Matkaminän kanssa
Eilen, sunnuntaina
olin kävelyllä näissä maisemissa.
Nyt maanantaina, olen kotisohvalla kotihousuissa, oma teekuppi kädessä.
Joka ikinen kerta kun matkustan,
ajattelen sitä, miten nopeasti voi vaihtaa maisemaa
ja sitä, millainen itse on.
Istun viisi tuntia lentokoneessa ja olen maassa, jossa paistaa aurinko viikon putkeen.
Köyhäilen. Nukun ystävän sängyssä, syön pakastepizzaa ja kaurapuuroa enkä osta itselleni kun yhden teepaketin ja turkkilaiselta kylpylältä tuoksuvan suihkugeelin. Kävelen pitkin katuja päämäärättömästi. Hymyilen komeille miehille ja istun kaksi tuntia juomassa kahvia ulkona
joka päivä.
Koko ajan tykkään siitä millainen olen
muualla.
En sano ei pitäisi, en jaksa, voi kauheeta
Nukun koko päivän, syön leivoksia ja juon Cokista. Aijai suomiminä, pureskele sinä vain sitä lehtikaalia.
Minä nyt elän vähän.
—-
I was away from my life for a week. Felt so good.
21 Comments
riik
ihana teksti!
saarah
<3
noora-k
Samaistun vahvasti tähän!
saarah
Kiitos, ihana kuulla 🙂
pinka
Lissabon on upee! Kävin viime kesänä ja valehtelematta joka viikko oon salaa suunnitellut sinne uutta reissua (tai muuttoa lähinnä…). Matkaohjelmaksi riitti tosiaan se päämäärätön vaeltelu ja korvat suupielissä hymyily.
saarah
Ihan sama! Mä olin kans viime kesänä ekan kerran ja matkaohjelma oli just tota. Ihana paikka, jotenkin niin lumoava!
Toimitus
Mahtava teksti, jälleen kerran saarah.
saarah
Kiitos <3
re
En oo koskaan aiemmin pannut paljoa painoa teksteillesi, kun olet niin vahvasti visuaalinen tyyppi, mutta tähän tekstiin ihastuin. Kyllä me ollaan etuoikeutettuja kun saadaan reissata ympäri tätä kaunista maailmaa!
saarah
Kiitos.
Yleensä oonkin enemmän visuaalisesti itseäni ilmaiseva, mutta tykkään myös kirjoittaa tosi paljon. Ja kirjoitankin, mutta en kovin usein julkaise niitä täällä. Ehkä siksi, että kirjoittaessa tulee paljastettua niin paljon enemmän sisintään kun kuvamaailmassa. Tai ainakin itse koen sen niin.
Koen kyllä olevani todella todella etuoikeutettu että olen saanut matkustaa, niinkuin moni samassa tilanteessa oleva länsimaalainen. Sitä ei saisi ottaa itsestäänselvyytenä ikinä, koska niin monella ei ole siihen syystä tai toisesta mahdollisuutta.
Mia K.
Oon miettinyt tuhannesti sitä -tunnetta/oloa-, joka mussa on, kun olen suomesta poissa!! Olen vapaampi, onnellisempi (vaikka olisi millainen koiranilma tahansa?), niin no, vapaa! Miten voi olla ns kahleissa Suomessa, kun oikeasti sitä ei ole? Mikä voi olla se omituinen tunne, kun on takaisin täällä? En voi käsittää. Silti rakastan tätä maata. Siitä ei ole kyse. Enkä kuitenkaan voi huonosti täällä. En vain ole ns vapaa? Vai, tekeekö Suomen yhteiskunta, ja ulkopuoliset paineet muka kaikki ne rajoitukset mieleemme, ja kasvatukseemme, jolloin täällä ollessa tuntuukin ns kahlitulta? Koska, jo kun astun vaikka junaan, tai laivaan, ja en menisi kuin ruotsin puolelle, hengitän helpommin :))
Tai, sitten minussa vain asuu joku pieni matkustaja ♡
saarah
Ihan sama juttu! Kaikki on hyvin ja kunnossa täällä, mutta en osaa samalla lailla olla vapaa. Mutta en tiedä onko se edes mahdollista. Ehkä se tulee juuri siitä vähän irrallaan olevasta fiiliksestä, jonka matkaillessa saa. Ja siitä, että koska kukaan ei tunne, voi olla ihan mitä ja miten vaan 🙂
Possumunkki
Tää osui ja upposi, kaunis teksti! Ja sopii just näihin lomallelähtötunnelmiin 🙂
saarah
Kiitos!
Ihanaa matkaa 🙂
Laura G
Totta puhut! Matkoilla mietin usein myös miten asuinpaikan fiilis vaikuttaa mielialaan, ilmastosta puhumattakaan. Lissabonilainen arkiminä olisi ehkä ihan eri kuin helsinkiläinen arkiminä.
saarah
Varmasti olisi! Tai sitten pelottava ajatus: entä jos se olisikin ihan sama 😀 ?
Laura G
Sanopa muuta! Mutta toivossa (ja itsepetoksessa) on hyvä elää.
marelyn
Oi Lissabon! Ihana kaupunki, joskin itse pidin sitä välillä vähän pelottavana. Ehkä syynä se, että olin siellä lomaillessa seitsämännellä kuulla raskaana ja jotkut äitiyshormonit jo virtasivat suonissa.
Mut samaistun niin tähän tekstiin. Nyt asun ulkomailla ja olen jotenkin löytänyt hyvän balanssin arkiminän ja lomaminän puolivälistä (toisin sanoen en liota cokiksella hampaitani kuin joka toinen päivä), ja on tosi hyvä fiilis! Ehkä auringolla on oma osuutensa rentoihin fiiliksiin. Pitää kuitenkin yrittää pitää tästä kiinni Suomeen palatessa.
saarah
Ihan totta, allekirjoitan sen, että auringolla on iso merkitys fiiliksiin missä tahansa.
Mä oon ollut Lissabonissa nyt vasta kahdesti, enkä ole kokenut sitä yhtään pelottavaksi. No tietysti ne hämärimmät pikkukujat. Mutta muutoin mun mielestä vaikuttaa sopivan kokoiselta ja tunnelmalliselta paikalta 🙂
nm
Voi, tiedän tunteen niin hyvin! Olen matkustelun lisäksi asunut parissakin maassa ja voin allekirjoittaa sen kuinka ulkomailla vaan on niin paljon kevyempi olla. En keksi muuta syytä kuin meidän suorittajakeskeisen yhteiskunnan, joka piiskaa koko ajan yrittämään enemmän ja enemmän, lopulta niin paljon että pieni ihminen musertuu sen taakan alle.
Asuin juuri puolisen vuotta Brasiliassa ja kerkesin paluumatkalla toivoa että ehkä tällä kertaa saisin sen huolettomuuden ja vapauden tunteen raahattua mukanani koti-Suomeen… Mutta turha toivo. Sieltä se stressimörkö hiipi päivien vieriessä eteenpäin ja nyt täällä asunnollani kököttää taas samanlainen hermoraunio kuin ennen lähtöäkin 😀 Se siitä sitten!
Ei kait tässä auta muu kuin lähteä pakoon Suomesta? Niin rakas kuin se onkin
saarah
Mä en ole koskaan asunut ulkomailla, eli en tiedä millaista se sitten oikeasti olisi. Tekisi kyllä mieli testata aina välillä 🙂 Sunkin kokemusten perusteellakin kun se kuulostaa niin hyvältä.
En tiedä miksi meitä monia niin ahdistaa tää maa ja yhteiskunta. Mua ahdistaa ehkä eniten kaikista tää ilmasto. Yritti mitä ajattelutapaa tahansa, ei voi kovin pirteänä pysyä maassa, jossa puolet vuodesta on pilkkopimeää ja kylmää. Tai sitten mä en ole vaan löytänyt oikeaa lääkitystä 😉