Muu kauneus

Piparmintulta tuoksuva tyttö

IMG_8045.JPG

En ole koskaan tykännyt erityisemmin piparmintusta. Piparminttutee maistuu vanhalle purkalle ja no, siihen ne kokemukset rajoittuvatkin. Lissaboniin muutettuani olen alkanut kuitenkin tunkea minttua ja varsinkin piparminttua Hortela, lähes kaikkeen. 

Siis teehen, smoothieen ja salaattiin. 

Nykyisin myös itseeni. 

IMG_8044.JPG

H&M:n uudesta luonnonkosmetiikkamallistosta bongattu Piparminttu&valkoinen tee -rasva on juuri nyt IHANINTA. Enemmän kuin hajuvesiä, tykkään käyttää tuoksuvia rasvoja, joita sivelen käsien lisäksi niskaan, kaulaan ja käsivarsiin. Tämä voide tuoksuu keväälle (ja ikuisesti eräälle kivalle illalle Portossa, koska korkkasin voiteen juuri silloin). 

Olin ennen täysin koulussa erääseen &otherstories:in vartalorasvaan, joka tuoksui niin huumaavalta, että kaikki aina kyselivät siitä. En tiedä mitä se sisälsi, mutta kauniissa putelissa luki Dancing til dawn. Sitten kyseinen pulju meni ja lopetti sen valmistamisen ja minä olin ihan Crying til dawn.

Toivon tästä uutta tuoksusuosikkia, joka korvaisi vihdoin tuon menetyksen. 

IMG_8042.JPG

Ja tuo vesikipossa killuva kukkanen oli alunperin itselleni ostaman maanantainpiristyskimpun päätähti. Sitten tiputin koko kimpun kadulle säätäessäni laukun hihnan kanssa jotain ja kukka katkesi. Maanantait, BLAAH, ikuisesti. Missä maassa tahansa. 

—-

In love with this Peppermint&white tea -hand cream from H&M natural cosmetics line. 

 

8 Comments

  • EricaK

    Mulla on vähän samat fiilikset piparmintusta, jokin siinä tökkii. Jos sinulla on muuten vinkkailla joistain cooleista putiikeista Lissabonissa niin kaikki vinkit otetaan vastaan 🙂 Jänniä sisustuselementtejä, parhaat nahkalaukut? Ihan kaikenlaisia juttuja! Tykkään kovasti kaikista hienoista löydöistä mitä netistä teet (sen olen tainnut sanoa aiemminkin :D), eli sulta ottaisin mielelläni vastaan kaikkia kivoja vinkkejä! 

    • saarah

      Joo!

      Suosittelen Embaixadaa ja Entre Tantoa. Ne on täynnä kivoja pikkuputiikkeja. Samalla kadulla Principe Realin kaupunginosassa on myös paljon pikkuputiikkeja, joiden nimiä en tietty muista. Mut se katu on nimeltään Rua da Escola Politecnica. 

       

  • Mari Anni

    Ah piparminttu! <3
    Mullakin on jotain tuoksuja jotka yhdistyy muistoissa joihinkin tiettyihin hetkiin.
    Oon jopa säilönyt vanhoja (tyhjiä) hajuvesipulloja, koska tuoksu muistuttaa nuoruusvuosista ja ensirakastumisista 😀
    Kiitos Lissabonvinkeistä! Kämppä löytyi Airbnb:n kautta Jardim da Estrelan vierestä 🙂 Ravintolapostausta odotellessa. Mercado da Ribeirassa täytyy varmaan ainakin käydä.

    • saarah

      Joo, tuoksumuistot on kyllä tosi vahvoja 🙂

      Jardim da Estrela on IHANA. Asuin ennen ihan siinä vieressä. 

  • Maaria84

    Olen seurannut blogiasi jo muutaman vuoden. Rakastin sitä jo aiemminkin, mutta Lissabonin myötä sanoihisi on tullut jotakin uutta ja ihmeellistä. Sanot itse, että kirjoitat kevytmielistä hömppää, mutta mielestäni postauksiisi on tullut Lissabonin myötä mukaan jotakin todella aitoa ja syvää. Olet auttanut minua ymmärtämään, että on enemmän kuin ok etsiä, vaeltaa ja joskus vähän sählätäkin, ja että se kuuluu elämään. Elämä jää elämättä, jos tuollaista ei uskalla tehdä; olla vähän raakile, joka saa rauhassa muhia ja kypsyä auringon ja hyvän viinin voimalla. Kiitos ihanasta blogistasi ja lempeää valoa kesääsi!:)

    • saarah

      Oi kiitos, tämä kommentti oli NIIN ihana!

      Olet auttanut minua ymmärtämään, että on enemmän kuin ok etsiä, vaeltaa ja joskus vähän sählätäkin, ja että se kuuluu elämään. 

      Musta tuntuu että Lissabon-aika on opettanut mulle myös tota samaa ja se on ihan hurjan tärkeä oppi. 

      Ihanaa kesää myös sulle. Toivottavasti siihen kuuluu myös paljon aurinkoa ja hyvää viiniä 🙂

  • Sea

    Äää nyt mulla on hirvee tarve saada toi rasva mutta täältä kurjasta Keski-Europasta ei löydy! 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *