummo kadulla perääni, voitteko auttaa minut tuon suojatien ylitse.
Ah, joo, en puhu portugalia kovin hyvin, sanon ja talutan mummoa pitkin mukulakivistä katua. Aijaa mistäs olet kotoisin, hän kysyy. Suomesta, vastaan. Aiotko olla täällä para sempre, ikuisesti, mummo sitten tivaa. 

Miksi kaikki kysyvät tätä tänään, puhisen mielessäni. 

Paria tuntia aiemmin istun aamulenkin jäljiltä hikisenä kotini läheisen puiston penkillä kahvikupin kanssa, kun törmään sattumalta exääni. Kyllä, Lissabon on tosi pieni kaupunki, jossa törmää exiin jatkuvasti. Ja ei, ei minulla niitä kovin montaa ole.

Sä oot niin ihmisiä jotka tulee vaan tähän aukiolle kahville urheiluvaatteissa, hän vinoilee minulle. Tuu meidän kanssa aamupalalle, hän sitten pyytää ja toki jotenkin pääsemme taas samaan keskusteluun, missä sitä ollaankaan vuoden päästä, tai kahden. Hän tosin on edelleen täällä, laitoin juuri nimeni viiden vuoden vuokrasoppariin ravintolaa varten. Täällä ollaan sitten, kääk. 

Viime aikoina minä en ole halunnut olla oikein missään. En täällä, en Suomessa, en oikein missään muuallakaan. Joskus kun ahdistaa, selaan Euroopan karttaa ja mietin että minne pääsisi helpoiten karkuun kaikkea, kas Madridissa en oo käynyt kymmeneen vuoteen, pitäiskö matkata jonnekin. Sitten yhä useammin sanon itselleni että ei se pakeneminen kuule oikein auta. Ja yhä vähemmän on kiinnostanut viime aikoina lähteä yksin harhailemaan johonkin ei tuttuun paikkaan. Ei ole ollut ollenkaan sellaista energiaa jota se vaatisi. 

Oikeasti minulla on Lissabonissa tosi vähän sellaisia asioita, jota oikeasti pitäisivät hirveän vahvasti täällä. Mutta sitten taas Helsingissä niitä on myös aika vähänlaatuisesti. 

Sitä on ihan ikuisesti, para sempre, kahden maan välissä, koskaan enää kaikki ei ole täysin hyvin missään yhdessä paikassa, sanoo toinen expattituttu samalla viikolla. Me emme ole kahvitelleet sillä lailla kahteen vuoteen ja on ollut hurja ikävä sitä. 

 

 

Viime aikoina olen tajunnut myös sen, että olen ollut aina niin hirvittävän keskittynyt siihen ettei elämääni tulisi hirveää narsistimiestä joka pilaisi kaiken, etten ole tajunnut että se hullu narsisti voi tulla tupsahtaa myös ystävän valeasussa. Kun melkeinpä parisuhteen tyylinen hirvittävän tärkeä ystävyyssuhde loppuu kuin seinään (ja hulluun draamaan), tuntuu että siitä on vaikeampi päästä yli kuin parisuhteesta, kun ei sitten ole enää sitä parasta ystävää jolle asiasta tilittää. 

Viime aikoina onkin ollut ihan surkeaa ja aika paskaa ja kirjoitan sen nyt tähän ihan rehellisesti peittelemättä. Ei toki koko ajan, mutta kun on paljon huolia, ei juuri muuta voi edes ajatella. 

Sitten sellaisena iltana kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle,
otan puhelimen käteen ja kirjoitan ylös jokaisen sellaisen asian joka minua itkettää ja ahdistaa. Sitten niiden perään kirjoitan esimerkin, ihan omasta elämästäni, kuinka olen selvinnyt vastaavista tai pahemmista tilanteista aiemminkin. 

Siksi selviän nytkin. 

10 Comments

  • ida ihana

    Kiitos kun kirjoitit <3 Kiitos kun uskalsit sanoa ääneen sen, mitä kaikki joskus tuntevat. Ja kiitos kun osasit pukea sen epämääräisen tunteiden ja ajatuksen kimpun sisällämme niin hienosti sanoiksi. Olet uskomaton!:)
    Tsemppiä tähänkin päivään ja hetkeen!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  • saranda

    Tsemppiä. <3 Ihana idea kirjata ylös menneitä vaikeita aikoja. Matkin ehkä tätä ideaa omaan elämään. 🙂

  • Missä olet Laura?

    Pitkästä aikaa Saara. Navigoin itseni tänne – mikä on tämä uusi Lily?! – ja suoraan näihin sanoihin. Rakastan sun rehellisyyttä, se on niin tuoretta aina. Kiitos kun kirjoitat. Pitäis tulla useammin sanomaan tämä.

  • Säälittävä Lulu

    Se vie aikaa. Erosin yhdestä parhaasta ystävästäni 4 vuotta (!!) sitten. Siihen liittyi draamaa ja mies, kuinkas muutenkaan. Kun en saanut välejä korjattua niin asia harmittaa edelleen, tosin ei enää niin tietenkään niin paljon. Välillä tuntuu kuin exän elämää stalkkaisi instasta.
    Tsemppiä!

  • Roosabcde

    Voimia sinne! Oon lukenut sun blogia jo vaikka kuinka monta vuotta ja sun kirjoitukset aina herättää mussa tunteita. Oon itse asunut Portugalissa myös (mutta vain vuoden) ja muualla sitten vähän useamman. Nyt oon palannut Suomeen kahdeksan vuoden jälkeen ja totuttelen tähän paikkaan. Kirjoitat niin hyvin dilemmasta useamman maan asukkaana ja olen ihan hurjan kiitollinen, että osaat pukea tunteet niin kauniisti sanoiksi. Vaikka tuntuisikin, että kummassakaan maassa ei olisi mitään niin tärkeää niin kyllä siellä on. Jos lähtisit niin kaipaus varmasti paljastaisi ne seikat. Niitä on vain vaikea huomata kun on liian lähellä. Itse kaipaan Portugalia ikuisesti, vaikka lähdinkin niin valmiina. Kaikkea ihanaa sinulle

    • saarah

      Kiitos <3 Toi on niin totta, jos lähtisin täältä, kaipaisin ihan takuulla niin miljoonaa asiaa, varmasti sellaisiakin mitkä nyt ärsyttää ja tuntuu vähäpätösiltä. Ja ikävä olisi varmasti ihan hirveä, vaikka usein täällä tuntuukin että on ihan valmis luovuttamaan ja palaamaan Suomeen. Tosi just tänään tuntuu tosi hyvältä olla täällä 🙂
      Kiitos vielä ihanasta viestistä ja kiva että luet!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *