• Muu muoti

    Ompeluikävä!

        Ompelin hetki sitten monen vuoden tauon jälkeen ja muistin miten paljon siitä joskus tykkäsinkään. Siinä kun pitää keskittyä niin tarkasti, että unohtaa kaiken muun. Kerran tosin keskityin niin tarkkaan, että nuppineulasin hameenhelman kiinni omiin housuihini. Hah.  Ompelin muinoin…

  • Oma elämä

    Elämäntarina voittajana ja luuserina*

            Olen kotoisin pikkupaikkakunnalta, josta muutin Helsinkiin kuukautta ennen valmistumista, koska sain oman alani työpaikan Suomen palkituimmasta mainostoimistosta jo ennen kuin sain paperit koulusta. Kun Helsinki alkoi vuosikymmen myöhemmin kyllästyttää, muutin Lissaboniin, juuri oikeaan aikaan. Nyt kaupunki…

  • Rakkaus & suhteet

    Kun bloggari lapsen adoptoi

        Olen lukenut sisarusten Elsien & Emman A Beautiful Mess -blogia vuosikausia. Jossain vaiheessa Elsie kertoi blogissaan adoptoivansa miehensä kanssa lapsen Kiinasta. Luin jutun, mutten kiinnittänyt siihen suurempaa huomiota. Kunnes Elsie alkoi julkaista instassaan ja perheblogissaan The Larson House paljon…

  • Oma elämä

    Viime aikojen parhaat

        Asioita, joista olen intoillut viimeaikoina:     Dr. Hauschkan Revitalising mask on uusi suosikkituotteeni kaikista. Kun iho punoittaa, johtui se sitten auringosta, stressistä tai mistä tahansa muusta mysteerisyystä, tämä ihan oikeasti rauhoittaa ihon hetkessä. Lisäksi naamio on täydellinen…

  • Muu koti,  Sisustus

    Kohtuuhintaisia viherkalusteita

        Olen ihan totaalisen hurahtanut viherkasveilla sisustamiseen. Ne kun tuovat niin paljon eloa ja iloa kotiin ja olenkin tunkenut niitä joka huoneeseen, vessa ja keittiö mukaanluettuna. Juttelen myös portugalilaisille kasveilleni suomeksi ja kämppikseni taitaa laulaa niille, niin hyvin ne kukoistavat. …

  • Oma elämä,  Työ

    Serious Business Woman

      Vähän aikaa sitten tapasin uuden ihmisen. Joo, oon graafinen suunnittelija, teen freelancerina vähän kaikenlaista. Onko mitään sellaista mitä olisin nähnyt, hän kysyi. No ei, teen kaikkea epämääräistä pientä, vähättelin tapani mukaan.  Olen kyllä tehnyt urallani isompiakin, hienoja juttuja, mutta…

  • Oma elämä

    Erinäisiä pieniä asioita

        Eräänä iltana opin, mitä kannattaa tehdä jos sörkkii samoilla sormilla ensin tulista chiliä ja sitten silmäänsä. Pyyhkiä silmää hiustupolla. Toimii.  Sitten opin (tajuamaan) myös sen, että kun olen erityisen stressaantunut ja oudossa tilassa, alan aina juuri silloin testaamaan…

  • Muu koti,  Sisustus

    Kuka polttaa vielä suitsukkeita?

        Oliko sulla(kin) teininä hippikausi? Mulla ainakin oli. Ripustin kattolamppuun batiikkikankaan, poltin suitsukkeita ja liimasin otsaani vielä bindin. (Kulttuurin omiminen ei ollut silloin vielä tunnettu ilmiö, ainakaan pikkuisessa asuinkylässäni).  Sittemmin suitsukkeet unohtuivat vuosikausiksi, jossain vaiheessa tosin artsukautenani tein keramiikkakurssilla…

  • Raha

    Kahden viikon rahapäiväkirja

        Olen viime aikoina miettinyt paljon sitä, mihin rahani oikein hupenevat. Entiseen elämään verrattuna tienaan ja myöskin kulutan tosi paljon vähemmän. Halusin kuitenkin testata rahapäiväkirjan pitämistä kahden viikon ajan tietääkseni vähän enemmän siitä, mihin päivätasolla rahaa hupenee. Olen tietoinen tuhlaavani päivittäin kahviin…

  • Muu kauneus,  Testatut

    Kosmetiikkasarja josta tuli heti uusi suosikki

        Muistatteko sellaisen lorun lapsuudesta Saara (tai kuka muu vaan) eestä, Saara takaa, Saara istuu, Saara makaa… Sehän kävisi oivallisesti someaikaan ja myös kaikkiin blogikuviin. No ei vaan, toisto tehoaa ja koska ei tarvitse laskea palstamillimetrejä kun lehdessä, voikin…

  • Vanhemmuus

    Just nyt: The Letdown

    Vaikka itselläni ei lapsia olekaan, on niitä läheisillä ihmisillä sen verran että pystyn jopa vähän samaistumaan tämän sarjan tunnelmiin. The Letdown kertoo vanhemmuudesta, erityisesti äitiydestä hyvin rehellisesti. Sarja on samaan aikaan hauska, nokkela ja sitten myös inhorealistinen. Ei liian siloteltu…