7% akkua, 100% elämää
Yhdelle viimeisistä lomaviikoistani tein pitkän to do –listan. Viikon puoliväliin mennessä näytti siltä että olen kadottanut niin listan kun kaiken suorittamiskykyni. Päätin luovuttaa. Äh, hoidan ne ensi viikolla. Nyt nautin vielä lomasta hetken.
Luin kaksi kirjaa loppuun. Toisesta muistan ikuisesti lauseen, joka osui suoraa sydämeen:
Olimme rakastuneet, se oli edelleen totta, mutta sopivissa psykologisissa olosuhteissa ihminen saattoi rakastua keneen tahansa tai mihin tahansa. Vaikkapa puiseen kirjoituspöytään, joka seisoi aina jaloillaan valmiina käyttöön. Miten kauan yllättävät rakastumiset yleensä kestivät? Tunnin. Viikon. Parhaimmillaan muutaman kuukauden. Loppu oli luonnollinen seuraus, niin kuin vuodenaikojen vaihtuminen, vanheneminen, hedelmien kypsyminen. Se juuri siinä oli surullisinta – ketään ei voinut syyttää, eikä sitä voinut mitenkään muuttaa.
Päätin olla vellomatta menneessä ja yrittää keskittyä nykyisyyteen. Ei helppoa, mutta tähän ikään mennessä kai pitäisi jo olla oppinut ettei elämä helppoa olekaan.
Olin illallisella legendaarisessa seafood -ravintolassa, jossa ylitin ennakkoluuloni ja söin outoja asioita. Yritin muotoilla päässäni erästä kysymystä koko illan, mutta en saanut sitä suustani ulos.
Katselin hipsteribaarissa tanssivia tyttöjä ja kauniita huonekasveja ja päätin tykätä tästä syksystä enemmän kuin viime syksystä, jolloin kaikki oli pielessä.
Samalla viikolla eräänä yönä istuin ulkona rappusilla ja söin kanelijäätelöä, vaikken kyseiseen ruokalajiin yleensä ikinä koske. Sitten suutelin miestä, joka söi suklaajäätelöä eikä uskonut että kukaan voi olla tykkäämättä portugalilaisesta jäätelöstä.
Join aamukahvia mustana ja sain sydämentykytyksiä. Mistä lie johtuivatkaan. Kahvista vai seurasta.
Lauantaina jonotin eräälle keikalle neljäkymmentä minuuttia. Toivottavasti saat lipun, sanoi edelläni jonottava italialainen kiharatukkainen poika. Hän sai toiseksi viimeisen ja minä viimeisen lipun. High-faivattiin.
Kun yleensä naamiot päällä soittavat deejiit sitten soittivat odotetun keikkansa, minä seisoskelin puhumassa kielikurssilta tutun pojan kanssa pizzan täytteistä.
Kello kolme viisitoista kuulin itseni sanovan: Joo, mä ainakin lähden vielä klubille!
Ja että mulla on vaan 7% akkua, mutta kyllä me tällä vielä Uber saadaan.
Siellä klubin terassilla oli puoli kahdeksan maissa kaunis vaaleanpunasävyinen auringonnousu. Seuraavan päivän, tai no sama päivähän se oli, olin harmaansävyinen ja hatara.
Seuraavan viikon to do –listalle ajattelin kirjoittaa isoin kirjaimin: Nyt kuule nainen!
(Oikeasti oli ihan ihana viikko).
Että nyt kuule nainen muista nauttia tästä ihanan sekavasta elämästäsi.
—-
When you party until 9 am, you´ll turn a bit grey.
12 Comments
Pamsu
Ooh kun tulee hyvä mieli <3 Kiitos! Kuule nainen, teet hyviä juttuja!
saarah
Kiitos <3 Ihana kommentti.
Aniaa
Yhdyn edelliseen! Hymyilin koko postauksen ajan! 🙂
saarah
Just hyvä vaikutus siis 🙂
Sitaatti?
Mistä kirjasta toi sitaatti on? Tosi hyvin sanottu, haluan lukea lisää! 🙂
saarah
Miranda Julyn Avokämmen. Huippu kirja!
celine
Ihana postaus. <33 ihana sinä!
saarah
Ihana kommentti, ihana sinä <3
LauraL
Oi että Saara, iskit taas sellasen faktan pöytään että hymyilyttää!! Vitsit kun osaisi aina noudattaa sun neuvoja niin elämä ois chillimpää. Pahastutko jos lainaan viimeistä lausetta instan kuvatekstiin?
saarah
En ollenkaan pahastu 🙂
Hertta-Viola
Hymy tosiaan tuli huulille tätä lukiessa. Aina kylläkin tulee hyvä mieli ja jotenkin aurinkoinen fiilis kun lukee kirjoituksiasi. Ja joskus taas joku aihe saa miettimään omaa elämää ja jotain syvällistä (tosi harvoin, en ole yhtään miettivätyyppi, lähinnä vaan teen ja joskus mietin) Mutta näin keski-iän kriisin kynnyksellä haen blogistasi virtaa, hyvää mieltä ja juuri sitä aurinkoa! Olet ihana!
saarah
Oi kiitos! Ihana kuulla että täältä löytyy kaikkia noita asioita 🙂