Meikki

  • Iho,  Meikki

    Hehkuva iho (näin meikkaan sen)

        Musta on aina ihanaa lukea muiden ihonhoito – ja meikkirutiineista. Vaikka meikkaankin itse aika vähän ja samalla lailla joka ikinen päivä, luen silti aina mielenkiinnolla muiden tavoista meikata. Ja myös kaikista muista aamurutiineista.      Omat (arki)aamuni kuluvat…

  • Iho,  Meikki,  Muu kauneus

    Luomuhuulirasva ja -kuorinta jotka oikeasti toimivat

        Tavallaan tykkään syksystä ja sitten taas yhtään en.  Kesän loppuminen surettaa joka vuosi saman verran, vaikkei se nykyisessä elämässäni tarkoitakaan ihan samaa kuin Suomessa. Pystyn täällä elämään vähän spontaanimmin arjessa ja koko vuoden läpi, mutta silti surettaa heittää…

  • Meikki,  Testatut

    Paras aurinkovoide ja primer tälle kesälle

        Lissaboniin tuli kesä tänä vuonna myöhässä. Tai siis se tuli jo huhtikuussa, mutta sitten kylmeni uudestaan, monta kertaa uudestaan ja uudestaan. Kun vietin kolme viikkoa Suomessa toukokuussa, siellä oli lähes koko ajan lämpimämpää kuin Portugalissa.  Mutta sitten kun…

  • Meikki,  Testatut

    Tummat silmänaluset (ja muut ongelmat) peittoon luonnollisesti

      Okei, otsikko on harhaanjohtava:  En todellakaan tiedä mitä tehdä niille muille ongelmille, mutta tummat silmänaluset, se nyt on helppo ratkaista.  Kun siirryin käyttämään pääasiassa luonnonkosmetiikkaa ja mineraalimeikkejä vuosikausia sitten, marssin erääseen luonnonkosmetiikkaputiikkiin ja julistin haluavani ostaa luonnonkosmetiikka-valokynän.  Sellaista ei…

  • Meikki,  Testatut

    Luomupunasuosikki

    Kuinka tärkeää on ulkonäkö? Niinkuin esimerkiksi oven ulkonäkö? Tai huulipunan? No aika tärkeää.  Mulla on uusi suosikkipuna ja jes jes jes, se on luonnonkosmetiikkaa. Vanha tuttu Burt´s Bees on laajentanut meikkeihin ja heillä on uusi huulipunamallisto. Sain valkata sieltä yhden ja…

  • Iho,  Meikki

    Ihanaa hehkua kasvoille

          Minulla on uusi suosikkituote, jonka nerokkuudesta olen yrittänyt saada kuvaa jo kauan, jotta voisin kertoa siitä enemmän. En vain ole saanut. Olin kuitenkin sutinut sitä naamaani ennen erästä aamupalaa ja sitten ystäväni nappasi tämän salakuvan. (Tai no kuinka…

  • Meikki,  Testatut

    Kun suosikista tulee ihan suhu

        Olen käyttänyt samaa ripsiväriä vuosikaudet. En ikuisesti, mutta melkein.  Se on ollut ihanaa. Voi aina sivuttaa täysin ripsivärijutut, keskustelut ja uutuudet miettimättä pitäisikö kokeilla. Ah kas tältä tuntuu varmaan kun on tavannut elämänsä miehen ja mennyt sen kanssa…

  • Meikki,  Testatut

    Suoria hiuksia ja luomuhuulia

        On kaksi asiaa, joita olen viime aikoina yrittänyt tuoda elämääni.Se, että osaisin pitää hiuksiani suorana. Ja se, että huulipunani vaihtuisi vihdoin luonnonkosmetiikkaan. (First word problems, tiedän). Tykkään tukastani aina toisena päivänä pesun jälkeen. Ja silloin kun ilmankosteus saa…

  • Meikki

    Täydellinen Cat Eye -tutorial

      Luin joskus erästä blogia, jossa bloggaaja kertoi saaneensa lukijapalautetta siitä, miten ärsyttävää on, että instagramissa ja blogissa bloggaajalla on SAMAT KUVAT. Siis ihan törkeetä! Nyt syyllistyn samaan (ja siis muutenkin syyllistyn siihen, koska öö blogi ja insta kertoo mun elämästä niin kai ny niissä…

  • Iho,  Meikki

    Hellemeikit ja aurinkosuojat

    Viime kesän jälkeen huomasin sen: aurinko vanhentaa. Olen aina näyttänyt vähän ikääni nuoremmalta (kiitän tästä hyviä geenejä, tunnollista ihonhoitoa ja päivittäistä pannullista vihreää teetä). Viisi kuukautta auringonpaistetta näkyi kuitenkin syksyllä ihossa. Silloin päätin: ensi kesänä olen supervarovainen auringon kanssa. Käytän…

  • Meikki,  Testatut

    Kestävä meikki mineraalituotteilla

    Siirryin käyttämään mineraalimeikkejä vuonna 2011.  Siihen on useita syitä: ensinnäkin, vihaan sellaista tunnetta kun naamassa on paljon meikkiä (varsinkin poskissa). Ihossani ei myöskään ole niin paljon peitettävää, että tarvisin paksun kerroksen meikkiä, miksi siis sellaista käyttäisin? Mineraalimeikkien käytön aloittamisen jälkeen…

  • Meikki,  Testatut

    Paras eyeliner (herkille silmille)

    Omistan todella, todella herkät silmät. Sekä taipuvaisuuden saada allergiaoireita lähes mistä tahansa.  Muistan käyttäneeni nuorena (jonkun mahdollisimman halvan merkin) luomiväriä. Muut sävyt olivat ihan ok, mutta jostain syystä violetti sävy sai silmäni aina vuotamaan ja kutiamaan. Pahin oire, mitä olen…