Muu hyvinvointi,  Ruoka & juoma

Voisitko ostaa tänä vuonna joulusuklaat reilun kaupan tuotteina?

 

EEFB8789-C253-416B-88EC-82F7E5429FE5.JPG

 

Tyydyttäydyn usein sellaiseen typerään ajattelutapaan, että teen nyt jo paljon eettisiä ja ekologisia valintoja (esim. vaikka nämä tässä postauksessa kertomani), enempään en just nyt pysty. Tai että aina en jaksa, ei ole varaa just nyt. Sitten kun joku muu sanoo samaa, huomaan asian ärsyttävyyden. Parantamisen varaa kun on ja usein se on ihan helppoa eikä vaadi juuri mitään erityistä, ehkä hieman enemmän rahaa, aina tosin ei sitäkään. 

Varsinkin jouluna kaiken turhan tavaran olemassaolo alkaa ahdistaa. Joululahjoja ei suvussamme onneksi paljon harrasteta, yleensä saan vanhemmiltani kaksi pakettia, siskoltani yhden. Tänä vuonna kerroin etten tarvitse mitään, mutta jos minua haluaa nähdä jouluna, saa lentolippurahastooni laittaa avustusta (Kyllä, lennän ja voin silti puhua ekologisten vaihtoehtojen puolesta. Ne kun eivät sulje toisaan pois). Joka vuosi joulun aikaan jostain kuitenkin ilmestyy hirveät määrät karkkia, yleensä juurikin suklaata. Suklaa onkin usein ongelmallinen herkku, se kun on valmistettu yleensä jossain kaukana, sellaisissa oloissa joista ei välttämättä juuri takan edessä aattona istuessaan haluaisi kuulla mitään. 

Finnwatchin vastuullisuusraportin mukaan joulusuklaiden tilanne ei ole kuitenkaan toivoton. Niitä saa monesta paikasta Reilun kaupan sertifioinnilla varustettuna, joka siis kertoo siitä, että suklaan valmistus on ollut reilua, eikä esimerkiksi orjatyövoimalla tuotettua. 
Reilun kaupan tuotesertifioinnissa on kyse siitä, että yritys voi käyttää yhdistelmätuotteessa Reilun kaupan merkkiä, jos kaikki tuotteessa käytetyt raaka-aineet, joita Reilun kaupan järjestelmässä on mukana on hankittu Reilun kaupan viljelijöiltä. Reilun kaupan raaka-ainesertifioinnissa yritys taas hankkii kestävästi tuotettua Reilun kaupan kaakaota ja asettaa hankintojen lisäämiselle yritys- tai brändikohtaisen määrällisen tavoitteen. Raaka-ainesertifiointiohjelmaan mukaan lähtevä yritys sitoutuu lisäämään Reilun kaupan kaakaon hankintoja vuosittain. (Lähde: reilukauppa.fi)

 

D58588E1-EEFF-4792-9395-9B19F438E22E.JPG

 

Finnwatchin vastuullisuusraportin mukaan eniten sertifioituja joulusuklaita löytyy Stockmannilta sekä Lidlistä. Oma Fazerillamme olisi tässä asiassa vielä vähän petrattavaa. 

Itse syön nykyisin aika vähän suklaata, joten voisin hyvinkin siirtää sen ainoastaan reilusti tuotettuun suklaaseen. Oma valintani voisi olla tänä jouluna vaikkapa nämä Tony´s Chocolonely -suklaat. Visuaaliselle ihmiselle lahjojen ulkoasu on erityisen tärkeä, mutta tässä sisältö on myös erityisen hyvä. Niin maultaan kuin brändiltäänkin. Jos suklaan eettisyydestä puhuminen tuntuu huuhaalta, kannattaa katsoa tämä video: 

 

 

Olisinkohan ensi vuonna niin hyvä ihminen, että siirtyisin aivan kokonaan reilun kaupan suklaisiin? Siinäpä hyvä lupaus (tai ainakin yritys)
uudelle vuodelle. 

 

 

—-

 

 

*Tony´s Chocolonelyt sain maistettavaksi blogin kautta. Kiitos!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8 Comments

  • R*

    Peukku tälle. Itseni kanssa olen tehnyt diilin, että herkut (suklaa ja kahvi) on ekstraa ja ostan ne aina luomuna ja reiluna, vaikka minibudjetti. Saan tästä automaatiotavasta kovasti mielihyvää ja herkut tuntuvat erityisiltä ja maistuvat erityisen hyvältä.

    • saarah

      Oh, hieno päätös, peukku tälle 🙂 Usein reilut tuotteet ei ole ihan hirveän paljon kalliimpia ja niistä saa todellakin paremman mielen!

  • ginty

    Kaikista maailman vääryyksistä ja etenkin suurten yritysten tekemistä ihmis- tai eläinoikeusrikoksista huolimatta, musta on niin mahtavaa, kuinka paljon valtaa yksittäisellä kuluttajalla on. Rahalla voi äänestää ihan joka päivä, jokaisen herkun, vaatteen, shampoon ja ruoka-annoksen kohdalla.
    Internet mahdollistaa niin helposti tiedon löytämisen, että se vaatii vain viitseliäisyyttä. Yksi tuote ja annos kerrallaan on helppo muuttaa tapojaan (muutenhan tuossa voi tulla aika helposti hulluksi).
    Kiva postaus 🙂

    • saarah

      Kiitos!

      Tää on musta tosi tärkeä pointti: Yksi tuote ja annos kerrallaan on helppo muuttaa tapojaan (muutenhan tuossa voi tulla aika helposti hulluksi).
      Juuti näin! Voi aloittaa ihan pienillä teoilla. Mua ahdistaa hirveästi sellainen että syyllistetään ihmisiä: ai olet vegaani ja syöt kerran vuodessa maitosuklaata tai että et voi kuule kirjoittaa reilusta kaupasta jos lennät ikinä tms. 

  • Erinomaisen hyvä ihminen

    “Olisinkohan ensi vuonna niin hyvä ihminen, että siirtyisin aivan kokonaan x? Siinäpä hyvä lupaus (tai ainakin yritys)”
    Teidän uusmoralistien elämä tiivistynee tähän lauseeseen. Siihen vielä lisänä jonkinlainen painostustoive että kaikki muut tekisivät samaa niin voila! teidän elämänne tarkoitus on siinä kuvailtu.
    ” Jos suklaan eettisyydestä puhuminen tuntuu huuhaalta, kannattaa katsoa tämä video:
    *Tony´s Chocolonelyt sain maistettavaksi blogin kautta. Kiitos!”
    Mites se sun muu etiikka kuten vaikkapa että noudattaisit blogialustan sääntöjä kaupallisesta yhteistyöstä?
    ” Voi aloittaa ihan pienillä teoilla. Mua ahdistaa hirveästi sellainen että syyllistetään ihmisiä: ai olet vegaani ja syöt kerran vuodessa maitosuklaata tai että et voi kuule kirjoittaa reilusta kaupasta jos lennät ikinä tms. ”
    Ei se ole syyllistämistä.
    Se on vain puhdasta TEKOPYHYYTTÄ puoleltasi.

    • saarah

      Hah, kiitos ihanan sekavasta kommentista. Blogipostaus ei ole kaupallinen yhteistyö, ellen ole saanut rahaa siitä. Pelkkä suklaa kun ei ole rahaa. 

      Millä tavalla olen tekopyhä? Kerro ihmeessä!

       

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *