Meikki,  Muu kauneus

Huippu valokynä herkille silmille (+ arvonta)!

IMG_0210.JPG

En tunne kovinkaan montaa naista, joka ei valokynää käyttäisi.

Itse käytin vuosikausia muutamankin eri merkin valokynää, kunnes huomasin herkkien silmieni vihaavan juuri erityisesti valokyniä. Silmät vuotivat ja punoittivat ja pahimmillaan silmänaluksia ja yläluomia koristi punainen, kutiseva ihottuma.

IMG_0211.JPG

Tuttu kosmetologi sanoi, että reaktio voi johtua valokynästä, koska ne saattavat sisältää nikkeliä. Periaatteessa nikkeliä ei saa käyttää kosmetiikassa raaka-aineena, mutta sitä saattaa esiintyä pieninä määrinä jonkin toisen raaka-aineen epäpuhteutena.

Olen melko herkkä kosmetiikalle muutenkin. Joskus luomivärit aiheuttavat kutinaa ja kirvelyä, joskus taas naamani punoittaa ihan jostain muusta tuntemattomasta syystä. Mutta ihonsa kanssa on ihmisen vaan tultava toimeen ja yritettävä löytää ne sopivimmat tuotteet. Ei auta muu.

Testasin kosmetologin suosituksesta kuitenkin sitä, että jätin tuotteen pois pariksi viikoksi. Vaiva katosi.

IMG_0209.JPG

Sitten aloin metsästää valokynää, joka ei varmasti sisältäisi nikkeliä ja olisi mahdollisimman puhtaista raaka-aineista tehty.

Ensin etsin valokynää luonnonkosmetiikkasarjoista, tuloksetta. Kuulemani mukana luonnonkosmetiikan menetelmin ei valokyniä voi tehdä. Näillä merkeillä oli tarjolla vain paksumpia peitevoiteita, jotka eivät omaan makuuni ole yhtään sama kuin valokynä.

Loppujen lopuksi nikkelittömän valokynän löysin vihdoin MSCHIC merkiltä enkä ole sittemmin muita haikaillut. Kevyt koostumus, hyvä peittävyys ja riittoisa tuote. Eikä mitään silmäoireita. Ja aina plussaa saa kauniista pakkauksesta!

IMG_0206.JPG

Kosmetiikan kanssa on yleensä se ikävä juttu, että kun testaa jotain tuotetta ja se ei olekaan itselle hyvä, mitä sille sitten tekee. Rahat meni hukkaan ja tuotetta harvemmin tulee eteenpäin kierrätettyä. Pyysinkin tätä postausta varten MSCHICiltä arvottavaksi muutaman tuotteen jotta joku teistä pääsisi testaamaan ihan itse, olisiko tässä kenties juuri sopiva tuote muillekin kuin minulle.

Arvon kaksi settiä: toisessa valokynä (Mineral Undereye brightener) + Concealer (sivellinkynässä)

toisessa Mineral Red Neutralizer ja Nude lips huulipuna.

—-

MSCHIC Cosmetics Oy on vuonna 2007 perustettu nuori ja innovatiivinen suomalaisten naisten antaumuksella vetämä kosmetiikkaa suunnitteleva, tuottava, markkinoiva ja myyvä yhtiö. MSCHIC Cosmeticsilla on 2 omaa tuotemerkkiä; Trendilähtöinen ja luonnonmukaisuuteen pyrkivä MSCHIC ja ulkomailla suurta mielenkiintoa herättänyt ekoluksus kosmetiikkasarja KIDE.

—–

Aikaa osallistua on 27.5. asti. Jätäthän kommenttiin myös meiliosoitteesi.

—–

Ja tässä vielä behind the scenes -kuva kotikuvauksista:

IMG_0212.JPG

—–

I´m giving away MSCHIC cosmetic products. Only in Finland (sorry)

102 Comments

  • Laura123

    Valokynän kokeilu kiinnostaisi todella! 🙂 Varsinkin viime aikoina iho reagoinut milloin mihinkin kosmetiikka tuotteisiin allergiareaktiolla, minkä takia monet vanhat tuotteet joutuneet roskiin tai ainakin tilapäiseen hyllytykseen.

  • p-m

    Hirvittää ihan jo lukea pelkkä maininta “nikkelikynästä”! Saati mitä kaikkea muuta ihollemme levitellään…
    Itse olen pikkuhiljaa vaihtanut lähestulkoon kaiken luonnonkosmetiikkaan, juuri siistä syystä että ajatus kaikista elimistöön liukenevista kemikaaleista kauhistuttaa. Rauhallisemman mielen lisäksi positiivisena myötävaikutuksena on tullut myös pikkuhiljaa rauhoittuva ja heleämpi ex-ongelmaiho. Johtuneeko pelkästään tuotteista vaiko myös siitä että luonnonkosmetiikka on saanut hieman hurahtamaan ja keskittymään ihonhoitoon oikein toden teolla. Samapa tuo, ainakin olen paremmassa jamassa ihoni kanssa 🙂
    Tummat silmänaluset kuitenkin vaivaa vieläkin, ja kuten mainitsit niin peitevoiteet on kieltämättä ohuella iholla aika paksua kamaa…

  • sinisofai

    Oo, valokynää enemmän ehkä kiinnostaa tuo red concealer. Vaikka mulla on luonnostaan tosi tummat silmänaluset, joita aina haluaisinkin piilottaa..

  • taotaan

    Munkin silmät vuotaa ja kirvelee ilmeisesti juuri valokynän takia. Eipä ole mukava tulla aamulla töihin itkua tuhrustaen. Olisi siis mukava testata 🙂

  • taotaopandamoi

    Munkin silmät vuotaa ja kirvelee ilmeisesti juuri valokynän takia. Eipä ole mukava tulla aamulla töihin itkua tuhrustaen. Saisinpa testata!

  • sinnimaria

    Oi kyllä, kumpikin setti kiinnostaa – koklaisin! Perin kauniit hylsyt ja paketitkin tosiaan näillä.

  • Herkkäsilmäinen

    Osallistun mielelläni arvontaan, sillä herkät ja kuivat silmäni vetistävät jo muutenkin, saati sitten kun käytän valokynää. Toivottavasti tässä on ratkaisu ongelmaan. 🙂

  • maianen

    Oi, onpa kauniit pakkaukset! En voi käyttää mitään tuotteita silmien alla yleensä kun kesällä fillaroidessa silmät vuotaa niin pirusti että silmänaluset on superkuivat, ja talvella ne on kuivat ihan muista syistä ja kaikki meikkiviritelmät vaan hilseilee pois. Mutta kokeilisin kyllä mielelläni!

  • MimmiM

    Osallistun arvontaan. Olen kerran hankkinut itselleni valokynän (jonka koira sitten söi). Olisi hyvä oppia meikkaamaan paremmin, hyvillä meikeillä! 🙂 Nykyään hoidan pohjan vain meikkivoiteella :/

  • Aino S

    Herkkäsilmäinen osallistuu. Koskaan en ole valokynää tosin testannut, vaan aina koittanut temppuilla paksujen peiteväripakkelien kanssa, koska pelkään etten sitten osaa ostaa/käyttää sitä valokynää.

  • stmea

    Osallistun arvontaan! En ole koskaan omistanut valokynää, mutta uskon, että näin ilta- ja yövuoroa tekevänä tarjoilijana tulisi sellaiselle kyllä käyttöä :)) Goodbye panda-eyes!

  • Noora Koo

    ihana arvonta! Mulla on myös tosi herkät silmät ja atooppista ihottumaa talvisin. Olen testannut Cliniquen ja yves saint laurentin valokyniä. Muulloin olen varsinainen panda.

  • Hi11a

    Uusia meikkejä on aina kiva kokeilla! Nää kuulostaa myös kokeilemisen arvoisilta! Ja pakko myöntää että tää vois toimia myös uutena starttina valokynän käyttöön 😀

  • T.

    Kauniissa paketeissa ovat, todellakin siitä plussaa! Kertomasi perusteella tuo valokynä vaikuttaa mahtavalta löydöltä, myös red neutralizer kiinnostaa. Pitänee tutustua kyseiseen merkkiin enemmän 🙂

  • tutu

    Osallistun! Kesällä ei juuri muuten tule meikattua – korkeintaan huulipunaa, mutta vuoden ikäsen ukkelin myötä tummat silmänaluset ois kiva saada piiloon. =)

  • K.H.

    Testityrkkynä mukana! Atopiasta kärsivänä olen skipannut valokynät jo vuosia sitten, kiva kuulla että löytyy vaihtoehtoja herkkikisillekin.

  • Carou

    Osallistun! Itselläni on myös herkkä iho ja esimerkiksi juuri paha nikkeliallergia. Valokynää en ole pitkään aikaan käyttänyt, koska sopivaa ei ole löytynyt. Tarvetta kyllä todellakin olisi! Olisiko tässä ratkaisu…

  • Ninak

    Hienoa, että Suomessa suunnitellaan näin laadukkaita ja luonnonmukaisia meikkejä.Valokynää kokeilisin enemmän kuin mielelläni 🙂

  • Story

    Myös mukana arvonnassa. 🙂 KIDE-merkin tuotteiden perään olen vain haikaillut. Tuotteet vaikuttavat todella luksustuotteilta. Sen sijaan omistan MSCHIC-merkin huulipunan ja voin kyllä suositella! Huippuihana väri ja koostumus!
    Samaan hengenvetoon myös kiitos ihanasta blogista. 🙂

  • liwalii

    Ihanaa, että luonnonkosmetiikka näkyy olevan nousussa! Tällä hetkellä käyttämäni peitevoide paakkuntuu helposti juonteisiin, joten MSCHIC:n valokynä kuulostaisi kyllä houkuttelevalta 🙂

  • Matilde

    Oikeanlainen valokynä tekee kyllä ihmeitä. Haluttaisi kokeilla näitä MSCHIC:in tuotteita. Mineral red neutralizer olisi hyödyllinen myös.

  • AAAA

    Mukava arvonta, osallistun! Yritän kovasti kiinnittää huomiota meikkien ainesosiin ja käyttää esimerkiksi vegaanisia tai luonnollisia tuotteita.

  • jolielaide

    Ohhoh, tämä oli uutta tietoa! Herkkäsilmäisenä olen myöskin välttänyt tiettyjen luomivärien tai ripsareiden käyttöä, mutta pandaefektin takia en voi oikein valokynästä luopua. Hyvä tietää, että on olemassa herkkäsilmäisillekin sopiva vaihtoehto! 🙂 Osallistun arvontaan.  jolielaide00@gmail.com

  • maarett

    En ole käyttänyt valokynää sitten yläasteen, mutta kokeilisin kyllä mielelläni uudestaan! Toinenkin paketti olisi mieluinen, sillä naamani tuppaa helottamaan varsinkin ilmojen lämmetessä.

  • HS

    Punasilmäinen herkistelijä täällä hei… Silmät ovat yleensä meikkaamatta, koska ei vain kannata… Arvonnassa mukana! 🙂

  • tiituliitu

    Ähhh, olen nyt pari viikkoa valittanut vuotavia ja kirveleviä silmiä, mutta nyt sekin yhtälö selvisi! 

    Työt -> väsyttää -> tummat silmänaluset -> valokynä -> kirvely

    Kiitos tästä! Menee testiin, vaikka ei arpaonni suosisikaan. 🙂

  • pispalantyttö

    Oi, kiinnostaisi taas testata pidemmän tauon päätteeksi valokynää.. 🙂 Arvonnassa mukana!

  • Oravanpesän Kati

    Toi on niin totta, että on turhauttavaa etsiä itselle sopivia tuotteita ja sitten ne ei sopivat jäävät käyttämättä. Miellellään sitä testaisi tuotetta etukäteen, mutta meikeissä se ei oikein onnistu. Osallistun siis arvontaa ja toivon, että onni potkaisisi. 🙂

  • lairli

    Haluan myös osallistua arvontaan! Valokynä, jos joku, on sellainen kosmetiikkatuote, jonka kanssa olen itsekin saanut taistella. Luovutin jo niiden suhteen, mutta olisi tosiaan kiva saada kokeilla näitä tuotteita 🙂

  • Niina-Kaisa

    Mukana arvonnassa! Valokynä on ollut hankintalistalla jo pidemmän aikaa mutta olen todella laiska etsimään ja testailemaan (ja ylipäätään ostamaan) kosmetiikkaa. Luonnonmukaisuus kosmetiikassa kiinnostaa ja olenkin vaihtanut jo tärkeimmät tuotteeni luonnonkosmetiikkaan. Kiitos inspiroivasta blogista!

  • TerhiKoo

    Enpäs tiennytkään että MSCHIC on suomalainen merkki! Olisipa kiva päästä testaamaan, tämän hetkinen valokynä joutui juuri telakalle koska se keskittyi enemmän korostamaan silmänalusryppyjä kuin tuomaan valoa ;), eli mukana kivassa arvonnassa.

  • uuko

    jep, valokynä sai minunkin silmät vuotamaan, joten lopetin sen käytön, vaikka muuten tuotteena se onkin ihana. mutta toi mschic kiinnostelee muutenkin!

  • ElizabethRinne

    Kiitos vinkistä! Nimimerkillä en ole koskaan kokeillut valokynää -tällä olisi heleppo aloittaa senkin käyttö. Arvonnassa mukana! 🙂

  • Lispe

    Omiin meikkirutiineihin valokynä ei kuulu, mutta tämän myötä aloin miettimään, miksi ei. Onhan se kiva raikastus kasvoissa. Innokkaana kokeilisin!

  • Mimenoidi

    Oho, onpa kiinnostavan kuuloinen tuote! Valokynää en nimittäin edes uskaltanut kokeilla, koska silmänympärys tuntuu olevan tosi herkkä. Luonnollisesti olen myös varustettu jariporttila-geenillä.

  • P S

    Kuulostaa tutulta ongelmalta, mutta enpä tiennyt, mikä sen voisi aiheuttaa. Nikkeli on ennenkin tuottanut harmia mulle.

  • tuulipaa

    Tosi hyvä vinkki! Täällä ihan samanlainen tilanne: tosi herkät silmät, jotka reagoivat milloin mihinkin. Olisi tosi kiva päästä testaamaan 🙂

  • saippis

    Mäki oon käyttäny nyt jo toista vuotta MSCHIC:n tuotteita ja oon ihan koukussa! Niiden meikkipuuteri on pelkkää taikaa pienessä paketissa. Se ei lähde pois, vaikka hikoilisi kuinka. Se pikemminkin imee ja poistaa hien naamalta 😀 Oon myös käyttäny saman brändin peitekynää ja en halua vaihtaa ennää ikinä. Tosi tyytyväinen miten se peittää finnit ja kirkastaa katseen, kun sitä käyttää silmäpusseihin. Loistava tuote ja mahtavaa, että jaat näitä ihmisille testiin. Tästä merkistä pitäs muidenkin tietää enemmän 🙂

  • Hanna-Maria

    Olisipa ihana omistaa tuollainen valokynä ilman mitään inohottavia myrkkyjä.
    Kiva kun postasit aiheesta, kiitos! 🙂

  • Miia10

    Minä kuulun harvoinhin, jolle valokynä ei ole tuttu, mutta mieluusti kokeilisin ja olen sitä harkinnutkin 🙂

  • Hosuli

    Olen reilusti päälle parikymppinen enkä ole koskaan omistanut valokynää. Joskus vähän testannut, mutta siinä kaikki. Ehkä nyt pääsisin kokeilemaan! (Postaustoive: vinkit valokynän käyttöön!)

    hosuliblogi(ät)gmail.com

  • Jenna M

    Ehdottomasti mukana! Heidän ripsivärejään olen kokeillut ja pitänyt kovasti, sopivalle valokynälle olisi suuri tarve!

  • Norre

    En oo koskaan oikeen osannu käyttää valokynää, nyt vois olla hyvä aika opetella:) Mukaan arvontaan!

  • Illuusia

    Mä aina unohdan valokynän käytön jostain syystä. Tälläkin hetkellä kaapissa saattaa olla kaksikin ties koska avattua valokynää, joita on käytetty vain muutaman kerran. On muka jotenkin tosi vaivalloista. Voi johtua kyllä siitä että peittävyyttä noissa ei ole tainnut olla nimeksikään. Josko sitä taas yrittäisi ottaa tämänkin tuotteen mukaan meikkirutiiniin! 

    Arvonnassa mukana!

  • JaanaK

    Ooh, osallistun arvontaan! Enpä ole ennen törmännyt näihin tuotteisiin, täytyy pitää mielessä!

  • Jose/ajastaika.com

    Mä en ole käyttänyt valokynää sen jälkeen kun hurahdin luonnonkosmetiikkaan, nytpä selvis sekin miksei sellasta luonnonkosmetiikan puolelta ole löytynyt. Olisi kyllä tarpeen, näin pikkuvauvan äitinä silmät todellakin kaipaisivat vähän lisää valoisuutta… 😀

  • JennyT

    Ja voi apua mitä karmeuksia on itekin joutunut kokemaan vääränlaisien meikkituotteiden jäljiltä. Pahinta tässä on alati mustat silmänympärykset ja vaikka bags under my eyes are Chanel, olis ihan superia saada tommonen kaveri kokeiluun! Onhan tota aiemmin tullu kyseistä supermeikkiä kokeiltua mutta reaktio silmien kanssa on ollu sama kun teikäläisellä, oliskohan tässä munkin pelastus?
    S-posti vielä uusiksi varmuuden vuoksi jotta saa kiinni jos onnetar nostaa mun nimen hatusta: jeeenyt@Gmail.com
    Valoisaa (muutenkin kuin kynän osalta) kevättä jokatapauksessa sinulle! <3

  • kilvia

    Osallistun kovin mielelläni! Ehkä olen jossakin muinaisuudessa omistanut valokynän, ja nyt voisikin olla korkea aika taas palauttaa tuote meikkipussiin. Tuskin olisi haittaakaan, kun stressi ja unettomat yöt alkavat vähän näkyä naamataulussa. Lisäksi hellävaraisuus ja ärsyttämättömyys kiinnostaa.

  • Riigis

    Uu jee! Just loppu valokynä iteltä. Huomasin myös kuivattavan vaikutuksen tavisvalokynän kanssa, joten kiinnostaisi tää kyllä!

  • mmmmi

    Vanha valokynäni veteli viimeiset valot naamalleni jo kaksi kuukautta sitten ja sen seuraaja olikin ihan väärän värinen, joten kyllä, haluaisin osallistua valokynän arvontaan!

  • Vilmam

    Mukana! Vaikuttaa lupaavalta 🙂 Omistan luonnostaan ihanat tummat silmänaluset ja silmäpussit, joten valokyniä kuluu..

  • Siiri E

    Jee jee osallistun! Ja toivotan hyvää matkaa sulle, on ollut paljon samaistumista sun matkavalmisteluja seuraillessa. Itse matkaan Hampuriin kesäksi ja on ollut hurja luopuminen ylimääräisestä tavarasta (never-ending process). Kaikkea hyvää! T: hiljainen lukija 🙂

  • Satsuma

    Mukana arvonnassa. En ole tajunnutkaan, että valokynät voi sisältää nikkeliä. Kiitos tiedosta.

  • Laurel Wreath

    Vähän myöhässä mutta ehkä oot armollisella päällä? Ois justiinsa loistosetit tällaiselle herkkäihoiselle pandasilmälle!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *