• Oma elämä

    Joulumessu, sahramipulla ja italialaisylläri

    Millainen olisi joulu Lissabonissa? Tätä pohdin syksyllä kun päätin etten lähde Suomeen jouluksi. Halusin nähdä joulunpyhät uudessa kotikaupungissa ja vielä kun vanhempani päättivät tulla kyläilemään, oli päätös aika helppo. Siskon kanssa vaihdettiin ruokakuvia koko joulunpyhät ja naureskeltiin 2,5v. kummipojalleni, jolta…

  • Oma elämä

    Joulu kaukana kotoa

    Olen istunut lähes jokaisen joulun mummolan pöydän ääressä. Tänä vuonna on sitten täysin eri meininki.  En ole vielä varma mitä tänään jouluaterialta löytyy, mutta ainakin teen uutta suosikkilisukkettani: vihreitä papuja korianterivalkoviinikastikkeessa. Lahjoiksi riittää äidin kutomat villasukat. (Ja Ginjinha -kirsikkalikööri, koska…

  • Opiskelu

    Kielikoulussa (vihdoin)

    Anyone fancy a pint? On juuri se kysymys jonka haluan kuulla torstai-iltana kello yhdeksän, kun olen jo toistamiseen sillä viikolla päntännyt genetiivimuotoja päähäni, joka alkaa olla muutenkin jo täynnä kaikkea uutta informaatiota. YES! Let´s go, sanon ja kävelemme lähibaariin. Olemme…

  • Oma elämä

    Suosikkinäkymä

    Uudessa kotikaupungissani on korttelinpätkä, jossa tuoksuu aina puhdas pyykki. Sellainen metropysäkki, josta menen aina väärää kautta ulos. (Yöaikaan) vähän pelottava aukio, jossa myydään hyvää falafeliä. Suloinen kahvila, jonka sokeripitoinen aamupala maksaa vitosen ja jonne voi jumittua läppärin kanssa vaikka kolmeksi…

  • Oma elämä

    Baby, it´s cold inside

    Millaista on asua talvella asunnossa jossa ei ole lämmitystä? No ihan saakelin kylmää! Mielessä juuri nyt: karvavuorellinen one-piece, ison koiran hankkiminen, miehen hankkiminen, käsien lämmittäminen leivänpaahtimen yllä, uuninluukun auki jättäminen ruuanlaiton jälkeen, kuuma suihku, tuplapeitto, seitsemän litraa kuumaa teetä.  —-…

  • Itse tehty,  Matkat,  Suosittelen

    Maanantaiherätys!

    Paras tunne maailmassa: tehdä jotain niin keskittyneesti että unohtaa syödä. Eli siis unohtaa ihan kaiken muun.  Tässä sellaisia fiiliksiä ja luovan alan ihmisiä täältä Lissabonista. Huikea video!

  • Oma elämä,  Rakkaus & suhteet

    Elämäni (helpoin) rakkaus

    Muutettuani Lisaboniin olen kertonut saman tarinan noin kaksikymmentä kertaa. Siis sen tarinan, miten matkustin tänne (vastahakoisesti) lomalle, sitten rakastuin kaupunkiin tulisesti ja päätin muuttaa tänne asumaan. Kun koulusta lykättiin eteen tehtävä nimeltä Visual narrative in the city, päätin vihdoin myös…

  • Muu koti,  Sisustus

    Kolibrikukka

    Ostan aika usein itselleni kukkia. Yleensä suosin tietty sellaisia mitkä kestävät mahdollisimman kauan hyvänä. Suomessa ostin aina Pirkan neilikoita, jotka pisimmillään säilyivät lähes kaksi viikkoa ja maksoivat ehkä vitosen. Täällä olen siirtynyt eksoottisimpiin kukkiin, koska valikoima on niin laaja. Ja…

  • Oma elämä

    Kattoja ja kategorioita

    Kun pyörittelee päässään liian vaikeita asioita (kategoriat: suhteet, oma elämä),lukee liian vaikeaa englanninkielistä tekstiä (kategoriat: opiskelu, työ) ja sitten ajattelee että mistään ei tule mitään, koskaan (kategoriat: mitä helvettiä, elämä. Tämä kategoria muuten Lilyyn, toimitus, pliis). Näinä päivinä (velvoitteiden jälkeen)…

  • Oma elämä

    Uudessa arjessa (ja vähän paniikissa)

    Kun menen ensimmäisen kerran kouluun, olen viikon etuajassa.Olen myös pahimman painajaiseni äärellä: Nimeäni ei ole missään. (Vitsialin tästä kesällä moneen otteeseen: entä jos koulua ei olekaan olemassa, tai en ole listalla? Joudunko maitojunalla takaisin Suomeen vai jäisinkö ja menisin töihin?…

  • Muu muoti,  Päivän tyyli

    Sinihousu

    Olipa kerran tylsä päivä internetissä, jolloin löysin kaukaa Singaporesta kivat housut. Tilasin ne ja odottelin kesää Lissabonissa. Housut olivat just ihanat ja bloggasin niistä. Sitten sosiaalinen media tietysti yhdisti minut ja housujen valmistajan ja he kertoivat saaneensa Suomesta useampia tilauksia.…

  • Oma elämä

    Kaikki (uudet) tyypit

    Oli sellainen kesäloma, jonka aikana minun piti opiskella tämän maan kieltä, tämän kaupungin kaikki eri osat läpikotaisin ja vielä vähän historiaa. En tehnyt sitä. Koska kaikkihan sen tietävät, etteivät asiat mene niin kuin suunnittelee. En nimittäin opiskellut kerta kaikkiaan mitään.…