Henkinen jetlag
Astun ulos lentokentältä ja aurinko paistaa niin kirkkaasti suoraa silmiin, että tekee mieli kaivaa aurinkolasit heti esille. Tosin ei minulla sellaisia ole mukana, olenhan juuri tulossa Suomesta.
Joka kerta palatessani kotiin Suomesta, iskee jonkinlainen henkinen jetlag. Aikaeroa Suomen ja Portugalin välillä on vain kaksi tuntia, se ei paljon hetkauta, mutta mieli on yleensä jonkin aikaa hieman sekava. Ja joka kerta Suomessa aikaa vietettyäni vaan enemmän ja enemmän sekava.
Kun en ihan suoraa sanottuna tiedä kummassa maassa mielummin asuisin.
Aina kun se on mahdollista, yritän pyhittää kotiinpaluupäivät sille, etten tekisi ihan hulluna töitä. Tammikuun hiljaisuudessa se onnistuukin hyvin. On siis aikaa vähän selvittää päätään, antaa ajatusten juoksennella ihan miten sattuu.
Menen värjäyttämään hiukseni, ihanan rento kampaaja tekee sitä kolme tuntia. Ei ole kiirettä hänelläkään.
Sen jälkeen syön lounasta, kello kolme. Juon lasin viiniä ja vielä kahvin. Sitten kävelen auringonpaisteessa viisi kilometriä. Se tuntuu Suomen talvisen harmauden jälkeen ihanalta. Ihan superihanalta.
Normaali jetlag helpottaa yleensä viidessä päivässä, henkinen vie toisinaan kauemmin.
Vuoden 2019 teeman mukaisesti: olen itselleni aika armollinen. Kyllä tää tästä. Kyllä sää vielä joskus keksit missä haluat olla.
Siihen asti: nauti vaikka tästä talviauringosta.
—-

Mitä näyttäisi unelmien keittiö?

Kevättä ilmassa - kotona
You May Also Like

Kiitoskukka
January 14, 2016
Kiinnostaa: möhkömukit
January 29, 2017
6 Comments
Vierailija
Nää sun viimeaikaset postaukset on kyllä osuneet ja uponneet! Mulla loppuu soppari n. vuoden päästä ja pitäisi päättää missä maassa sen jälkeen haluan olla. Tänä jouluna ekaa kertaa Suomi ei tuntunutkaan enää niin kodilta. Toki asian kanssa voi olla jotain tekemistä silläkin, että olin jo ehtinyt kuvitella asuinmaahani yhteisen tulevaisuuden erään henkilön kanssa, ja nyt sitten kärsinkin elämäni sydänsuruista 😀
saarah
Ymmärrän hyvin! Nää ei tosiaan oo helppoja asioita. Voi kun voisi elää kahdessa paikassa samaan aikaan 😀
mies
Varsin valokuvauksellinen kirjahylly, mutta miten niitä kirjoja otetaan sieltä ylemmiltä hyllyiltä?
nainen_
Valokuvasta taitaa löytyä vastaus kysymykseesi.
run 3
Thank you so much for sharing information about blog and also check page https://run3run.com/
Jimmy
Thank you so much for sharing information about blog https://www.levelsanswers.com/